Puhe kuuluu juhlaan

Juhla ilman juhlapuhetta tai -puheita on mielestäni torso. En ymmärrä ihmisiä, jotka kieltävät juhlistaan puheet tai pitävät juhlapuheiden pitämistä turhana pönöttämisenä.

He eivät varmaan ole olleet mukana juhlissa, joissa on ollut hyvä puhuja tai jopa kaksi. Sellaiset juhlapuheet, jotka ovat väkisin väännettyjä, paperin makuisia ja epäselvästi esitettyjä, voi minunkin puolestani mieluummin jättää pitämättä, niistä tulee kuulijallekin kiusallinen olo. Mutta hyvät puheet kokoavat juhlaväen, nostavat juhlatunnelmaa ja jäävät mieleen.

Loppukevät on omenankukkien ja juhlien aikaa.

Mitä olisivat häät ilman isien liikuttavia muisteloita tai kaasojen ja bestmanien nuorekkaita, hauskoja ja tulevaisuuteen reippaasti katsovia esityksiä. Hautajaiset tuntuvat jotenkin vajailta, jos vain pappi puhuu virkansa puolesta. Pienetkin perhejuhlat saavat syvyyttä (tai korkeutta!), jos joku on vaivautunut miettimään edes maljapuheen.

Meidän perheessä on pidetty puheet rippijuhlapäivinä ja yo-juhlissa, itsekin olen ollut puheita väsäämässä ja itkettämässä juhlapäivän sankaria. Sitä en ikinä unohda, kun Poika puhui "miehen ikään" tulleelle isälleen sukulais- ja ystäväjoukon edessä. Aina Amurin Helmessä kahvitellessa palautuu mieleen se toukokuinen juhlapäivä.

Lapsiamme on pyydetty kouluaikanaan puheiden pitäjiksi itsenäisyysjuhlassa ja peruskoulun päättäjäisissä. Ja varmaan senkin jälkeen heillä on ollut lukuisia tilaisuuksia, joissa on tarvittu puheenpitäjää. Tyttären pitämää kaason puhetta ystävänsä häissä päästiin mekin kuuntelemaan.

Herkät juhlapuheet eivät unohdu, muistuttaa keväisen lemmikin englanninkielinen nimikin.

Olin viikolla kahdessa tilaisuudessa, joissa sain nauttia hyvistä puheista. Ensimmäisen tilaisuuden puhe oli suunnattu peruskoulun päättäville nuorille, toisen tilaisuuden puheet kahdelle eläkkeelle jäävälle naishenkilölle. Molemmat tilaisuuksia, joissa jätetään jäähyväisiä. Puhujat olivat selvästi tottuneita puheiden pitäjiä. Silti he eivät sortuneet toistelemaan onttoja fraaseja vaan olivat valmistautuneet huolella. He osasivat kohdistaa puheensa oikein ja rakentaa ne niin, että välillä kuulijat pidättelivät kyyneleitä, välillä kaikilla oli hauskaa. 

Hyvä puhe vaatii etukäteisvalmistelua, ei se itsestään synny. Pitää kaivella muistin lokeroita, miettiä puheen kohteena olevan henkilön persoonaa, hakea hyviä runoja ja aforismeja. Tärkeää on myös muistaa, että puhe on sinun lahjasi, eli puhuja antaa jotain itsestään. Ei kuitenkaan liikaa, lisäisin mielelläni, puhuja ei saisi olla keskipiste, vaan tärkein on hänen asiansa.

Jotkut jaksavat toistella olevansa huonoja puheenpitäjiä ja sillä verukkeella antavat aina puheiden pitämisen muiden tehtäväksi. Ovatkohan he edes yrittäneet? Tärkeintä on kuitenkin aitous, se että on oikeasti läsnä ja sanojensa takana, ei niinkään hienosti muotoillut lauseet ja korkealentoiset ajatukset.

Aurinkoisia kevät- ja kesäjuhlia!

