Ei enää toiveajattelua, itsepetosta eikä jokapäiväistä pullaa!

Miten helppo onkaan luiskahtaa hyviksi tietämistään tottumuksista huonojen, mutta niin mukavien ja siis paljon houkuttelevimpien puolelle! Voisin tässä kirjoittaa aika monenlaisista asioista, mutta keskityn ruokapuoleen, jossa sain ikävän herätyksen pari päivää sitten.

Kävin nimittäin verikokeessa, sellaisessa yleistarkastuksessa, joka tässä iässä on syytä tehdä aika säännöllisesti. Edellisen kerran verinäytteitäni oli tutkittu keväällä 2017, eikä niissä ollut mitään poikkeavaa. Kun testituloksista alkoi nyt tulla tekstiviestejä, avasin Omakanta.fi:n ja vertasin tuloksia edellisvuotisiin.

Ja tulos oli karu: ainakin kolesteriarvot nousseet ja munuaisten toiminnasta kertovat arvot muuttuneet (en osannut tulkita, mutta huonompaan varmasti). Lisää tuloksia ja niiden tulkintaa kuulen ensi viikolla, kun lääkäri soittaa.

Mutta osaanhan toki ennen sitä jo arvella jotain. Kun kolesteriarvot eivät mahdu viitearvojen sisään ja huonon ja hyvän kolesterolin suhde on huonon hyväksi, on tehtävä johtopäätöksiä. Jotain on mennyt pieleen, eli käytännössä suuhun on mennyt väärää tavaraa. Voihan kyse olla perimästäkin, joka nyt katsoo oikeaksi tulla esille, mutta otan kyllä syytä itsellenikin.

Viimeisen vuoden ajan olen surutta ja ilman huonoa omaatuntoa nauttinut kaikenlaista, jota aiemmin ymmärsin varoa. Kahvipulla joka päivä, parhaana kaksi, croissantteja, marjapiirakoita, rasvaisia juustoja. Kermaa lisättynä kastikkeisiin ja keittoihin. Ja vaniljakastiketta omenapiirakan kanssa. Piirakat on aina tehty voihin, ja voita on vielä muruseoksessa päälläkin. Eikä tässä kaikki: kun on tullut tavaksi syödä muutaman kerran viikossa lounasta jossain muualla kuin kotona, niin silloin otetaan kunnon annokset! Ja niin edelleen; kesän makkaroita ja muita vyötärölle kertyneitä rasvan lähteitä en nyt halua edes ajatella.

Vaaka on antanut ennakkovaroituksia, samoin vyötäröltä oudosti kutistuneet vaatteet. Työaikana vaa`an lukema oli se ehdoton auktoriteetti, mutta nyt olen luisunut siitäkin ja jotenkin vain hyväksynyt lisääntyneet kilot.

Olen kuvitellut (tai uskotellut itselleni) eläväni terveellistä elämää, kun syön aika paljon kasviksia, hedelmiä ja marjoja, pyrin suosimaan täysjyväviljaa ja liikkumaan 10 000 askelta päivässä. Mutta vielä on näköjään parannettavaa, jos en aio altistaa itseäni sydän- ja verisuonitaudeille. Numeroita vastaan eivät selitykset auta.

Ahlmanin pullat näyttävät kieltämättä herkullisilta, mutta jatkossa niitä syödään vain poikkeustilanteissa, ei joka päivä.

Sokerimunkkeja on minulle luvassa vasta vappuna!

Päätös jokapäiväisestä kahvipullasta luopumisesta oli yllättävän helppo tehdä (ja toivottavsti myös pitää). Tuskin kermaakaan enää kuluu entiseen malliin, ja juustonkin kulutus väheni jo. Saa nähdä riittävätkö nämä toimet lääkärin mielestä, vai onko edessä lääkekuuri.