Harmitusta, jopa raivoa

Tänään olen jo rauhoittunut. Toissapäivänä kihisin raivosta. Olin aika lähellä tehdä ikäviä juttuja, jotka olisivat varmasti jälkeenpäin harmittaneet. Onneksi en tehnyt, vaan lähdin kävelylle ja annoin ajan kulua.

Tihkusade liuotti ylimmän raivokerroksen, reipas kävely tasasi mieltä ja palautti pisaran suhteellisuudentajua. Yöunien jälkeen saatoin jo ajatella muutakin, niitä mukavia asioita.

Tänään iltapäivällä jaksoin vielä avautua ihmiselle, joka tietämättään edusti suuttumukseni alkuperää. Ihan nätisti sen tein, selitin ja pyytelin lopuksi anteeksikin. Mutta hän siis yritti iloisesti myydä minulle juuri sitä tuotetta, jonka takia olin menettää hermoni.

Tällaisia tunteita ja aikuiselle ihmiselle noloa käytöstä saa aikaan internet-liittymä. Ihan mitätön asia maailman ongelmien mittakaavassa, ja siksipä oma käytös ei tunnu ollenkaan hyväksyttävältä.

Tänä digitaalisuuden kulta-aikana (vai onko se vasta tulossa?) toimiva netti on kuitenkin ihan pakollinen varustus. Meillä yritettiin omin erittäin asiantuntevin miesvoimin korjata toimimatonta nettiä viikonlopun aikana. Ei onnistunut. Sitten oltiin yhteydessä ko. yhtiön vikapalveluun. Ei vastannut. Maanantaiaamuna Mies marssi fyysisesti paikalle, sai uusia ohjeita (ja sivumennen sanoen osti uusia laitteitakin) ja taas oltiin puhelimitse yhteydessä vikapalveluun. Vihdoin puolen tunnin jonottamisen jälkeen saatiin yhteys ihmisääneen mutta ei välttämättä ratkaisua ongelmaan.

Ainakin kuusi tuntia kaiken kaikkiaan painiskeltiin tämän asian kanssa ja puhuttiin outoa kieltä. Nyt on postissa odottamassa noutamista uusi modeemi. Ehkä se palauttaa netin, ehkä ei.

Miten tällaisessa tilanteessa toimivat ne ikäihmiset, joilla ei ole kotona insinöörejä tai lapsia, jotka ymmärtävät jotain tietotekniikasta? Onko mitenkään kohtuullista odottaa, että ihmiset osaavat itse selvittää ongelmien lähteet, kun ongelmia väistämättä ilmenee? Kuka korvaa ne työtunnit, joita erilaisten vikojen ratkomiseen käytetään? Pitääkö kaikkien opetella tietotekniikan asiantuntijoiksi?

Pikkupojilta olen oppinut, että harmitus halataan pois.

Tätä harmitusta on vaikea halata. Olin raivon puuskassa heittää tietokoneet ja televisiot pihalle. En suostunut hyväksymään sitä, että koneet hallitsevat kotia ja mieltä. Olin suuttunut kaikkien mummojen puolesta.

Hyvä renki mutta huono isäntä. Täytyy olla varuillaan, ettei renki muutu isännäksi.

Tämän meille uuden ihmelaitteen avulla pääsen nyt nettiin ja tämäkin vuodatus lähtee maailman tuuliin. Tämän verran tämä mummo ymmärtää!