Mammografiassa

Maanantaipäivän tärkeimmän asian hoitaminen vei korkeintaan kymmenen minuuttia, matkoineen ehkä puoli tuntia. Silti se on iso asia. Siitä kymmenestä minuutista voi seurata iso ilo tai suuri murhe. Kumpi, se ratkeaa vasta postin tuoman valkoisen kirjekuoren avaamisen jälkeen.

Joka toinen kevät suunnilleen samaan aikaan siitä asti kun täytin 50, on kotikunta ystävällisesti kutsunut eli "tarjonnut mahdollisuuden osallistua seulontamammongrafiaan eli rintojen röntgenkuvaukseen". Kertaakaan en ole jättänyt tilaisuutta käyttämättä, enkä ymmärrä miksi kukaan jättäisi, vaikka heitäkin ehkä on.

Ensimmäinen kerta oli oikeasti pelottava. Jännitin etukäteen ja kuvaustilanteessa, jossa rintoja puristetaan ja venytetään oikeaan kuvausasentoon, en osannut olla rento ja kokemus oli kivulias. Kun totuin kuvauksiin  ja ennen kaikkea kun se valkoinen kirjekuori sisälsi aina positiivisia uutisia, menin kutsun saatuani vain tekemään rutiinitoimenpidettä. Huolettomalla mielellä, iloisella asenteella, vähän kuin hammaslääkärille vuositarkastukseen, kun tietää itsekin ettei reikiä ole.

Neljä vuotta sitten uutiset eivät olleetkaan hyviä. Sain kutsun uusintakuvaukseen, ja siellä lääkäri päätti ottaa neulanäytteen. Onneksi paikalla oli lempeä hoitaja, joka osasi rauhoittaa potilaan, jota lääkärin tyly asenne ja tilanteen outous kauhistuttivat. Koepalan ottaminen sattui, ja se muistutti itsestään vielä parin viikon päästäkin. Koko sen ajan mieli tietysti pyöri vain tuloksissa ja ajatukset olivat valmistautuneet pahimpaan.

Pukukopissa odottava viittakin on tullut tutuksi.

Huoleen ei ollut onneksi aihetta. Tämän vuoden kutsuntakirjeessä kerrotaan, että 2% seulontaan osallistuneista kutsutaan jatkotutkimuksiin ja että suurin osa jatkotutkimusten tuloksista on hyvälaatuisia. Kolmasosa eli noin 1500 naista leikataan joka vuosi. En ollut heidän joukossaan, mutta tunnen naisia, jotka ovat olleet, ja omankin kokemukseni jälkeen suhtaudun tähän vapaaehtoiseen tutkimukseen entistä vakavammin.

Rintaklinikan parkkipaikalla näin naisen, joka hiuksistaan päätellen ei ollut ollut niin onnekas kuin minä. Hänenkin näkemisensä muistutti siitä, kuinka onnellinen jokaisesta terveestä päivästä pitäisi olla. Pari viikkoa menee nyt sitä kirjettä odotellessa.

Pukukopin seinällä olevan teksitn huomasin ensimmäisen kerran. Onkohan se ollut siellä aina?

Leppoisia hetkiä kevätkiireiden lomassa

Mennyt viikko on ollut täynnä aherrusta: siivous- ja pyykkipäiviä, pihatöitä, todistusten kirjoittamista ja muita viimeisiä opetustyöhön liittyviä kevättöitä, jopa videon tekoa. Ja välillä tietysti jääkiekkoa, jota on ollut pakko seurata (melkein on käynyt työstä sekin). Tietokoneelle on ollut vain asiallista käyttöä, höpistisille postauksille ei ole ollut aikaa.

Aurinkoenergialla on keväällä ihmeellinen vaikutus. Yhtäkkiä tulee puhtia kaikkeen tekemiseen ja yhdestä loppuun tehdystä työrupeamasta ei väsykään vaan on innoissaan jo seuraavasta. 

Torstaina pidettiin ex tempore -kaupunkilomapäivä harhailemalla kotikaupungissa. Inspiraatio tuli Tampere-talon aamuisesta konsertista, jossa Tampere Filharmonia Santtu-Matias Rouvalin johdolla viimeisteli taitojaan illan konserttia varten. Ihan täydellinen tapa aloittaa kevätpäivä!

Melkoinen kakofonia hiljenee välittömästi, kun Rouvali tarttuu puikkoon. Sen jälkeen orkesteri tuntuu olevan täysin yhtä. Šhostakovitš ja Brahms antavat mielelle luvan unohtaa arjen touhut ja tavoittaa hetkeksi jotain syvempää.

Toinen lepohetki oli lauantaina, jolloin kauppareissun jälkeen suunnistettin Ravintolapäivän kunniaksi lounaalle Perheryhmäkoti Satakieleen. 

Se sijaitsee kauniissa puistomaisessa ympäristössä, ja sinne on sijoitettu Suomeen yksin tulleita alaikäisiä pakolaislapsia ja -nuoria. Ravintolapäivänä siellä tarjoiltiin mm. afganistanilaista kana-biryanipataa ja somalialaisia sambuuseja, jotka molemmat osoittautuivat niin herkullisiksi, että niitä ehkä kokeillaan kotikeittiössäkin.  

Ilman Ravintolapäivää en olisi edes tiennyt tällaisesta paikasta. 

Satakielen Sambuusi -ravintolassa oli kansainvälinen tunnelma ja ruuan lisäksi tarjolla ohjelmaakin. Meille tuntemattomiksi jääneet laulaja ja kitaristi esittivät monta tuttua kappaletta (mm. Carol Kingiä!), joita oli helppo hyräillä mukana. Tuntui kuin olisi ollut leppoisilla kesäjuhlilla, vaikka kaikki vieraat olivatkin outoja. 

Taas tuli todistettua, että vaikka kuinka kivaa kotona onkin ja vaikka tekemistä riittäisi loputtomiin, kannattaa pitää välillä tauko ja etsiä jotain ennen kokematonta.

Afganistanilainen ja somalialainen herkku sopivat hyvin yhteen.

Kyllä kotiterassillakin kelpaa nyt herkutella, kun talven pölyt on putsattu.

Nyt viimeistä peliä jännittämään!

Kauneudesta ja historiasta viehättyneille

Ommelten välinen aika on espanjalainen laatusarja, joka on pyörinyt Yle Teemalla huhtikuusta saakka. Sarjassa on 17 jaksoa ja nyt ollaan tv:n puolella ilmeisesti menossa jo 14:nnessa. Itse katselen sarjaa Areenasta silloin kun minulle parhaiten sopii, eli sadepäivinä. Usein on katsottava pari jaksoa putkeen, kun tapahtumat tempaavat mukaansa. Eilen pääsin 10. jaksoon, eli onneksi vielä on tätä herkkua jäljellä.

Viime kesänä nautin australialaisesta naisellisesta ja nokkelasta Miss Fisheristä, joka selvitti rikoksia 1920-luvulla. Ommelten välisen ajan päähenkilö Sira (Adriana Ugarte) on myös kaunis, naisellinen ja tyylitietoinen. Hän ompelee upeita edustusasuja silmäätekevien poliitikkojen ja muun kerman edustusrouville 1930- ja 40-lukujen Espanjassa. Ensin Espanjan sisällissota, sitten toisen maailmasodan tapahtumat vaikuttavat Sirankin elämään, jopa niin paljon, että hän päätyy vastarintaliikkeen vakoojaksi.

Espanjan historiasta vähän tietävälle sarja antaa kiinnostavan näkökulman maahan, joka monelle on vain se tuttu lomamatkan kohde. Francon ajan ahdistavuus alkaa selvitä katsojallekin, kun Sira palaa lapsuutensa maisemiin Madridissa. 

Jo sitä ennen on tarjottu jännitystä Afrikan puolella, jonne Sira nuorena muuttaa rakastamansa miehen houkuttelemana. Siellä hän kasvaa ottamaan vastuun itsestään ja monenlaiset kokemukset tekevät hänestä vahvan maailmannaisen.

Tarinassa riittää siis koukuttavia käänteitä ja todelliset historian henkilöt lisäävät sen vakuuttavuutta. Parasta sarjassa kuitenkin on upeasti kuvattu miljöö ja Siran kiehtova hahmo. Kasvutarinat ovat aina kiinnostavia, ja jos ne vieläpä sijoittuvat muodin maailmaan ja päähenkilö on niin täydellinen nainen kuin Sira, on luvassa takuuvarma katselunautinto. Sekin on virkistävää, että kaikki hyvät epookkisarjat eivät olekaan englantilaisia!

Kadehdin kaikkia, jotka osaavat loihtia käsillään jotain kaunista. Sira ei todellakaan tyydy virkkaamaan!

Kesätukka Morilta

Kun piha on saatettu kesäkuntoon, on aika kääntää katse peiliin ja uskoa peilin kuvaa: järkyttävä juurikasvu, kulahtanut väri ja kammottava takatukka ovat totta. Jotain täytyy tehdä, jos haluaa itsensäkin kesäkuntoon. 

Helpointa on mennä Morille ja antaa yksinkertaiset ohjeet: kesätukka, kiitos. Mori tietää heti, mitä se tarkoittaa. Hän on ollut opissa Barcelonassa ja kertoo, että pastellivärit ovat muotia maailmalla. Sovitaan, että ehkä jouluna voidaan kokeilla, ei vielä. Nyt malli värille otetaan silmälasien kehyksistä. Vielä ei anneta harmauden vallita, vähän vain keskustelussa sivutaan sellaistakin vaihtoehtoa. 

Leikkaus on isompi operaatio. Hieman neuvotellaan otsatukan mallista, muuten Morilla on vapaat kädet. Eivätkä ne tärise. Melkoinen kasa hiuksia jää lattialle, kun veitsi on tehnyt tehtävänsä. Vasemman korvan yläpuolelle tehdään erikoisempi kerroksinen leikkaus, muuten pitäydytään toispuoleisessa epäsymmetrisessä mallissa, johon olen aivan ihastunut. 

Kädet toimivat ja suu käy. Kuulen raportin Barcelonasta ja uudesta kodista, muun muassa. Monet makeat naurut saan kaupan päälle. Ja sen taivaallisen päähieronnan pesun jälkeen, tietysti. 

Kun tukka on hyvin, voi ihailla peilikuvaansa ainakin hiusten osalta. Keskivartalon kesäkunto vaatiikin sitten isompia toimia. 

Tässä ei ole kesätukkaa eikä edes kesäkukkia vaan mökiltä tuotuja valkovuokkoja, jotka yrittävät sopeutua uuteeen ympäristöön. Toistaiseksi näyttää hyvältä. Ja kuvahan sen kertoo, ettei vielä ole kesä: takana olevat pionitkin vasta puskevat vartta, uudessa paikassa nekin.

Äitienpäiväajatuksia

Äitienpäivänä tunteet ovat pinnassa. Tuntuu siltä, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän päivä koettelee. Tänäänkin on pitänyt monta kertaa nieleskellä ja pyyhkiä kyyneleitä, jopa poistua yksinäisyyteen itkemään. Vaikka on koettanut järkeillä, tunteet ovat ottaneet vallan.

Kun lapset olivat pieniä, äitienpäivä oli enimmäkseen iloinen juhla. Juhlapäivinä oli tapana, että päivänsankari odotti vuoteessa muka unessa onnittelulaulua, lahjoja ja pientä aamiaistarjotinta. Siinä saattoi vierähtää pidempikin tovi unta teeskennellessä ja keittiön supinaa kuunnellessa ennen kuin kaikki oli valmista. 

Lahjat olivat niitä ihania itse kotona tai koulussa tehtyjä, jotka kehittyivät antajien taitojen myötä. Ei silloinkaan voinut liikutukselta välttyä, se vain oli ihan erilaista liikutusta kuin tämä nykyinen.

Kun keittiötaidot kasvoivat, äitienpäivälounaskin oli lasten ja Miehen yhdessä toteuttama, ja äiti sai puuhastella mitä mieli teki. Yleensä mieli teki ulos, yksin lenkille kevättä ihastelemaan, sitten kun puhelinsoitto omalle äidille kauas pohjoiseen oli tehty. 

Näin kevät vaihtuu kesäksi äitienpäivänä Keski-Suomessa.

Lounaan jälkeen palattiin normaaliin elämään, äiti pesemään pyykkiä ja lapset omiin juttuihinsa. 

Nyt koko päivä tuntuu olevan yhtä äitienpäivää, vaikka kaksin Miehen kanssa sitä vietetään. Ja Mies-parka joutuu koville koettaessaan ottaa herkistyneen ihmisen tunneryöpyt vastaan ja keksiessään päivälle sen vaatimaa sisältöä. 

Aikuisten lasten kanssa ei ole vielä kertaakaan vietetty äitienpäivää yhdessä, mikä on ymmärrettävää, kun etäisyyttä on satoja kilometrejä ja tuhansia maileja. Eli tilanne on ihan sama kuin omalla äidilläni aikoinaan. Onneksi yksi meistä lapsista asui lähellä äitiä eivätkä kaikkien lasten onnittelut olleet postin lähetysten ja puhelinsoittojen varassa: joku ehti kakkukahville tai yhteiselle aterialle. Mutta ehkä äitikin koki näitä samoja tunteita, niistä ei vain koskaan puhuttu.

Olenko ollut huono äiti? -kysymys tuntui askarruttavan äitiä viimeisinä elinvuosinaan. Saimme vakuutella hänelle toistuvasti, että hän oli kaikkea muuta kuin huono äiti. Ehkä emme olleet osanneet kertoa sitä aikoinaan kunnolla.

Onko äitinä oleminen kilpailulaji, kun siitä jaetaan mitaleja? Kaikki kunnia niille äideille, jotka tänäänkin saivat työstään tunnustusta mitalin muodossa, he ovat todellisia työn sankareita. Me tavalliset kahden lapsen kasvattajat joudumme kyllä tuollaisten tarinoiden edessä miettimään, olisiko jotenkin pitänyt pystyä parempaan.

Varmaan kasvatustyössä jäi paljon tekemättä; arkea eläessä sellaista tuli harvoin edes ajatelleeksi. Olen kuitenkin ylpeä lapsista, joista on kasvanut kunnollisia, tasapainoisia, omia unelmiaan toteuttavia yksilöitä, jotka osaavat ottaa muutkin ihmiset huomioon. 

Lapset liukuvat kauemmaksi omaan elämäänsä, se on iän myötä väistämätöntä. Tällaisina päivinä muutos korostuu, kun ajatukset liikkuvat muistoissa ja tunteet ikävässä.  

Tänä vuonna äitienpäiväkakkua syötiin jälkiruuaksi paikallisen ravintolan lounaalla. 

Kesä tulee, olenko valmis?

Upouusi koti huikeilla näköaloilla odottaa asukkaita! Kuka ehtii ensin paikalle?

Tuntuu hullulta, että jotkut pelaavat tosissaan vielä jääkiekkoa, kun me muut grillaamme makkaraa, lämmitämme rantasaunaa ja kuuntelemme kuikan, telkän ja joutsenen ääntelyä. Yllättävän kesäisen lämpöaallon vaikutukset ulottuvat mieleenkin: tulee sellainen harha, että kesä on tässä ja nyt. Olenko valmis?

Useinhan talvi yllättää, ainakin kesärenkailla liukastelevat autoilijat. Harvemmin käy näin, että kesä yllättää, kun on juuri vasta siirtynyt kevääseen. 

Itselläni ovat tänä keväänä vuodenajat menneet iloisesti sekaisin, kun maaliskuussa ensin lennähdettiin Tampereen loskasta Dallasin kesään ja sieltä sitten Amerikan itärannikon kevääseen. Kotiin tultua kuvittelin, että lämpimät kevätpäivät jatkuvat. Pitikin kaivaa pipot ja hanskat esille, jopa talvitoppatakkia tarvittiin peräkonttikirppiksellä. Ja nyt yhtäkkiä tämä helle, joka pakottaa kuoriutumaan kevätvaatteistakin, jotta jaksaisi heiluttaa haravaa.

Mutta että ollaanko meillä valmiita kesään? Auringon ja lämmön mukana mieli siirtyi nopeasti kesään, eikä kesämieltä auta pilata ajattelemalla kaikkia tekemättömiä kevättöitä. Ikkunat, verhot ja saunat on pesemättä, vaatekaapit tuulettamatta, pihatöitä mökillä ja kotonakin riittäisi melkein armeijalle. Jos siis haluaisi, että kaikki on kesän tullessa tehty ja sitten voi vain laiskotella. 

Ensimmäisen kansallisen mökkipäivän kunniaksi voin kuitenkin ylpeänä kertoa, että mökin lähin pihapiiri on haravoitu, pensaat ja yksi omenapuu leikattu, kukkamaita vähän perattu, talvella kaadettuja puita karsittu, katollakin käyty sammalta torjumassa, terassit harjattu ja yksi uusi linnunpönttö kiinnitetty korkealle. Keväällä energiaa on tällaisiin pihahommiin ihan uskomattoman paljon. Suurin osa noista edellä luetelluista töistä tehtiin eilisen aikana. Tänään kaupunkiasiat ja ruokavarastojen täydentäminen veivät useamman tunnin hyödyllisestä työajasta. Kuntosalillakin piti käydä. 

Pihatyöt ovat nautinto, väitän vieläkin, vaikka tämä mökkielämä alkaakin jo tulla tutuksi. En osaisi nauttia näistä ihanistä päivistä vain lekottelemalla lepotuolissa ja siemailemalla drinkkejä. Töistä ei vain kannata stressata. Kun joku työmaa lakkaa kiinnostamasta, voi vaihtaa toiseen ja jos kyllästyy siihenkin, laiturilla voi ihmetellä järven äänekästä elämää. Kesken jääneitä töitä voi jatkaa seuraavana päivänä, jos huvittaa.

Vanhat pihatuolit ovat valmiina aamukahvin juojille ja aamuauringosta nautiskelijoille. Maalarille olisi töitä tai sitten ei.

Emme ole asettaneet itsellemme täydellisyyden vaatimusta (vaikka voisihan olla mukava nähdä mökki tiptop-kunnossa). Tehdään se, mikä tuntuu kivalta, päätettiin mökkiä ostaessa. Päätöksestä täytyy välillä muistuttaa itseään, jos työsokeus (vrt. vauhtisokeus) meinaa iskeä.

Mökillä on aina viikonlopputunnelma. Tänään on tuntunut ihan lauantailta. Onkohan huomenna kesäinen sunnuntai? 

Kansallisen mökkipäivän välipala: omista viinimarjoista tehtyä mehua ja Nestorin emäntien lämmintä leipää. Kahvikiintiö tuli täyteen kaupungilla. Nestorissa saatiin jopa äitienpäiväkakkua. 

Uusia hankintoja mökille

Monta kertaa on tullut jo kerrottua, että ostimme mökin kaksi vuotta sitten kalustettuna ja kaikin puolin varusteltuna. Pikkuhiljaa joukkoon on ujutettu omia tavaroita tai vaihdettu vanhoja uusiin.

Uusin hankinta on keskiviikkona mökille tuotu tehosekoitin eli blender. Kotona on opittu pyöräyttämään yleiskoneella smoothie ja toinenkin hedelmistä tai pakastimen marjoista, täällä se on tehty vähän hankalammin pienessä kannussa vanhalla Braunin tehosekoittimella. Marjojajahan meillä riittää niin kotona kuin mökillä. Äidin marjat upposivat aikoinaan nälkäisiin suihin kiisselin muodossa, nykyihmiset ovat ihastuneita tuorejuomiin.

