Meksiko mielessäin

Jokohan uskaltaisi edes pikkuisen yrittää järjestää mielessä kiertäviä Meksikon-matkan muistoja?

Perjantai-iltana kotiuduttiin, matkalaukut tyhjennettiin ennätysajassa, pyykitkin (ainakin kolme koneellista) oli pesty lauantai-iltaan mennessä, mutta tähän muistojen arkkuun ei ole vielä ollut kykyä tarttua. Aikaeroväsymys on heilauttanut päivän ja yön väärinpäin: jos satun onnekkaasti nukahtamaan normaalisti, viimeistään kolmen jälkeen yöllä olen virkeä kuin peipponen. Tai sitten uni armahtaa vasta kun Meksikossa olisi nukkumaanmenoaika, eli kuuden jälkeen aamulla. Päivisin tulee syviä väsymyksen aaltoja, joita kaikkia vastaan ei kykene taistelemaan. Yöllä olen lukenut, vaikka tuskin ymmärtänyt, uusimman Tiede-lehden kannesta kanteen ja aika pitkästi Rosa Liksomin Everstinnaa, olen ratkonut Aamulehden ristikkoja ja sudokuja, keittänyt teetä ja syönyt ruisleipää tai vaan pyörinyt sängyssä tai sohvalla ja toivonut, että uni jo tulisi.

Mutta tämähän on tuttua kaikille maailmanmatkaajille. Meksikostahan minun piti kertoa! Sitä kertomista ja kuvamateriaalia olisi niin paljon, että luultavasti on tulossa useampia postauksia, sitten joskus kun...

Ennen matkalle lähtöä kysyin meksikolaiselta opiskelijaltani Karinalta, mitä hän kotimaastaan eniten kaipaa. Hän nosti esille kaksi asiaa: ruoan ja sukulaiset, erityisesti äidin ja mummon, joiden kanssa hän koki olleensa hyvä tiimi. Äidin ja mummon kaipaaminen on helppo ymmärtää, mutta vasta tämän matkan jälkeen ymmärrän, mitä hän tarkoitti, kun huokaili meksikolaisen ruoan perään.

Jo ensimmäisen aamun hedelmätarjoilu oli mykistävä.

Meksikolaisen fiestan värikästä jälkiruokapöytää. Jälkiruokavaiheessa oli yleensä niin kylläinen olo, että pienet jaetut makupalat riittivät.

Aina tuoretta, värikästä, kasvis- ja hedelmäpainotteista ja maukasta ruokaa oli meillekin tarjolla aamiaisesta päivälliseen jokaisella aterialla. Meksikolaisten mielikuvituksella ei tuntunut olevan rajoja, kun ruoka-annoksia rakennettiin. Eikä ruoan hinta todellakaan rajoittanut valintoja; toisen ja kolmannenkin annoksen saattoi tilata, jos siltä tuntui, eikä se kaatanut matkabudjettia.

Vivi-Ann Sjögren kirjoittaa Meksikolaisessa päiväkirjassa:

"Meksikolainen keittiö on huumaa.... Se on huumaavan aistillista, vilvoittavaa ja polttavaa, keveää, yksinkertaista. Siihen kuuluu hienostuneita yhdistelmiä, kärsivällisyyttä, tahdikkuutta - ja maissia. Aina maissia."

Paluulennon vierustoveri kuulosti hieman kyllästyneeltä saadessaan "vielä kerran tortillaa" omassa kasvisannoksessaan. Minä olisin syönyt mieluummin tortillaa kuin härkää ja perunoita, jos olisin ymmärtänyt ennen lentoa tilata kasvisruokaa (en kyllä tullut kysyneeksi, miten onnistunut Finnairin versio tortillasta oli). En kyllästyt tortillaan enkä muihinkaan maissista tehtyihin ruokiin, vaikka niitä oli tarjolla eri muodoissa joka aterialla.

"Yhtä lukemattomia kuin lumella on nimityksiä Grönlannissa, kuin sudella ja karhulla manaus- ja hellittelynimiä pohjoisessa mytologiassa, kuin hiekanjyvällä värivivahteita Saharan autiomaassa, yhtä monta muotoa ja ilmettä on maissilla täällä.
Leipä  se on tortillana - lämpimänä, kylmänä, paahdettuna, kuivattuna, täytettynä, grillattuna, gratinoituna, friteerattuna, keittoihin ja muhennoksiin lisättynä.
Siitä sekoitetaan juomaa, atolea, joka maustetaan mantelilla, hedelmillä, kaakaolla. Siitä tehdään taikinaa, joka höyrytetään omassa kuivassa verholehdessään tai banaaninlehtipaketissa makeiksi tai suolaisiksi tamaleiksi, joita täytetään kaikella mitä kuvitella saattaa."

