Lauantaina alkaa jo joulukuu, ja ainakin Tampereella avautuu Joulutori ja todellinen joudun odotus saa lisää puhtia. Siis niillä, jotka odottavat sitä perinteistä, kaupallista joulua. Josta minä sanouduin irti edellisessä postauksessa, toki vain siitä syystä, että minulla on jouluna erilaista tekemistä. Aion kuitenkin poiketa joulutorilla ja ehkä pari pakettiakin tulee hankittua, mutta siihen se jää.
Helppo marraskuu on ollut siksi, että marraskuussa usein valtaavaa pimeysahdistusta ei tänä vuonna ole tullut. Joskus pelkkä ajatus pitkästä, harmaasta marraskuusta on ollut kauhistuttava. Ehkä ahdistusta on nyt pitänyt loitolla säännöllinen liikunta, raikas ulkoilma tai matkan odotus. Tai hyvät kirjat, tv-sarjat ja itselle annettu lupa vain olla.
 |
| Sorsapuisto viime viikon torstai-iltana klo 23. "Missä minun lumi?" kysyi meksikolainen Karina tänään, kun puhuttiin säästä. |
 |
| Näin satumaiseksi maisema muuttuu, kun sitä saa vähän käsitellä. Mitä siitä tunnelmasta olisikaan saanut irti kunnon kameralla! Joka tapauksessa lunta ei oikeastaan kaipaakaan. |
Rentoa oleilua kotona voisi nimittää laiskotteluksikin ja kokea siitä huonoa omaatuntoa, mutta siihen en nyt suostu. Jonkun mielestä olen varmaan tuhlannut lukuisia elämän kallisarvoisia hetkiä ratkomalla ristisanoja tai katsomalla Suomen kaunein koti -ohjelmaa. Valon ja kevään myötä kiinnostuksen kohteet kuitenkin muuttuvat, tiedän sen kokemuksesta, eikä itsesyyttelyyn ole syytä.
Marraskuun kalenterissa on ollut paljon tyhjää tilaa. Yksi ehdoton kalenterimerkintä marraskuussa kuitenkin oli: ison tamperelaisen yrityksen isot juhlat viime viikolla Tampere-talossa. Työaikana tällaisia tilaisuuksia oli enemmän, ja niiltä ajoilta on paljon tuttavia, joiden tapaaminen oli nytkin juhlien parasta antia, vaikkei puitteissa ja tarjoiluissakaan mitään valittamista ollut. Juhlia pitäisi olla enemmän, olen ehdottomasti juhlaihminen, ja lähden kyllä ilolla kotoa heti kun juhliin kutsutaan. Valitettavasti vain juhlakutsuja tulee nykyisin kovin harvoin.
 |
| Vähän bling-blingiä juhliin. Kun juhlakutsu tulee, käynnistyy heti huolekas pohdinta. Mitä päälle, mitä jalkaan? Nyt varauduin siihen, ettei juhlatilassa välttämättä istuta pöydissä, ja oikeassa olin. Neljä tuntia seisomista korkkareissa olisi ollut mahdoton suoritus, mutta näissä kengissä se onnistui. Koru on aitoa Muranon lasia ja sopi hienosti muiden asusteiden väriin. |
Nyt voisi kyllä katsoa peiliin ja ihmetellä, miksen itse järjestä juhlia, jos niitä kaipaan. Niinpä. Tässä asiassa olen selvästi vanhentunut. Vielä muutama vuosi sitten oli itsestäänselvyys, että ainakin pikkujouluaikaan kutsutaan taloyhtiön ihmiset meille. Nyt se tuntuu liian vaivalloiselta, jopa turhalta puuhalta. Edes opettajakollegoille en ole saanut järjestettyä tänä syksynä mitään kivaa yhteistä tekemistä.
Ehkä Meksikon-matka innostaa taas olemaan aloitteellinen sosiaalisessa elämässä. Palkitsevaa pienikin vaivannäkö yleensä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti