Rekvisiitta ruokapöydällä odotti ystävätärtä perjantai-iltana. Aarrekartan tekeminen on kokemukseni mukaan (peräti kaksi tehty) antoisampaa yhdessä kuin yksin. Samalla tulee päivitettyä muutakin: kuulumiset, terveystilanne ja mielen tila. Ja melkein kuin huomaamatta silmät ja kädet puuhastelevat siinä samalla. Lopuksi vielä käydään valmiit aarrekartat kuva kuvalta läpi ja annetaan tulevaisuudelle vauhtia.
Nyt kävi niin, että en ollut valmistautunut ajattelemalla haaveitani ja lehdet, joita oli tarkoitus käyttää, olivat kaikki muutaman vuoden takaisia. Ne eivät kertoneet ihan tämän päivän asioista, ja oli haastavaa löytää niistä kuvia ja tekstejä, jotka olisivat heti puhutelleet. Mutta pikku hiljaa alkoi jotain kuitenkin hahmottua.
Aarrekartan tekemiseen on varmasti olemassa jonkinlaiset säännötkin, muistan sellaista hämärästi ensimmäisen aarrekartan ajoilta, mutta eikähän se toimi yhtä lailla vapaasti hahmoteltunakin. Pääasiahan on kuitenkin se, että omat toiveet, haaveet ja unelmat saavat muodon. Sitten ne alkavat vaikuttaa päätöksentekoon ja sitä kautta toiveista tulee totta.
Sellaistakin tuli leikeltyä, mikä ei päätynyt lopulliseen aarrekarttaan. Ajatukset alkoivat kirkastua ja mieleen palautui asioita, joiden parissa olin alkanut askarrella ajatuksissa, mutta vain ajatuksissa. Toteutuksesta ei ole ollut tietoakaan. Ehkä nyt alkaa tapahtua.
Juuri nyt on kyllä sellainen olo, että valmis aarrekartta ei ole ollenkaan valmis. Siitä tuntuu puuttuvan vielä monia tärkeitä asioita. Se näyttää kovin pinnalliselta. Missä ovat henkisen kasvun asiat? Ne nyt kuitenkin askarruttavat eniten. Vai onko nyt aika tarttua konkreettisiin asioihin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti