Oi ihana toukokuu

Nämä historialliset toukokuiset päivät ovat saaneet suomalaiset hämilleen. Tai ainakin minut. Parempi puhua vain itsestään, kun kohta viikkoon en ole tavannut muita kuin Miehen (joka päivä), mökkinaapurin (perjantaina) ja kosmetologin (tänään). Ja tietysti kaupan kassan ja muutaman ravintola- ja kahvilatyöntekijän, joiden kanssa on kyllä vaihdettu vain asiaankuuluvat repliikit. Tällä otoksella ei siis kannata yleistää.

Mutta siis asiaan, eli säähän. Joka on ollut ihan uskomaton jo monta päivää, kuten kaikki Suomen rajojen sisäpuolella asuvat tietävät. Niille lukijoille, jotka eivät ole päässeet nauttimaan näistä päivistä meidän suomalaisten kanssa, täytyy vain sanoa, että voi harmi. Jos tällaista on kerran sadassa tai kahdessa sadassa vuodessa, niin onhan se ihan mahtavaa, että tämä sattui juuri meidän kohdalle.

Äitienpäivänä tarkeni nautiskella pitkää aamiaista ulkona. 

Tiedän, että kaikki eivät ole yhtä onnekkaita kuin Mies ja minä, joiden ei tarvitse palella ilmastoiduissa toimistoissa tai vuodattaa hikeä rakennustyömailla. Tiedän, että jotakuta saattaa pänniä se, että joutuu vain katselemaan auringon porotusta ikkunalasin läpi, sen sijaan että makaisi viltillä hiekkarannalla. Ja niin edelleen. Yritän vain todistella, että osaan kuvitella asiaan liittyviä monenlaisia tuntemuksia.

Ehkä tekin osaatte kuvitella, miltä tuntuu täällä mökkirannassa, kun isoimmat haravointi- ja risu-urakat saatiin tehtyä juuri sopivasti ennen kuin sää kääntyi helteen puolelle. Ja siihenkin (unelmaan?) on varmaan helppo heittäytyä, että sen jälkeen ei olekaan tehty juuri mitään. Muuta kuin  katseltu muurahaisten vaeltelua (miksi muurahainen kuljeskelee laiturilla?), kuunneltu käen kukuntaa ja härkälinnun mylvintää ja ihmetelty kasvun nopeutta.

Tällaisia onnekkaita hetkiä sattuu kohdalle, kun leputtaa haravoinnista väsyneitä jalkojaan.

Tänään jo tarkeni kastella jalat järviveteen. Mikä ihana viileys! Tiedän, että etelän järvissa jo uidaan, mutta minä en harrasta extreme-lajeja.

Jotenkin tämä kaikki on kuitenkin niin epätodellista, etten oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella. Heinäkuussa tällaiset laiskat lempeät päivät ovat luvallisia, toukokuussa pitäisi vielä olla kevät ja kesä odotuksen puolella - tuleeko vai eikö? Ja ainakin toukokuussa pitäisi ahkeroida ja valmistaa kotia ja itseään tulevaan kesään.

Mutta vaikka elämmekin outoja päiviä, ei kuitenkaan aleta valittaa, eihän? Sehän on meidän suomalaisten helmasynti - ainakin ollut -, että aina keksitään, mikä ei ole hyvin ja oikein, ainakaan säässä. Nyt eletään ja ollaan, nautitaan jos voidaan, mutta ollaan ainakin iloisia siitä, että tänä vuonna kesää ei tarvinnut odottaa kolmea kuukautta. On tiedossa pitkä kesä.

Tämä erinomainen korvasieniyksilö ilmestyi noin päivässä. Näin vaativia sienilajeja meillä ei harrasteta, mutta eiköhän myöhemmin ole tulossa tutumpiakin herkkuja.

Alkukesän lempijuomat. Muuttuukohan maku kesän edetessä?

Hellepäivän ilta. Salaperäinen, hiljainen, raukea. Maiseman oikeita värejä on mahdoton vangita. Ne täytyy kokea.