Mitä matkalla oppii?

Pari päivää Espanjan-matkasta käytettiin kaupunkilomaan Malagassa. Tiesin ennakkoon, että Picasso syntyi siellä ja että siellä on paljon museoita. Epämääräisemmän tiedon osastoon kuului mm. se, että malagaviinit ovat väkeviä ja että "Malagassa päivä paistaa" (lauleskeli muutama ystävä kuultuaan minne olen aikeissa matkustaa). Sanassa Malaga on kaunis sointi, kaupunkikin on varmaan kaunis, päättelin hatarasti.

Tulostin netistä tietoa ja matkavinkkejä, sivukaupalla hyvien kahviloiden ja tapaspaikkojen osoitteitakin, joihin oli tarkoitus tutustua hyvissä ajoin (= viimeistään lentokoneessa). Osaisimme siis suunnistaa oikeisiin kohteisiin, emme harhailisi turhaan.

Heti alkuun on kerrottava, että harhailuksi meni. Ensimmäisenä iltana etsimme yhtä suositeltua ravintolaa ja löysimmekin osoitteen, ravintola ei kuitenkaan ollut auki. Sen jälkeen ei enää etsitty mitään tiettyä vaan mentiin fiiliksen mukaan. Ja aika kliseisesti, se on myönnettävä. Syötiin paellaa ja juotiin kerran jopa sangriaa, mitä ei ainakaan saisi tehdä, mikäli uskomme Ilta-Sanomien kolumnistia Mira Jalomiestä. Mutta me olimme rehellisesti turisteja, emme yrittäneet esittää mitään muuta.

Sivumennen sanoen tuli ikävä Helena Petäistön mainioita matkaoppaita, joiden avulla on ollut helppo ja mukava suunnistaa mm. Roomassa ja Edinburgissa. Roomasta löytyi mekkokauppakin juuri minun makuuni ja Edinburgista kivoja katuja ja huikea ravintola. Ja paljon muuta. Olemme kulkeneet Petäistön suosittelemia reittejä aina kun se on ollut mahdollista.

Malagassa pärjää englannilla, mutta parempi olisi osata espanjaa. En oikein ymmärrä niitä suomalaisia, jotka kerääntyvät talvisin Aurinkorannikolle eivätkä välitä opiskella kieltä. Miten kapeaksi maailma muuttuu, jos on vain suomenkielisen tiedonvälityksen ja heppoisen arkikielisen sanaston (= elekielen) varassa. Tavattiin sattumalta pariskunta, joka kertoi viettävänsä jo seitsemättä talvea Espanjassa, eivätkä he osaa mitään vieraita kieliä, eivät edes englantia. Luultavasti he eivät ole ainoita.

Televisiota on turha avata, kun kaikki on dubattu espanjaksi. Sanomalehdistä joutuu arvailemaan juttujen sisältöä ja luultavasti arvaa ihan väärin. Jopa nimet on käännetty. Herätti melkoista hilpeyttä, kun tajusimme että Lutero tarkoittaa Martin Lutheria. Tukholma, joka sanomalehtien Euroopan sääkartoissa mainitaan nimeltä, on espanjaksi Estocolmo. Jos hakee ns. aitoa ruokaravintolaa, ei sieltä löydy englanninkielistä ruokalistaa. Silloin on pakko syödä vain paellaa!

Kävimme kaupunkikiertoajelulla ja ihastuimme Alcazaban linnalle vievän kapean ja mutkittelevan tien varrella oleviin kauniisiin omakotitaloihin. Olisihan se mahtavaa katsella omasta ikkunasta avautuvaa huikeaa maisemaa, poimia aamiaiselle pari appelsiinia omasta pihasta, kylpeä auringossa, valossa ja väreissä. Mutta uskaltaisinko lähteä kotoa mihinkään muuten kuin taksilla? Miten pyörittäisin rattia, miten väistelisin vastaantulijoita kapeilla teillä? Toisaalta niin kauniissa talossa ei ehkä haittaisi olla kotinsa vanki. Pitäisikö uskaltaa kokeilla?

Kyllä itse kaupunkikin on kaunis. Varsinkin vanhasta kaupungista löytyi monta pysäyttävän upeaa paikkaa ja rakennusta. Katusoittajat ovat löytäneet akustisestikin upeat ympäristöt. Carolan Kielletyt leikit alkoi soida päässä heti, kun joku kitaristi näppäili Romance de Amourin säveliä.

Kuvittele (ja kuuntele vaikka yllä olevasta linkistä) tähän hämärtyvään maisemaan sopivaa kitaramusiikkia.

Päivällä kauniita rakennuksia ja kapeita katuja voi pysähtyä ihastelemaankin, illalla kadut täyttyvät ihmisistä. Olin kuvitellut mielessäni pientä kaunista rantakaupunkia, mutta Malagassa onkin yli puoli miljoonaa asukasta ja turistit päälle. Mitenkähän ahdasta vanhan kaupungin kaduilla mahtaakaan olla parhaaseen turistiaikaan, kun helmikuussakin oli vaikea löytää tyhjää pöytää joltakin terassilta, joita siellä on varmaan satoja. Koko kaupunki tuntui olevan liikkeellä iltaisin yhdeksän maissa ja lauantai-iltapäivänä, kun aurinkoiset terassit täyttyivät lounastavista asiakkaista. Ihan kuin meillä vappuna!

Lauantai-iltapäivän tunnelmaa Picasson kotimuseon lähellä. Me emme ole etualan pariskunta!

Malagan omaan poikaan, Picassoon, tutustuimme kahdessa museossa ja musiikkimuseossa pääsimme nauttimaan hienosta flamenco-esityksestä. Taidemuseot ovat tuttuja matkakohteita muualtakin, musiikkimuseossa emme ole ennen olleetkaan. Vaikutti tosi pätevältä.

Mahtavassa katedraalissa olimme jopa jumalanpalveluksessa, kun osuimme paikalle seremonian aikaan. Sunnuntain iltapäiväkävelyn teimme Parque de Malagassa, pitkässä eksoottisessa puistossa, jossa voi ihmetellä lukemattomia palmulajeja ja muita pohjoismaalaiselle erikoisia kasveja.

Täältä ne appelsiinit pääasiassa meillekin tulevat. Appelsiinipuita on julkisissa puistoissakin.

Nämä espanjalaisen puiston puut ovat meksikolaisia palmuja. Jaksammekohan oikeasti lähteä katsomaan niitä Meksikoon saakka?

Emme shoppailleet, vaikka ehkä olisi pitänyt. Kengät näyttivät halvemmilta kuin Suomessa ja vaatekaupoissakin oli vielä alennusmyyntejä. Olisimme varmaan saattaneet eksyäkin ostoksille, jos kaupat olisivat olleet sunnuntaina auki. Vaan eipä olleet, ja piti tyytyä näyteikkunaostoksiin. Sunnuntaina kaupunki vaikutti muutenkin tosi hiljaiselta verrattuna lauantain vilinään.

Ison ostoskadun "jouluvalot"

Kannattiko lähteä? Kannatti. Aina kannattaa, vaikka matkan jälkeen toki vähän väsyttääkin. Omatoimimatkailun haasteista selviämistä kannattaa harrastaa niin kauan kuin kykenee. Matkalla vanhemmastakin ihmisestä kuoriutuu reipas, energinen ja utelias. Kotoinen sohvaperuna tuntuu matkalla ihan vieraalta ihmiseltä. Ja aina oppii jotakin uutta, itsestäänkin. Alkaa vahvistua käsitys, että en ole mikään isojen kaupunkien ihminen, pienemmät ympyrät ja maalaisemmat maisemat kiinnostavat enemmän kuin isojen kaupunkien monipuolisuus ja valtava tarjonta.