Taas jännitetään!

Ampumahiihdon maailmancup on alkanut ja Kaisa Mäkäräinen on aloittanut tarjoamalla taas kiihkeitä hetkiä kotikatsomoonkin.

Kaatuminen ensimmäisessä kisassa keskiviikkona ja peräti viisi ohilaukausta (niitä oli runsaasti muillakin), hopeaa lauantain pikakisassa ja tänään viides sija takaa-ajossa. Tasaisuudesta ei siis voi puhua, mahdollisuuksista kyllä. Hiihto kulkee, ammunta heilahtelee - ja katsoja elää jännityksessä jokaisella ampumapaikalla.

Vajaan tunnin kestävä kisa pakottaa hyppäämään välillä sohvalta ja hihkumaan villisti, välillä täytyy melkein peittää silmät tai ainakin suunnata katse muiden kilpailijoiden tuloksiin, välillä huokaistaan pettymyksestä ja hetken päästä jo taputetaan. (Käytän passiivia, tarkoitan itseäni ja ehkä muutamaa muutakin Kaisa-fania, joiden käytöksestä en kyllä tarkkaan tiedä. Kisan jälkeen vaihdetaan WhatsApp-kommentteja yhden kollegan kanssa, joten oletan että kaltaisiamme on enemmänkin.)

Kaisa säntäämässä takaa-ajoon kakkossijalta tänään.

Kaisan tyyliä maastossa. Tänään hän oli nopein hiihtäjä.

Tässä vaiheessa kaikki on vielä mahdollista. Neljäs ampumapaikka vie mitalihaaveet.

Vielä kaksi kisapaikkaa ja viidet kisat ennen joulua. Toivottavasti Kaisa pysyy terveenä ja jaksaa ilahduttaa katsojia mahdollisimman monissa kisoissa. Ilman Kaisaa tuskin tulisi lajia seurattua.

Kaisa on iskussa taas!

Kun omalle ulkoliikunnalle tulee pakkasraja vastaan, voi eläytyä talviurheiluun tv:n välityksellä. Pikkuleijonat tarjosivat viihdettä koko kansalle yli odotusten. Onneksi, perinteisissä lajeissa - mäkihypyssä ja maastohiihdossa - kun ei ainakaan alkutalvesta ole ilon aiheita ollut. 

Voi niitä aikoja, kun jouluruokia sulateltiin mäkiviikon hyppyjä jännittäen tai torkuttiin tv:n ääressä Tour de Ski:n suorituksia ihaillen. Nyt ei tullut mielenkään etsiä telkkarista kyseisiä urheilutapahtumia, en edes tiedä, olisiko löytynyt.

Energistä ja rohkeaa nuorisojääkiekkoa tuli seurattua muutaman ottelun verran, ja silloin ei kyllä torkuttu kotisohvallakaan. Mutta nyt on ampumahiihdon aika, kiitos Kaisan!

Tiedossa on jännittävä viikonloppu saksalaisissa maisemissa. Ennen joulutaukoa Kaisan suoritukset olivat vielä vähän epätasaisia, vaikka kaksi voittoa ja lopputuloksena neljäs sija maailmancupissa kertovat, että välillä voi epäonnistuakin. 

Tänään sprinttikisassa puhdas ammunta (joista ensimmäistä ohjaaja ei suvainnut näyttää) ja kelpo hiihtovauhti toivat pronssia, ja huomenna on vuorossa jännittävääkin jännittävämpi takaa-ajo. Kärkinelikko lähtee liikkeelle lähes yhtä aikaa, ja se tarkoittanee, että ratkaisut tehdään ampumapaikoilla.

Sunnuntaina on sitten vuorossa yhteislähtö, eikä sitäkään voi jättää katsomatta. Puhumattakaan niistä talven muista osakilpailuista, joista löytyy aikataulu täältä. Siellä voi ihailla Kaisan kuviakin!

Muuttuuko järjestys huomenna?

Täältä voi lukea tunteikkaamman tekstin Kaisasta, jos se päässyt unohtumaan, itsekin luin sen juuri ja melkein itkin taas. Melkein = tänään ei käyty lenkillä.

Hyvä, Kaisa!

Lähdettiin Miehen kanssa lenkille. Hän oli ensin valmis, minä halusin vielä lakaista portaat lumesta ja sanoin ottavani hänet kyllä kiinni. Vaan en ottanut. Koko matkan se selkä siellä edellä näkyi, välillä pari metriä lähempänä, välillä taas etääntyi. Kaikkeni kuitenkin tein.

Vika oli välineissä. Olin pannut jalkaan kengät, joita voi käyttää lumitöissä, ei lenkillä. Välillä kengät tuntuivat putoavan jalasta, välillä hiertävän rakon kantapäähän. Lopulta luovutin, käännyin ensimmäisestä mahdollisesta risteyksestä kotiin ja menin saunaan itkemään.

Mieleen tuli Kaisa, joka on tullut tutuksi parin viime vuoden aikana. Kaisa on ollut monet kerrat samassa toivottomalta näyttävässä takaa-ajotilanteessa. Kaisa ei ole luovuttanut vaan taistellut loppuun asti. Kaisalla on ollut kunnon välineet alla, ja aina hän on jaksanut hymyillä kameralle.

Olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni talvet ensin radion, sitten television (kun se meille vihdoin hankittiin) talviurheilukisoja seuraten. Meillä se jotenkin vain kuului asiaan ja lapsikin oppi nopeasti hiljenemään tai kannustamaan oikealla hetkellä.

Olympialaiset olivat tietysti penkkiurheilijan unelmien täyttymys, mutta kyllä vähäisempiäkin kisoja seurattiin. Viidenkympin hiihto kesti niin kauan, että sen aikana ehti jo käydä itsekin vähän sivakoimassa ja silti näki viimeisten kilometrien räkäisten partamiesten puuskutuksen, muuten liimauduttiin tunneiksi vastaanottimen ääreen.

Jaksoin kiinnostua ihan tasapuolisesti niin eri hiihtomatkoista kuin mäkihypystäkin. Ja mikäs oli jaksaessa, kun suomalaiset nostattivat tunteita ja nousivat palkintopallille lajissa kuin lajissa. Jos joskus hävittiin, siinä oli jotenkin ison draaman tuntua.

Vain kun televisiosta tuli ampumahiihtoa, oli aikaa muille askareille. Aseiden ja urheilun yhdistäminen ei ensinnäkään sopinut maailmankuvaani, mutta ei siinä lajissa myöskään käsittääkseni menestytty, ei ollut sankareita eikä varsinkaan sankarittaria.

Mutta nyt on! Kiitos Kaisa Mäkäräisen, ampumahiihdosta on tullut ehdoton ykköslaji, kun television talviurheilutarjonnasta puhutaan. Enää en jaksa vaivautua seuraamaan Itävallan mäkiviikkoa enkä Tour de Skitä, mutta Kaisan mukana olen jännittänyt niin Hochfilzenissä, Pokljukassa kuin Oberhofissakin. Ja aion jännittää jatkossakin.

Kaisan iloista olemusta, kaikkensa antavaa hiihtoa ja ainakin yleensä rentoa ja tarkkaa ammuntaa - viime kisoissa tuli harmilliset viisi ohilaukausta - on pakko ihailla. Sakkokierroksista huolimatta hän pystyi kirimään taas itsensä toiseksi. Ykkössijoja on tullut tällä kaudella jo useita.

Kontiolahden MM-kisat maaliskuussa oli ensin ajatuksena houkuttava. Ainakin television perusteella kisoissa on yleensä paljon yleisöä ja mahtava tunnelma. Ja olisihan se huippua nähdä sankarinsa livenä. Mutta kyllä me varmaan tyydytään television kisakatsomoon. Ampumahiihto on mahtava tv-laji: hiihtomatkat ovat suhteellisen lyhyitä, mutta Kaisalle riittäviä ohitusten tekemiseen, ja kilpailijoiden samanaikaista ammuntaa voi kätevästi seurata laukaus laukaukselta.

Omille lapsille tämä penkkiurheiluharrastus ei ainakaan tietääkseni ole siirtynyt. Katsookohan kukaan nykynuori ampumahiihtoa, hiihtoa tai mäkihyppyä tv:stä ellei satu olemaan lajin himoharrastaja?

Tässä oli alkuun varastettu kuva ihanasta Kaisasta, mutta siitä tuli heti niin paljon noottia tietoteknisiltä tukihenkilöiltä, että piti laittaa tilalle surkea kuva omista suksista, jotka odottavat ladulle pääsyä.