Maassa maan tavalla?

Vapaaehtoistyöni aikana olen joutunut, tai ehkä paremminkin saanut opetella paljon uusia asioita, ennen kaikkea asioita, jotka liittyvät ihmisten kulttuuritaustaan. Ja vaikka nyt eletäänkin Suomessa, koen niin, etten voi vähätellä pitkiä perinteitä, joita toisenlaisessa ympäristössä eläneillä on ja vaatia heitä heti toimimaan kuten Suomessa on tapana. Ajatuksia ja tapoja ei hetkessä muuteta, ja ymmärrän senkin, että oudossa ympäristössä vanhat tutut tavat luovat turvallisuutta.

Yleensä uuden oppiminen on  ihan ok, se panee pohtimaan meikäläisiäkin tapoja ja uudistamaan luutuneita käyttäytymismallejaan. Mutta nyt on taas ihan pian ajankohtainen islamilaisten Ramadan, uskonnollinen paastokuukausi, jonka aikana saa syödä ja juoda vain auringonlaskun ja aamuhämärän välisenä aikana. Siihen suhtautuminen tuottaa vielä vaikeuksia.

Ei Ramadan minua muuten koskettaisikaan (paitsi että taidan sääliä niitä nuutuneita ihmisparkoja, jotka eivät kuukauden loppupuolella oikein jaksaisi mitään), mutta kun meillä on Luetaan yhdessä -opetusryhmässä ihan omat kevätperinteemme, joita Ramadan nyt haastaa. Olimme jo opettajien kesken sopineet, että viimeisenä opetuspäivänä toukokuun loppupuolella vietetään kevätjuhlaa ja ja järjestetään perinteiset kekkerit, eli kansainvälinen noutopöytä, johon opiskelijat saavat tuoda omien keittiöidensä herkkuja.

Yhteisen pöydän ääressä maistellaan erilaisia makuja.

Jaoin ryhmässä keskiviikkona muistilappuja toukokuun tapahtumista, ja silloin kävi ilmi, että osalle opiskelijoista suunniteltu nyyttäripäivä oli Ramadanin takia sula mahdottomuus, ja siksipä siirsimme ajateltua päivää parilla viikolla, juuri ennen Ramadanin alkua olevalle päivälle. Sitten opimme, että paastokuukausi ei ala kaikilla islaminuskoisilla juuri samana päivänä, eikä tämä toinenkaan ehdotettu päivä käynyt kaikille.

Kaksi päivää on nyt opettajaryhmässä vaihdettu WhatsApp-viestejä ja yritetty päästä jonkinlaiseen sopuun. Lopulta päätettiin järjestää nyyttäripöytä Eurooppa-päivänä ja viettää varsinaista kevätjuhlaa yksinkertaisemman tarjoilun kera ajatuksella ne syövät, jotka haluavat. 

Lopputulos on siis jonkinlainen kompromissi, vaikka hieman välillä vaivasikin ajatus siitä, että nyt mennään liiaksi islaminuskoisten ehdoilla. Opetusryhmän enemmistö ei ole islamilaisia, mutta innokkaiden kokkien enemmistö taitaa olla. Siksikin halusimme säilyttää perinteen ja toisaalta, mikä yhdistää ihmisiä paremmin kuin yhdessä syöminen. Eli perinnettä ei ollut syydä unohtaa.

Opetusryhmässä on aina ollut hyvä henki: shiiat, sunnit, katoliset, ortodoksit, luterilaiset ja uskonnottomat ovat ystäviä keskenään, eikä uskonnosta tehdä ikinä mitään numeroa, vaikka siitä joskus keskustellaankin. Vakuutan nyt itseäni ajatuksella, että vaikka nyt kuunneltiin näin paljon islaminuskoisia, silti toimittiin kuten Suomessa on tapana. Kaikkia kuunnellen ja kaikkien mielipiteitä kunnioittaen.

Noutopöytä järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Tässä joulupöytä alkaa täyttyä herkuista.

Kerrankin olen ottanut asioista ajoissa selvää: ensi vuonna Ramadan alkaa jo 4. toukokuuta!