Osaisiko Jillian auttaa?

Jatkuva sade alkaa jo ahdistaa. Poikkeuksellisen kaunis ruskakaan ei nostata mielialaa kuin hetkeksi, kun värikästä maisemaa saa ihailla enimmäkseen ikkunoista. Ja kun tuijottelee samoja huoneita päivät (ja illat) pitkät, alkaa tuntua siltä, että näitä tiloja on ihan pakko jotenkin uudistaa.

Tai sitten muutoksen tarve tulee siitä, että olen katsellut pitkästyksissäni kanadalaista Remppa vai muutto -ohjelmaa, jossa tehdään lähes joka päivä huikeita muodonmuutoksia kanadalaisten miljoonakoteihin. Remonttia ne todellakin näyttävät kaipaavan, niin paljon, että ohjelman alussa katsojakin on valmis suosittelemaan asukkaille muuttoa. Mutta useimmiten muutos on niin onnistunut, että muutto toiseen kotiin ei omistajia enää houkuttele.

Voi kun joku tulisi ja tekisi meille samanlaisen ihmeen kuin Jillian tiimeineen telkkarissa! Tietysti joku tamperelainen Jillian tulisikin, jos oltaisiin valmiita budjetoimaan joku tähtitieteellinen summa ja ennen kaikkea oltaisiin valmiita luopumaan jostakin. Siinä ne ongelman ytimet tulivatkin. Miten vaikea onkaan päättää, paljonko olen valmis muutokseen satsaamaan, mikä on olennaista ja minkä voisin surutta (ei kai?) lähettää vaikka kiertoon!

"Kaksi puoltani taistelevat melkein päivittäin. Toinen pitää kynsin hampain kiinni vanhasta, kodista, tavoista ja tavaroista. Toinen haluaa uusiutua, muuttua ja kokea olevansa ajassa mukana. Sitten kun toisen puolen tarpeet käyvät pakottaviksi, on ihan pakko toimia." Näin kirjoitin blogissa suunnilleen kaksi vuotta sitten. Jokohan nyt vihdoin olisi aika tehdä jotain? 

Ehkä joku ulkopuolinen, siis Jillian, olisi parempi henkilö tekemään vaikeat ratkaisut puolestani.

Oikeastaan en koe enää niin, että kyse on niinkään halusta olla ajassa mukana. Haluaisin vain kauniin, selkeän, toimivan, viihtyisän kodin. Meidän kodissa saa edelleen olla kirjahyllyjä, vaikkei niitä nykykodeissa enää näytetä suosivan. Meillä tarvitaan majoitustilaa vieraille. Pikkupoikien leikkejä en halua estellä: sohvasta saa tehdä temppuradan, sohvapöytä on varattu lautapeleille koko vierailun ajan ja pikkulegot voi levittää työhuoneen lattialle, josta ne viikonlopun aikana valuvat alakertaan ja kaikkein pienimpiä paloja etsitään sohvan alta ennen imurointia. 

Ihmeen kauan olen saanut pidettyä itseni aisoissa enkä ole päästänyt mielialaa synkistymään. Vaihdos mökkimaisemaan auttaa useimmiten, ainakin vähäksi aikaa. Mutta tällaiset sadekelit eivät kyllä auta näkemään kotia parhaassa mahdollisessa valossa.

Näistä Valentinon puvuista olisin kyllä osannut valita mieleisen. Ehkä.

Kävin sunnuntaina Milavidassa katsomassa Valentinon Fantastico!-näyttelyn ja ihmettelemässä myös von Nottbeckien, tamperelaisten kosmopoliittien, ylellistä elämää. Jotkut ovat osanneet elää juuri niin kuin halusivat...