Uuden koneen mukana tuli mökkikeittiöön nykyaika. Kahvinkeitinkin uusittiin vuosi sitten, mutta se on sulautunut pöydälle huomaamattomammin. Tämä uusi laite tuntui heti suorastaan huutavan remonttia. Tiedän, että keittiöremontti on kallis ja isotöinen; Mieskin täytyy vielä pehmitellä. Ehkä kuitenkin jo ensi vuonna, jolloin mökille ja keittiölle tulee ikää 20 vuotta?

Remonteista ja ylipäätään muutoksesta on mukava haaveilla. 

Onneksi on piha, jossa omin käsin voi tehdä muutostöitä hetkessä. Ainakin näin keväällä se on helppoa. Harava käteen ja johan alkaa epämääräisen värinen nurmikko vihertää. Puutarhasaksilla saa vielä helpommin aikaan näkyviä tuloksia. Jos on oikein viitseliäs ja jaksaa repiä kukkamaasta pois kaikki syksyn ja talven merkit, siinä vasta muutoksen näkeekin. Mittakaavat ovat toki pienempiä kuin keittiöremontissa eikä tulosten pysyvyydestä ole takeita: useimmiten homma on aloitettava alusta viimeistään seuraavana keväänä. Mutta kuluuhan se uusi keittiökin...

Kyllä kahvinkeitinkin saattaisi ilahtua remontista!

Vedenkeittimelle eli vesipannulle kelpaa vanha keittiö ihan hyvin. Sopeutuiskohan se uuteen ollenkaan?

Pihatöiden lomassa maistuu raikas uudella koneella tehty smoothie. 

"Katsoin aurinkoon, elämässä kiinni oon"

Aamuyössä aistein avoimin

elämääni silmiin katselin

Vanhan eilisen, uuden tulevaisuuden

sen kaiken näin ja paljon oivalsin

Aamuyössä aistein riisutuin

huomispäivään uupumatta uin

Katsoin aurinkoon, elämässä kiinni oon

sen tajusin ja riemuun hullaannuin

Aamuyössä aistein auennein

eilispäivät kaikki talteen vein

Ne kätkin sydämeen

ja jos niillä jotain teen

ne kertoo, niin ne kertoo rakkautein

- Juice Leskinen -

Voiko vappuaamu ja kevät alkaa paremmin. Aurinko paistaa, naiskuoro Miskantti herättää henkiin Juicen sanat, Tikanmäen sävelet ja kuulijoiden muistot. Minna hyräilee hiljaa taustalla.

Teekkarikasteperinne on iloista opiskelijaelämää parhaimmillaan. Nyt oli mukana myös fukseja 50 vuoden takaa ja eläkkeelle jäänyt rehtorikin.

Ensimmäinen lämmin päivä hullaannutti koko Tampereen iloiseen juhlaan. 

Terassit, ravintolat ja puistot täyttyivät, laulu soi ja teekkareiden äänekäs kulkue ja omalaatuiset keksinnöt pysäyttivät katsojat kadun varteen. 

Kaikki olivat liikkeellä, sulassa sovussa eri aatteiden kannattajat ja me pelkästään keväästä ja auringosta nautiskelijat. 

Toukokuun aurinko ja tutut laulut veivät ajatukset eteenpäin, tulevaan kesään. Kohta voi öisillä automatkoilla taas hyräillä Sarmannon sävellystä.

Kentillä kasteisilla

hämärä käy yli maan.

Valkea  niittyvilla

vielä on valveillaan

katsoen kummissansa

kuinka rukoukseen

kaikkien kukkien kansa

kumartui hiljaiseen.

Kuusen latvasta ääni 

pienoisen huilun soi.

Minäkin kumarran pääni.

Minunkin sisällä soi.

- Aaro Hellakoski -

Ilman sanoja, ilman runoja ei kevät olisi kevät, eikä elämä elämä. Minna on ansainnut kukkaseppeleensä. Ja Risto Ahti Väinö Linnan rahaston harvoin jaettavan palkintonsa. 

Mitä voit?

Vain suusi ja sydämesi 

sulkea tai avata. Turhaan 

elää ja kuolla. Tai hetkeksi 

täällä kukkaan puhjeta.

- Risto Ahti -