Leipominen ei tuntunut vain leipomiselta, kun samalla syvennyttiin keskusteluun mitä moninaisimmista aihepiireistä. Me olemme käytännön töissä varsin erilaisia persoonia: minä hidas nutaaja, jolle jokainen yksityiskohta on elintärkeä, hän nopea ja taitava, harjaantunut tekijä, joka ei jää murehtimaan pikkuseikkoja. Mutta keskustelijoina olemme samanlaisia ja tavoitamme toisemme ajatuksenkulun nopeasti. Siis piirakoita syntyi ja puhetta riitti!
 |
| Ensimmäiset piirakat on paistettu. Ei elämäkään ole täydellistä, totesi ystävä. |
 |
| Näin syntyy nopea rypytys. |
Voi kun voisikin tehdä kaikki joulun valmistelut yhdessä, ainakin kaksin tai mikä ettei isommallakin joukolla! Sama toive koskee muitakin juhlia, ja oikeastaan monia arjenkin asioita: siivouksia, pihatöitä, ruoanlaittoa.
Stressitaso laskee, kun ei yksin tarvitse ottaa vastuuta päätöksenteosta ja mahdollisista epäonnistumisista. Käsillä tekeminen vapauttaa myös kielen ja aivot, joiden lonkeroista löytyy vaikkapa fiksuja ajatuksia tai ainakin muistoja.
Me muistelimme hetken yhteisiä leipomistalkoita, joita lasten koulun naisyhdistys järjesti säännnöllisesti koulun keittolassa. Tällä tavalla hankittiin myytävää koulun kahvilaan ja lukuisiin vanhempainiltoihin. Kahvila työllisti yhden henkilön ja leivonnaisten tuloilla hankittiin kouluun yhtä ja toista ja tuettiin oppilaiden stipendirahastoa. Ja me äidit saimme uskomattoman hienoja kokemuksia ison keittiön koneiden hallinnasta ja yhdessä työskentelystä.
Nyt meitä ei enää päästettäisi koulun keittolaan huseeraamaan omin päin. Nykyisin vaaditaan ainakin hygieniapassit ja ties mitä muuta, jota harvalla tavallisella pulliaisella on. Sen sijaan olisi halu toimia ja tehdä. Onneksi voidaan tehdä ainakin karjalanpiirakoita omaan joulupöytään!
 |
| Miehenkin kanssa on hauskempaa tehdä ruokaa kuin yksin. Varsinkin kun sattuu omistamaan insinöörimiehen, jonka kädenjälki on näin kaunista. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti