Eilen päivällä luin noin 150 sivua Satu Hassin elämäkertaa Mannerheim-solki ja punalippu (2018) ja iltalukemiseksi kanadalaisen Nobel-palkitun Alice Munron novelleja, joita löysin kirjastosta vielä yhden ennen lukemattoman teoksen. Hassin kirja on ihan liian painava sängyssä luettavaksi, ja Munron novellit ovat juuri sopivan kiehtovia häivyttämään lukijan tavallisen arjen ja tuomaan tilalle erilaisia ihmiskohtaloita, vaikka välillä (iltalukemiseksi) aika rankkojakin.
Rankkaa tai ehkä pikemminkin raskasta mutta silti kiehtovaa on ollut seurata tanskalaista Huuto syvyydestä -tv-sarjaa, josta on television puolella menossa toinen tuotantokausi. Meillä päästiin sarjan makuun vasta vähän aikaa sitten, mutta Areenasta on katsottu jo urakalla kahdeksan ensimmäisen kauden jaksoa. Lauantai-iltana käytiin Miehen kanssa keskusteluakin siitä, miksi katsomme jopa lauantaina kyseistä sarjaa, joka ei todellakaan ole mitään kevyttä iltaviihdettä.
Mutta olemme siis koukussa, ja sitä ennen olimme koukussa keskiviikkoiltaisin osittain samanlaista tematiikkaa (mm. molemmissa päähenkilönä pappi; molemmat ristiriitaisia mutta keskenään hyvin erilaisia roolihahmoja) käsitelleeseen brittisarjaan Särkynyt enkeli, jota mieluummin kutsun alkuperäisellä nimellä Broken ja jonka Nina Simonen I think it`s gonna rain today -tunnusmusiikkikin on niin hieno.
 |
| Sunnuntai, marraskuu ja kävelylenkki. Aurinko laskee jo iltapäivällä ja nostaa maisemasta esille Viinikan kirkon tornin. |
 |
| Näitä hienoja värikkäitä auringonlaskuja on tänä syksynä ollut useita. |
Neljä vuotta blogia alkaa tulla täyteen ja sen kunniaksi päivitin luetuimmat tekstit koko ajalta. Kampaajani Morin kuulumiset ovat kiinnostaneet eniten (kiitos Facebookin), mutta on kymmenen eniten luetun tekstin joukossa myös hyvinkin henkilökohtaisia postauksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti