Viikon liikuttavin hetki

Viikonlopun liikuttavin hetki koettiin sunnuntai-iltana, kun halattiin Tytärtä vajaan parin yhteisen tunnin jälkeen hyvästiksi tietoisina siitä, että pitkään aikaan sellaiseen läheisyyteen ei ole mahdollisuutta. Vieläkin nousee pala kurkkuun sitä muistellessa, eikä siitä nyt enempää.

Eilen Luetaan yhdessä -ryhmässä herkistyin kyyneliin (ihan totta!), kun pääsin puhumaan syvällisesti yhden opiskelijan kanssa. Emme keskustelleet rankoista elämäntilanteista, emme maailman ongelmista, emme edes koettelevasta säästä. Me puhuimme kieliopista.

Kyseinen opiskelija on ollut Suomessa jo useamman vuoden ja tekee täällä työtään suomen kielellä. Ilmeisesti kielemme oppiminen on käynyt häneltä helposti, niin vivahteikkasti hän itseään ilmaisee. Hän oli kuitenkin huolissaan suomen kieliopin hallinnastaan, ja siksi tein hänelle pienen harjoituspaketin. Hän oli niin innoissaan kielioppitehtävistä, ettei malttanut pitää minkäänlaista taukoa tehtävien tekemisessä. Ja miten hyvin hän ne ratkaisi! Muutamasta ongelmakohdasta keskustelimme, ja hän osasi heti soveltaa saamaansa tietoa.

1. Sanaluokat. Kirjoita seuraavien lauseiden sanojen yläpuolelle sanan sanaluokka.

Minä en ole tarpeeksi nuori tietääkseni kaiken. Nuoruus on upeata, mutta se ei ole elämänura. Jalat kasvavat usein järkeä nopeammin.Tiedän kaksi tekijää, jotka kasvattavat vahvat siivet: autiomaan avaruus ja ahdas häkki.      

Tästä aloitimme ja tämä oli ihan helppo nakki romanialaisopiskelijalle.

Tunnustimme yhdessä rakkautemme lauseenjäsennykseen ja hehkutimme, kuinka ihana tunne on, kun sanat loksahtelevat paikoilleen. Loogisuus ja järjestelmällisyys palkitsevat. Hän kertoi olleensa kotimaassaan Romaniassa lahjakas oman kielensä opiskelussa mutta valinneensa sitten kuitenkin järkevämmän, ja ilmeisesti paremmin palkatun, ammatin. Edelleen hän kuitenkin nauttii kielellisistä haasteista. Terävästi hän analysoi suomen kielenkin ongelmakohtia lyhyen keskustelumme aikana.

Onkohan hän osannut ratkaista nämä tehtävät kotona?

En ollut tajunnut, kuinka olen kaivannut tällaista ammatillista keskustelua. Normaalisti opetustunnit menevät niin, että yritän ilmaista itseäni mahdollisimman yksinkertaisesti ja pelkistäen, niin että vähäiselläkin kielitaidolla voi ymmärtää edes jotain. Kieliopista ei juurikaan kannata puhua ihmisille, jotka vasta opettelevat suomen sanoja.

Molemmat siinä pyyhimme silmiämme, kun erosimme. Ensi viikolla tätä liikutusta on toivottavasti luvassa lisää, vaikka en voikaan käyttää tämän tasoiseen opetukseen kuin pienen hetken. Etusijalla ovat tietysti he, jotka ovat vasta opiskelunsa ja arjesta selviämisen alussa.

Mutta lukukausi lähenee loppuaan, vaikka sitä on vaikea uskoa, kun katsoo ikkunasta ulos. Onneksi Pekka Pouta on huolehtinut siitä, että säälle ei voi enää kuin nauraa.