Elämän tarkoituksesta

Huh huh. Iso aihe, valtava oikeastaan. Luvassa on kuitenkin vain pieniä mietteitä. Eli jos odottaa jotain syvällistä, uutta, tuoretta tai omaperäistä, voi vallan hyvin jättää tämän postauksen lukematta. Miksikö edes yritän?

Yritän muotoilla jotakin kirjapiirin takia. Kysymyksen elämän tarkoituksesta teki ajankohtaiseksi Merete Mazzarellan uusin kirja Elämän tarkoitus (2017), jonka itse olin valinnut kirjapiiirin luettavaksi. Meillä on tapana, että kirjan valitsija kirjoittaa kirjasta ja sen pohjalta käydystä keskustelusta jonkinlaisen yhteenvedon punakantiseen "päiväkirjaan". Seuraavassa kokoontumisessa palautetaan mieliin edellisen kerran ajatuksia lukemalla teksti ääneen. Mazzarellan kirjaa käsiteltiin jo heinäkuussa, kirjapiirin seuraava kokoontuminen on ensi viikolla, enkä ole vielä saanut aikaan riviäkään. Siis apua!

Hankinta omaan kirjahyllyyn oli tarpeen: tätä teosta ei hotkaista pikaisesti vaan siihen haluaa palata.

Nyt on onneksi muitakin selityksiä kuin saamattomuus ja aiheen vaikeus. Olin kesällä juuri kirjapiirin aikaan harmittavasti yksikätinen enkä pystynyt kirjoittamaan kunnolla. Ja kun asia pitkittyy, niin se myös vaikeutuu.

Tämänaamuisessa Aamulehdessä oli laaja artikkeli Mikosta (henkilön nimi oli muutettu), josta tuli alkoholisti, koska häntä ahdisti elämän tarkoituksettomuus. Jutun mukaan Mikko alkoi murrosiässä miettiä, mikä on elämän tarkoitus. Hänestä maailma oli järjetön eikä aikuisilla ollut vastauksia hänen kysymyksiinsä.  "Tuntui liian ohuelta vastaukselta, että elämässä on työtä, ihmisten välistä kilpailua, hankaluuksia, sotaa, ahneutta, rakkautta ja sitten vain kuollaan ja sitten ei mitään."

Itse kukin meistä muistanee ainakin joskus pohdiskelleensa Mikon lailla. Elämän tarkoituksen etsintä kuuluu nuoruuden suuriin kysymyksiin, aikaan, jolloin pohditaan omaa identiteettiä ja haetaan omaa paikkaa maailmassa. Kriisitilanteissa samat kysymykset nousevat taas pintaan. Ja jos ne keski-iässä painuvatkin arkielämän pienempien kysymysten alle, saattaa lähestyvä vanhuus pakottaa taas isojen kysymysten ääreen. Toivottavasti kysymyksiin löytyy myös vastauksia; pullostahan niitä ei löydä, kuten Mikkokin joutuu toteamaan.

Kaiken aikaa ei tarvitse pohtia elämän tarkoitusta, mutta on elämänvaiheita, joissa niin täytyy tehdä, toteaa Merete Mazzarella. Mazzarellan teos auttaa ison kysymyksen palastelemisessa pienemmäksi. Se antaa lukijalle välineitä itsetuntemuksen lisäämiseen ja nykymaailman tapahtumien, jopa historian ymmärtämiseen. Yksilöllisten vastausten lisäksi Mazzarella yrittää löytää yleisesti päteviä. Valmiita vastauksia Mazzarella ei tarjoile, vaan hän haastaa lukijaa etsimään omat vastauksensa.

Ihan helppoja vastauksia Mazzarellakaan ei hyväksy. Jos jonkun mielestä elämän tarkoitus on lasten saaminen, putoaa ajatukselta pohja viimeistään, kun kirjailija muistuttaa virusten ja bakteerienkin kykenevän lisääntymiseen. Valtavan lukeneisuutensa ansiosta Mazzarella kykenee sujuvasti viittaamaan lukuisiin eri aikoina vallalla olleisiin teorioihin sekä kaunokirjallisiin, elämän tarkoitusta sivuaviin teoksiin, joista parhaisiin hän laskee Ian McEwanin romaanin Lapsen oikeus (2015).  (Luin sen itsekin ja voin lämpimästi suositella. Mazzarellan pohdinnat elävät kirjassa fiktion helpommin luettavassa muodossa.)

Mazzarella pohtii kiinnostavasti myös mm. sattuman, kohtalon ja valinnan merkitystä ihmisen elämässä. Sokeaan kohtaloon hän ei luota, sattuma määrittää elämän suuntaa todennäköisemmin, mutta ihmisen valinnoilla on tärkeä rooli.

Entä milloin ihminen tajuaa olevansa valintatilanteessa, jolla on hänen elämänsä kannalta elintärkeä merkitys? "Sattuma, kohtalo ja valinnat nivoutuvat erottamattomasti toisiinsa. Kysymättä tapahtuvat asiat voivat muuttaa ihmisen elämän, hän voi valita mahdollisimman huolellisesti ja silti tehdä pahaa, sillä valinnat tehdään tässä ja nyt, eikä niiden seurauksia pysty koskaan täysin ennakoimaan."

Maailmankuvan muutos saattaa johtaa siihen, että ihminen kokee elävänsä elämää, jota ei ymmärrä. Näin on käynyt Amerikan intiaaneille ja muille alkuperäiskansoille, näin voi käydä myös meidän yhteiskuntamme syrjäytyneille. "Kaikilla ei ole likimainkaan samoja edellytyksiä luoda merkitystä elämäänsä. Tarvitaan myös ympäristö, yhteys, yhteiskunta, joka mahdollistaa sen. "

Laputettu kirja! Puhuttelevat kohdat löytyvät näin helpommin.

Pitäisikö elämällä olla joku tarkoitus? Eikö se riitä, kun vain eletään, yritetään selviytyä parhaamme mukaan. Rohkenen väittää, että näin toteava ihminen ei ole rehellinen edes itselleen tai sitten hän ei vain osaa muotoilla kokemustaan elämästä sanoiksi. Olen varma, että jokainen haluaa viime kädessä kokea elävänsä mielekästä elämää. Kun elämä alkaa tuntua tyhjältä, silloin sillä ei ole tarkoitusta.

Mitkä asiat tekevät elämästä mielekästä, hyvää elämää? Meidän yksilökeskeisenä aikanamme ihmiset helposti korostavat omia yksityisiä tarpeitaan ja etsivät vain "parempaa itseään". Toivoisin, että mahdollisimman moni voisi myös kokea yhteisöllisyyttä ja kokea merkityksellisen työn tekemisen ilon.

Mazzarella päättää kirjansa "uskontunnustukseen": hän kirjoittaa uskovansa mm. ystävyyteen, keskusteluun, ajatustenvaihtoon, arkeen, amatööriyteen ja kykyyn ihmetellä. Hän on valmis luopumaan tyyneydestään ja haluaa suuttua, tuohtua, jopa raivostua. Hän ei halua katkeroitua, hän haluaa pysyä avoimena elämän moninaisuuden edessä. Hän kokee ajattelutapojensa muuttamisen olleen omalla kohdallaan terveellistä ja pysyneensä sen ansiosta nuorena.

Kirjapiirissä siis keskusteltiin taas vilkkaasti. Itse esitin kysymyksen elämän tarkoituksesta myös muutamalle kirjapiirin ulkopuoliselle. Yksi parhaita vastauksia oli yksinkertaisesti: "Elämän tarkoitus on vaalia elämää." Tai ei sekään ihan niin yksinkertainen ajatus ole kuin saattaisi äkkiseltään näyttää.

Olin aamulla katsomassa hienon ruotsalaisen Saamelaisveri-elokuvan, jossa tietenkin sivutaan myös elämän tarkoitusta.