Mökillä syyskuussa

Tämä syksy on erilainen, jos oli kesäkin erilainen kuin edeltäjänsä. Kaikkien aikojen hellekesän takia mökkisyksykään ei ole niin kuin ennen. Tänä syksynä ollaan vaan ja laiskotellaan. Ei poimita puolukoita, ei etsitä sieniä - ainakaan vielä - eikä juurikaan vaellella metsässä.

Sen sijaan nautitaan maisemasta ja upeista auringonlaskuista, mökin lämpimästä tunnelmasta, takkatulesta ja kynttilöistä. Tehdään suunnilleen samoja asioita kuin kaupungissakin: luetaan kirjoja, katsellaan telkkaria (penkkiurheillaan - MM- lentopalloa!), syödään hyvin, viihdytään tietokoneenkin ääressä.

Mitä järkeä on sitten lähteä mökille? Kun metsässä ei ole puolukoita eikä syötäviä sieniä, ulkona sataa tai ainakin tuulee ja metsässä on hirvikärpäsiä (ensimmäisen kerran meidän mökkielämän aikana)? Eikö olisi fiksumpaa olla kotona, käydä lenkillä ja pelaamassa ja roikkua netissä kaupungissa? Ei kai nyt pelkän maiseman takia kannata ajaa kolmea tuntia!

Yllättäen kesäkukat olivat mökkitien varressa vielä näin hyvässä kunnossa, vaikka kukaan ei ole kuukauteen ollut hoitamassa.

Yhtä yllättäen kärhö oli innostunut kukkimaan uudelleen. Alkukesällä sen kukinta oli tietysti näyttävämpää, mutta kyllä tämäkin tervetulotoivotus ilahdutti.

Noin kirjoitin ja taisinpa ajatellakin vielä perjantai-iltana, kun edellispäivänä oli tultu mökille ja pikku hiljaa aloin taas orientoitua mökkielämään. Mutta pari päivää näissä maisemissa muutti mielen ja osaan taas arvostaa tätä aikaa täällä.

Kaupunkivauhti piti hiljentää mökkikävelyksi, unohtaa kaikki "pakolliset" syyskuiset tekemiset ja tyytyä siihen, mitä maisema ja luonto nyt tarjoilevat. Tänä syksynä ei voida hehkuttaa ennätyssatoa  missään lajissa täällä (sienistä on vielä liian aikaista sanoa), siispä ei ole mitään syytä raataa sadonkorjuussa.

Mutta metsäänhän voi mennä muutenkin kuin marjojen perässä. Metsään nimenomaan pitääkin mennä, ihan ilman muuta syytä kuin metsä itsessään!

Ja onneksi menin. Joka päivä olen nyt kuljeksinut, viipyillyt, lorvinut, seisoskellut, vaellellut metsässä, omassa ja naapurin. Olen pitänyt sadetta kuusen alla, seisonut keskellä ketunleipäpeltoa, ihastunut aina uudelleen vaarallisen kauniisiin kärpässieniin. Olen nostanut katseen sammaleen peittämästä maasta tuulessa tanssiviin koivunlatvoihin ja sateen jälkeen ilta-auringossa hehkuviin männynrunkoihin. Olen unohtanut itseni, ainakin välillä.

Sateen jälkeen metsä on täynnä isoja ja pieniä ihmeitä, jotka pakottavat pysähtymään.

Toisin sanoen, olen levännyt, rentoutunut, jopa kokenut puhdistuvani. Tässä välissä sopii kertoa, että sillä aikaa kun minä haahuilin metsässä, Mies leikkasi nurmikon, puhdisti rannan kaisloista ja kortteesta ja rakensi uutta nuotiopaikkaa ja hiekkarannan pohjaa. Pienenä kiitoksena raadannasta lämmitin kuitenkin rantasaunan (kantovedet!) ja pesin veneen, niin että sekin on nyt sitten laitettu talviteloille.

Ja yllätys yllätys - puolukoitakin löydettiin, tosin vain pari-kolme litraa ja kovin pieniä, mutta puolukoita kuitenkin. Eikä törmätty hirvikärpäshäiriköihinkään kertakaan.

Hellekesälle on nyt jätetty jäähyväisiä. Se kai tämän mökkireissun tarkoitus olikin: siirtää mieli syysaikaan.

Kyllä syksyinen iltatunnelma mökillä on erilainen kuin kaupungissa!