Olen mikä olen

Mitä pidemmäksi tauko venyy, sitä korkeammalle nousee kynnys ja uudelleen aloittamisesta tulee aina vain vaikeampaa. Enkä nyt puhu pelkästään liikunnasta, tai kielten opiskelusta, enkä edes laihduttamisesta; sama pätee tähän bloggaamiseenkin.

Mutta kun tammikuusta on nyt selvitty, voidaan taas katsoa tulevaisuuteen, valoisampaan toivottavasti, eikä edes ajatuksissa nosteta aitoja tai rimoja tai muitakaan esteitä tekemisille, ei ajatuksillekaan, eihän?

Kolmevuotias opetti viime viikonloppuna oikeaa asennetta mummollekin, joka seurasi sivusta poikien touhuja. "En minäkään osaa piirtää mitä minä piirrän, mutta minä piirrän silti", hän tsemppasi isoveljeään, joka oli sitä mieltä, ettei hän osaa piirtää dinosaurusta oikein. Tai mistä minä tiedän, että hän yritti tsempata, ehkä hän vain totesi, miten asia on.

Kolmevuotias heittäytyy rohkeasti kaikkeen uuteen, vaikkapa varjoteatteriesitykseen Muumimuseossa viime lauantaina. Hän ei mieti, osaako hän tai onko hän mahdollisesti huono tässä.

Niin tai näin, mutta aika huikeaa, vai mitä? Kolmevuotias tietää olevansa pienempi, kokemattomampi ja monessa asiassa paljon isoveljeään taitamattomampi. Ihan varmasti hän on on huomannut sen lukuisia kertoja. Ja hän menee rohkeasti kertomaan oman näkemyksensä ja uskaltaa olla sitä mitä on. Vähättelemättä tai ylvästelemättä. Hän piirtää, vaikka tietää, ettei vielä osaa kunnolla.

Piirtämiseen liittyvän hankaluuden tai vaikeuden voi helpostikin soveltaa mihin tahansa tekemiseen. Itse yritän jatkossa muistaa sen ainakin tässä blogatessa. Ihan turha lähteä vertailemaan itseään muihin, parempiin sanankäyttäjiin, taitavampiin kuvaajiin, tai heihin, jotka löytävät kiinnostavampia aiheita.

Rohkeasti omiakin mörköjä päin! Aseita löytyy kyllä!

Muilla elämänalueilla on onneksi jo sen verran kokemusta, ettei tule yleensä mieleenkään arvottaa omaa tekemistään, yleensä tekee sen mitä taitaa, ja se on kylliksi. Enkä nyt tarkoita sitä, etteikö ihminen voi kehittyä tai oppia uutta. Kuntosalillakin voi lisätä vastuksen määrää, mutta ei niin, että katsoo millaisiin painoihin joku muu pystyy.

Eli jatkossakin on luvassa simppeleitä kyhäelmiä pienistä hetkistä elämässä. Tässä kuussa olisi ollut tarjolla syvällisempiäkin aiheita, mutta nyt en vielä koe olevani sellaiseen pohdiskeluun valmis. Päässä ja sydämessä on liikaa keskeneräisyyttä. Ja kyyneleitä.

Hienoa on, jos uutta ja vähän jännittävääkin kohti voi kulkea yhdessä muiden kanssa.