Pakastimesta löytyy vieläkin viime kesänä omin käsin kerättyjä ja säilöttyjä smoothieaineksia: mustikoita, puolukoita ja viinimarjamehua terveelliseen aamujuomaan. Ensimmäiset vihannekset eli raparperit maistuvat piirakassa ja jälkiruokakiisselissä. Korvasienihavaintoja on tehty ja nokkosistakin saisi kelpo keiton. Kasvimaalla ruohusipuli, lipstikka ja kirveli ovat valmiita maustamaan keitot ja kalat.
Niin, todellakin kalat. Viikon järvessä maannut katiska, joka puolihuolimattomasti heitettiin kaislikon reunaan "täytyyhän kalavesien äärellä edes yrittää" -ajatuksella ja jota useana lämpimänä tyynenä iltana nautiskelumielessä soudettiin kokemaan, olikin tehnyt tehtävänsä. Katiskalta ei odotettu enää yhtään mitään; kaksi kesää oli mennyt ilman kalan kalaa.
Kun huomenna lähdetään käväisemään kotona, täytyi katiska käydä noutamassa pois järvestä, ettei olisi käynyt niin kuin yhdellä vuokramökillä muutama kesä sitten. Edelliset tai sitä edelliset vuokralaiset olivat unohtaneet katiskan järveen ruostumaan eikä se ollut mikään miellyttävä näky, kun me sen rantavedesta ylös nostimme.
Kun Mies heitti tämän meidän oman katiskan tänään laiturille ylpeän kalastajan ottein, oli hämmästys suuri. Katiskassa oli kalaa!
Ei mikään Pietarin kalansaalis, vain kolme kalaa - hauki ja kaksi ahventa, joista alamittainen päätyi takaisin järveen lokkien ruoaksi. Isommat kalat Mies suomusti ja fileoi ja paistoi sitten illalliseksi.
Päättiköhän Keitele olla vieraskorea, kun juuri tänään palkitsi meidät saaliilla? Vai oliko kyse kalastajien sukupuolesta? Ystäväpariskunta oli yökylässä ja katiskan nostaminen hoidettiin miesvoimin. Vai onko järvi nyt hyväksynyt meidät kahden vuoden koeajan jälkeen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti