Seurapiirielämää

Yksi ihan vakaviakin huolenaiheita jäädessäni eläkkeelle oli, mitä tapahtuu sosiaaliselle elämälleni. Kutistuuko se olemattomiin, jääkö se muutaman hyvän ystävän ja kaukana olevien sukulaisten varaan? Huoli oli turha. Vajaan kahden eläkevuoden aikana on löytynyt uusia seurapiirejä ja entiset ovat saaneet uuden muodon.

Otan nyt vapauksia omiin tulkintoihin. Sanalla seurapiiri (jota mielellään käytetään monikossa), tarkoitetaan oikeasti keskenään "seurustelevien ja tilaisuuksissa näyttäytyvien yhteiskunnnan yläluokan tai julkisuuden henkiöiden muodostamaa joukkoa" (Wikisanakirjan määritelmä). Oikeita seurapiiri-ihmisiä voi ihastella täältä (ja kadehtia Airan kenkiä!).

Minä tarkoitan seurapiireilläni niitä erilaisia ihmisryhmiä, joiden kanssa seurustelen enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Emme ole yläluokkaa emmekä julkisuuden henkilöitä, joskus joku saa kutsun johonkin "tilaisuuteen", mutta yleensä kutsumme itse itsemme ja toisemme iloiseen, äänekkääseen tapaamiseen.  

Syy siihen, miksi tällainen aihe tuli ajankohtaiseksi, on se että tällä viikolla meni kaksi päivää näissä erilaisissa tapaamisissa. Itse olin vastuussa yhden tapaamisen koollekutsumisesta eikä tietenkään ollut tarkoitus, että muita tilaisuuksia osuisi edes samalle viikolle. Mutta kuten aina, tapahtumat kasaantuvat, ja nyt on vaikutelmissa sulattelemista.

Keskiviikkopäivä on opetuspäivä, ja muutaman kerran vuodessa me opettajat jatkamme oppituntien jälkeen yhteisellä lounaalla. Tällä viikolla kävelimme lähellä asuvan opettajan kotiin. Siellä odotti - kuten aina -  kauniisti katettu pöytä ruokailijoita, jotka saavat täällä usein maistella jotain ennen kokematonta: tällä kertaa aloitimme porkkana-palsternakkakeitolla, jossa oli mausteena mm. turmericia, jota ei kovin monen maustehyllystä löydy. Itse olin leiponut tarjolle suosikkipiirakkani quiche lorrainen uudella ohjeella, joka todettiin hyväksi.

Ruokapöydässä vierähtää yleensä pari tuntia, sen jälkeen siirrytään sohvalle ja jatketaan ainakin toiset pari tuntia. Keskustelu käy vilkkaana niin opetukseen, oppilaisiin kuin yleiseen maailmanmenoonkin liittyvistä aiheista. 

Oppilaamme tulevat erilaisista taustoista, tässä yhteydessä sana maailmoistakaan ei tunnu liioittelulta, eivätkä opettajienkaan elämät ole kulkeneet samaa rataa. Opimme toisiltamme, tai ainakin minä opin muilta jatkuvasti kohteliaisuuteen, toisten huomioimiseen, ryhmänä toimimiseen ja elämään asennoitumiseen liittyviä pieniä ja isoja asioita. Tämä on ehkä paras ryhmä, missä olen ikinä toiminut.

Keskiviikkoiltana olin onnellisesti uupunut: vatsa täynnä, mieli hyvä ja päässä uusia opetusideoita. 

Eilen tapasin 15 entistä kollegaa, jotka olin kutsunut senioreiden lounastapaamiseen Suomalaisen klubin ravintolaan. Lounastamme isolla joukolla kaksi kertaa vuodessa, noin kolmestakymmenestä kutsutusta pääsee paikalle yleensä noin puolet. Osa on ollut eläkkeellä jo pitkään, mutta työmuistoja on silti hauska palauttaa mieleen. Sairauskertomuksiakin kuullaan, ja aina joku osaa kertoa heistäkin, jotka eivät jostain syystä ole mukana. On tärkeää, että kutsu lähtee kaikille, niillekin, jotka eivät ole koskaan tulleet yhteiselle lounaalle. Välitämme ja huolehdimme vieläkin toisistamme!

Lounaalta jatkoin melkein suoraan toiseen ravintolaan, kirjapiirin tapaamiseen. Tässä kirjapiirissä (siitä toisesta olen kertonut täällä) tutustumme Tampereen uusiin ravintoloihin kirjojen käsittelyn ohessa. Monta kertaa on todettu, että "enpä olisi ilman kirjapiiriä tullut tännekään lähteneeksi" tai "enpä olisi tätäkään kirjailijaa löytänyt ilman kirjapiiriä". 

Aloitimme Vihtorin kirjastossa ehkä viitisen vuotta sitten ja välillä palataan sinne ikään kuin juurille. Perinteeksi on tullut myös kilistellä kuohuviinit Mustassalahdessa syksyn ensimmäisellä tapaamisella ja siirtyä sitten ravintola Kaislan kabinettiin. Kevätkausi päätetään piknikillä, jos sää sallii. 

Huhtikuussa tehdään kirjapiirin naisten kanssa uusi aluevaltaus: mennään yhdessä teatteriin. 

Ihan pikkuisen täytyy lopuksi elvistellä "oikeilla seurapiireillä": olin viime lauantaina teatterissa keskustapuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan ja entisen pääministerin Matti Vanhasen kanssa. 

Tai no,  olimme siis katsomassa samaa esitystä ja hän naisseuralaisineen istui edessämme. Suomessahan se ei ole mikään juttu, suomalaiset eivät ole edes huomaavinaan, vaikka varmasti julkkiksen tunnistavat. Itse täytyy tunnustaa, että seurasin välillä suuremmalla kiinnostuksella Vanhasen reaktioita kuin näyttämön tapahtumia, vaikka ei näytelmä toki huono ollut (Aamulehden kriitikko oli antanut sille peräti viisi tähteä).

Tampereen ehkä kauneimmassa teatterirakennuksessa voi päästä seurapiireihin.

Presidentti Tarja Halosenkin kanssa olen päässyt samaan teatteriin (silloin oli kyllä turvamiehetkin paikalla, vaikka muuten ei presidenttikään mitään erityishuomiota saanut), Katri-Helenan kanssa oltiin yhtä aikaa naistenhuoneessa ja onhan näitä...