Varastot täyteen!

Olin hiljattain turvallisuuskoulutuksessa, jossa kaiken muun ohella mainittiin myös ns. kotivara. Sillä tarkoitetaan kolmen päivän selviytymispakettia, joka jokaisella fiksulla ihmisellä kotonaan varmaan onkin. Tärkeintä oli muistaakseni varata jääkaappiin ainakin neljä litraa vettä. Meillä tällaista kotivaraa ei ole (kuten oli varmaan arvattavissakin!), ja esimerkiksi veden asemesta jääkaapista löytyy muutamaa pullo kuohuvaa - jopa oikein samppanjaa, jota ei ole jostain syystä raaskittu juoda.

Eletään siis riskillä. Kotivaran säilykepurkkien, näkkileivän ja muun hyvin säilyvän kuivamuonan asemesta meiltä löytyy kyllä runsaasti ainakin mansikoita, mustikoita, vadelmia, puolukoita, mustia ja punaisia viinimarjoja, karviaishilloa ja tämän viikonlopun jälkeen omenahilloakin. Kaikki ovat pakastimessa - tai kahdessa, jos tarkkoja ollaan, mökilläkin on omansa. Pakastintahan kutsutaan Suomessa pakkaseksi, eikä pakkanen välttämättä kriisitilanteessa pysy pakkasen puolella. Kotivara-ajattelun kannalta säilöminen pakastimeen ei ole ihan järkevintä puuhaa.

Erinomaisia vadelmia Yrjälän marjatilalta Hämeenkyrön Mahnalasta poimittuna itse elokuun alussa.

Mutta kolmen päivän paketit sikseen, nyt säilötäänkin koko talveksi, ehkä jopa kahdeksi tai kolmeksikin (tiedän heitä, jotka keittävät edellisvuoden syämättä jääneet pakasteet seuraavana kesänä hilloiksi tai mehuiksi). Joskus olen hetkeksi (ihan lyhyeksi) pysähtynyt miettimään touhun mielekkyyttä, saahan Suomesta ympäri vuoden ostaa kaupasta juuri noita edellä mainittuja hyödykkeitä.

Mutta kun on jo äidinmaidossa imenyt itseensä jokasyksyisen marjahamstrauksen, ei siitä ilman vakavia syyllisyysoireita pysty irrottautumaan. Eikä onneksi tarvitsekaan! Luulisin, että ainakin oma sukupolveni vielä kantaa geeneissään talveen varautumisen perintöä. Seuraavasta en enää niin tiedä, vaikka heillekin marjat kyllä maistuvat. Ovatko jo tottuneet saamaan kaiken kaupan pakastimesta?

Viime perjantain puolukkasaaliista osa päätyi kattilaan ja muuttui vispipuuroksi, loput säilöttiin.

Omenasato on ollut hyvä niin mökillä kuin kaupungissakin.

Tässä tehdään omenahilloa pikkupoikien (ja isompienkin) mannapuuron kaveriksi. Maistuu se pannukakunkin kanssa!

Itse en osaisi ostaa mansikoita, mustikoita tai puolukoita kaupan pakastealtaasta. Epäilisin varmasti niiden alkuperää ja puhttautta. Mansikat kuuluu ostaa torilta ja pakastaa itse, vadelmat poimitaan omin käsin marjatilalta suoraan pakastusrasioihin. Parasta on, kun marjojen alkuperän todella näkee omin silmin. Mökkimetsän itse poimitut  mustikat ja puolukat tuntuvat tuovan keskelle talvea mukanaan myös kasvumaisemansa. Vitamiinit ja muut terveysvaikutukset ovat tietysti itsestäänselvyys eikä niistä enempää.

Tänä huonona marjavuotena jouduttiin ostamaan torilta kaupunkikotiin niin mustikoita kuin puolukoitakin. Hyvälaatuisia näyttivät nekin olevan. Onneksi mökin pikku pakastimessa on kuitenkin juhlahetkiä varten niitä itse poimittuja marjoja, joita on pitänyt etsiä ja jotka ovat siis erittäin arvokkaita. Vielä lähdetään hakemaan metsästä eilen bongattuja rouskuja. Sienisalaattiakin on siis luvassa!

Kaikki kunnia heille, jotka jaksavat ja viitsivät huonoinakin vuosina huolehtia siitä, että metsien aarteet päätyvät kaupunkilaistenkin pakastimiin ja lautasille. Lähiruokabuumi on ollut ilahduttava asia; sehän tarkoittaa että  tulevatkin sukupolvet kasvavat arvostamaan lähimetsien ja kotipihan marjapensaiden herkkuja.

Meillä jäi kaupunkikodin pihaan punaisia viinimarjoja lintujen ruoaksi, kun runsaasta mainostuksesta huolimatta ne eivät kelvanneet naapureille. Itse söimme marjoja tuoreeltaan joka aamu ainakin kuukauden ajan, teimme niistä piirakoita, keitin mehua, pakastin kokonaisina ja kutsuin vielä ystävänkin marjoja poimimaan.

Punaisia viinimarjoja jäi tänä vuonna osa poimimatta.

Mutta vielä siitä jääkaapissa olevasta juomatta jääneestä samppanjasta. Joskus niille pakkaseen säilötyille marjoille ja hilloillekin tuppaa käymään samalla tavalla. Säästetään jotain vielä hienompaa, vielä tärkeämpää tilaisuutta varten. Tästä, selvästi myös peritystä ominaisuudesta, yritän tulevalla talvikaudella päästä irti. Arjen juhlahetkiä varten ei tarvitse lähteä omaa pakastinta kauemmaksi!