Kansallispuvussa

Siinä se taas roikkuu vaatepuussa, tai tarkemmin kahdessa. Vaatekaapin aarre, jolla oli kunnia päästä tänään esiintymään pitkästä aikaa yleisölle. Edellisestä kerrasta taitaa olla yli kymmenen vuotta, muistaakseni edellisen kerran käytin pukua äidin 90-vuotissyntymäpäivillä. Silti puku ei tuntunut vanhentuneen päivääkään. Kankaat olivat edelleen korkealaatuisia, ja puvun malli piilotti ystävällisesti vuosien aikana kertyneet kilot.

Tämä on Suomussalmi-puku. Siihen kuuluu vielä pitsillä koristeltu tykkimyssykin, jonka ehdin jo pakata pois. Tässä iässä kansallispukuun tuntuu jo mukavalta pukeutua, nuorempana vähän vierastin asua - ainakin sitä myssyä.

Kansallispuku tuntuu todellakin aina jollakin tavalla esiintymisasulta. Aina kun se on päällä, syntyy keskustelua puvun historiasta ja materiaaleista. Pukua hypistellään ja ihaillaan sen monia yksityiskohtia. Kansallispuku huomataan.

Tänään puin puvun ylleni juhlistaakseni opetusryhmässä Suomen sataa itsenäistä vuotta. Viikko etuajassa, toki, mutta ensi viikolla meillä ei ole opetusta, kukin juhlii itsenäisyyspäivänä omalla tavallaan. Tänään puhuimme kunkin kielitaidon mukaan Suomesta ja suomalaisten juhlatavoista (ja presidenttiparin tulevasta vauvasta!). Lauloimme Maamme-laulun ja pitempään mukana olleille tutuksi tulleen laulun Sininen ja valkoinen, josta on olemassa kauniisti kuvitettu karaokeversiokin.

Kerroin lyhyesti omasta asustani, jonka kaikki varmaan ymmärsivät olevan perinteinen vaate. Kerroin, että se on käsityötä, äitini tekemä. Senkin kerroin, että äitikin olisi tänä vuonna satavuotias, jos vielä eläisi. Pukua ihasteltiin, aika moni halusi ottaa kuvan minusta (eli siis puvusta) tai halusi tulla kuvatuksi kanssani. Tuntui hyvältä, kun pukuni sai pitkästä aikaa kunnolla huomiota.

Jostain syystä minulla on kaksi taskua. Pukuun kuuluu siis vain yksi. Hamekangas on niin kaunis!

Kansallispuku on asu, jota ei hylätä hetken mielijohteesta eikä laiteta kiertoon, vaikka käyttöä sille ei juuri olisikaan. Käsitöitä harrastavat ymmärtävät, millainen määrä taitoa ja tunteja puvun tekemiseen tarvitaan. Rahallista arviota on vaikea tehdä, eikä se ole olennaistakaan, tärkeämpiä ovat pukuun liittyvät tunteet ja muistot.

Kansallispuku kestää aikaa. Mutta kuinka kauan? En todellakaan tiedä, mitä puvulleni tapahtuu sitten joskus. Epäilen, että Tytär, moderni maailmankansalainen, pakkaisi matkalaukkkuunsa tällaisen perinneasun, ja Miniällä taas ei ehkä ole riittävän vahvoja siteitä puvun kotipaikkakunnalle. Olen mielelläni väärässä. Mutta jos olettamukseni toteutuvat, olisi mukavaa, jos puku päätyisi kuitenkin arvokkaaseen käyttöön eikä sitä kiikutettaisi heti Pelastusarmeijan kirpputorille.

Nyt vien puvun vielä hetkeksi tuulettumaan parvekeelle ja odotan, että paidanhelman rypyt oikenevat, ennen kuin pakkaan sen taas pukupussiin odottamaan seuraavaa sopivaa juhlatilaisuutta. Ehkä sellainen vielä tulee. Ehkä siihen ei mene kymmentäkään vuotta.


P.S. Suositut tekstit ovat nyt Bloggerin tilastoja viimeisen vuoden ajalta.