Ja niin edelleen, Sjögrenin runollinen maissinylistys ei lopu tähän. Mekin saatiin maistaa mm. näitä tamalipaketteja, joiden syömiseen piti kysyä tarjoilijalta ohjeet!

Tässä tehdään tortilloja meksikolaisessa fiestassa. Taatusti tuoretta.

Tässä paistuvat quesadillat samassa juhlassa.

Rakastuin maissin lisäksi myös kuumaan aamukaakaoon; se on tehty maidosta ja suklaasta, ja alkumatkasta vaivanneeseen flunssaan (Suomen-tuliaisia) ja äänenmenetykseen se oli täsmälääke. Tai sitten sitä olivat ne lukuisat erilaiset hedelmämehut tai aamiaispöydän tuorehedelmät, jotka nostivat vitamiinitason korkealle.

Ja jo guacamole-sanakin saa veden kielelle. Tästäkin avokadoherkusta saatiin maistella useampia versioita, joista parhaana on jäänyt mieleen ensimmäisen hotellimme meksikolaisen ravintolan annos, joka valmistettiin pöytämme vieressä. Jokaisella ravintolalla ja jokaisella kokilla on omat tapansa!

Tytär saattaisi hehkuttaa omassa Meksikon ruoka -jutussaan enemmänkin chiliä ja salsaa. Ehkä minäkin, jos olisimme viipyneet Meksikossa pitempään kuin kaksi viikkoa. Jakamiskulttuuri on siellä ravintoloissa tavallista, ja usein tilasimme kolme-neljä-viisikin annosta maisteltaviksi. Mekin opimme pikku hiljaa esimerkin mukaan maustamaan omaa ruokaamme tulisemmaksi.

Kuumaa kaakaota sai itse annostella hotellin aamiaspöydässä.

Ruokaihmiselle on vaikeaa kuvitella toista maata, jossa saa herkutella näin (saa protestoida, onhan niitä ruokamaita Euroopassakin!), ja kaurapuuroaamiaisen jälkeen ei voi olla kaipaamatta meksikolaiseen aamiaispöytään.

Yksi esimerkki aamiastarjoilusta. Kaakaomuki on melkein tyhjä, tuoremehusta puolet juotu ja todennäköisesti toinen kupillinen kahvia menossa. Munakas on tehty valkuaisista ja täytetty pinaatilla. Lisukkeena paprikaa ja grillattua juustoa.

Viimeisen aamun aamiainen Tequilassa. Kolmen hengen lasku (mm. mansikkasmoothiet, neljä kahvia, lämmin ruoka) ei päätä huimaa: 16 euroa. Ja aamiaisella jaksoi kuumana päivänä yleensä iltaan asti.

Jotta pääasiat nousisivat ensimmäisessä matkapostauksessa kunnolla esille, niin Karinan tavoin totean, että oli ihanaa viettää kokonainen viikko Tyttären kanssa. Häntä parempaa matkaopasta emme olisi voineet saada: hän on matkustellut maata ristiin rastiin kohta parin vuoden ajan ja osasi rakentaa meille monipuolisen ja rikkaan ohjelman. Hotellit ja kaikki tutustumiskohteet oli huolella valittu, ja taatusti meksikolaisen keittiöön tutustuminenkin olisi jäänyt vaillinaiseksi ilman espanjan kielen taitoa ja tietoa sittä, mitä eri ruokalajit pitävät sisällään. Nyt ei harhailtu eksyksissä vaan mentiin suoraan asiaan.

Ja olihan se huikea tunne, kun oma lapsi oli meitä vastassa Guadalajaran lentokentällä!

Ruokapostauksen lopuksi: Parhaat ruokakuvat jäivät tietysti ottamatta. Houkuttelevien annosten kimppuun hyökättiin heti, ja vasta syötyäni huomasin, että kaunis annos olisi ansainnut tulla myös kuvatuksi.

Eikä saatu vakavaa vatsatautia. Ennen matkaa varoiteltiin useammalta taholta, että kaikki Meksikoon matkaajat saavat vatsataudin, ja ehkä senkin vuoksi oltiin alkuun varovaisia esimerkiksi jääpalojen kanssa. Ihan suotta. Jääpalat tehdään pullotetusta vedestä, ja kaikki ruoka oli huolella valmistettua. Itse koin lievän, yhden yön ja aamupäivän kestäneen pahoinvoinnin tunteen, joka saattoi tulla pikemminkin liiasta auringossa olosta kuin ruoasta. Siihen auttoi kamomillatee (huolehtivan tarjoilijan suositus) ja aamupäivän lepo. Maitohappobakteereja söin koko matkan ajan, mitään vatsalääkkeitä ei tarvittu.