Minna ja minä

Makaan sohvalla aamiaisen jälkeen silmät ja ajatukset sumeina. Kurkkukipu valvotti yöllä, aamu meni aivastellessa ja nyt, kun ei ole suoranaista pakkoa tehdä jotain erityistä, annan periksi väsymyksen tunteelle. Päivän sudoku on mukana verukkeena (aivot eivät millään tuota oikeaa sanaa, tätä en varsinaisesti hae). Aivovoimistelua edes muka, kun muu liikunta on ollut muutaman päivän minimissä.

Sudoku ei ratkea. Sen sijaan muistan paidan, joka aamulla tarttui vaatekaapista käteen. Ihan vahingossa ja ajattelematta. Olen pukenut sen ylleni viimeksi muistaakseni maaliskuussa 2014, vuodesta en ole ihan varma, mutta maaliskuusta olen: silloin on Minnan syntymäpäivä. Miksei marraskuussakin voisi ajatella Minnaa, nythän Minnan energialla vasta kysyntää onkin.

Oliko Minnalla ikinä aikaa ja mahdollisuutta löhöillä kuten minulla nyt? Kyllä 1800-luvullakin flunssa joskus iski, mutta jäivätkö työt tekemättä?

Talitintti lennähtää ikkunan pieleen ja muistuttaa, että kullakin ajalla on omat tapansa. Seitsemän lapsen äiti, bisnesnainen ja aikansa älykkö, Kuopion (ja koko Suomenkin) kulttuuripiirien keskeinen vaikuttaja ei varmaankaan ollut yksin eikä ilman apulaisia. Saattoi hänkin siis ehkä joskus sairastaa, luovuttaa edes hetkeksi. Vaikka vaikea sitä on uskoa, kun ajattelee, mitä kaikkea hän sai aikaan, mihin ehti puuttua ja ottaa kantaa.

Minnassa on aina kiehtonut käsittämätön taito yhdistää taiteilijan, liikenaisen, yhteiskunnallisen vaikuttajan ja perheenäidin roolit.

Minun iässäni Minna oli jo joutunut luovuttamaan, levännyt melkein kymmenen vuotta Kuopion isolla hautausmaalla, korttelissa 5, pääkäytävän oikealla puolella, lähellä sankarihautoja.

Kampean itseni sohvalta, sudoku saa jäädä. Eiköhän tässä jotain kuitenkin jaksaisi tehdä. Arkisia askareita ensin: pyykkiä koneesta ja koneeseen, ruokaa Miehelle ja itselle, pakkaamista mökkireissulle. Sitten huomisen valmistelua, opetusryhmän joulukuun ohjelman suunnittelua, tuntien miettimistä, ongelmatilanteiden ratkaisuyrityksiä. Kovin pientä, mutta minun maailmassani juuri nyt ihan sopivasti.

Kannattaa antaa sattumalle mahdollisuus vaatevalinnoissakin! Vai onko mikään sattumaa?

Pyydän anteeksi tuttavallista etunimen käyttöä. Itsekin olen jakanut siitä aikanaan pyyhkeitä nuorisolle, jolle piti muka opettaa kunnioittavampaa puhetyyliä. Jokohan siitä on päästy? Canth kuulostaa niin paljon kaukaisemmalta kuin Minna.