Juhannus kuvina

Toisena juhannuspäivänä mökillä sataa. Pientä tihkua, tasaisen harmaa taivas, mittarissa 12 astetta. Sisälläkin on raukea tunnelma. Kaikki (ainakin melkein) perinteiset juhannusjutut on tehty. Nyt voi levätä.

Juhannushan on niitä juhlia, jotka pitää (!) viettää tietyn kaavan mukaan, jos sattuu olemaan Suomessa. Nyt kun meillä on tämä mökki, se onnistuu helposti. Eikä juhannus meillä poikkea kovin paljon tavallisesta viikonlopusta, jota mökillä voidaan toki elää keskellä viikkoakin.

Jos juhannusvieraita on vain yksi, juhliminen on aika leppoisaa, mitään ei vedetä överiksi. Paitsi että kahtena aamuna on nukuttu yllättäen kymmeneen ja syöty aamiaista brunssiaikaan yhdeltätoista.

Tämä on neljäs juhannus mökillä. Niitä aiempia on muisteltu kovasti; vielä onneksi muisti pelaa jotenkin. Ja kuven avulla pikkujututkin palautuvat helposti mieleen.

Meillä oli tänä vuonna näin ihana juhannussää. Aurinko lämmitti lämpömittarin yli kahdenkymmenen asteen.

Suomen lippu salkoon kello kuusi ja maakuntalauluja laulaen tai lausuen. Siitä on jo tullut perinne. Omenapuu kukkii näin myöhään ensi kertaa.

Alppiruusujen kukkimista on jännitetty. Ehtivätkö juhannukseksi? Saunamökin seinustan kukinta oli juhannusaattoma ehtinyt pidemmälle kuin yläpihalla.

Mökkitien pienet taapertajat pysäyttivät liikenteen.

Tänä juhannuksena koko Suomi tanssi. Mekin osallistuimme tanssihaasteeseen kahden hengen joukkueella. 

Uudessa uunissa aattona paistetut marengit onnistuivat mainiosti. Juhannuspäivänä oli luvassa raparperi-mansikka-pavlovaa.

Tällainen siitä tuli! Kakunkoristelijasisko käytti rohkeasti luonnonkukkia. Kinuskikastike muistettiin lisätä vasta kuvauksen jälkeen.

Varsinaiset ruokaherkut - savukalaa, uusia perunoita, kikhernetsatsikia, salaattia - nautiskeltiin juhannuspäivänä. Jälkiruokakahvit katetiin mökin uuteen "salonkiin". 

Aattona ruokailtiin rennommin ulkona. Aikon kartanon pienet hampurilaiset olivat ihan ok (ei siis mikään erityinen elämys) ja kokolla käristetyt Urho-makkarat (heräteosotos Lidlistä) samaa sarjaa. Vasta puolenyön aikaan paistetut muurikkalätyt räjäyttivät makuaistit. 

Aamuyöllä aloitettiin juhannuksen Uno-turnaus. Välillä piti nukkuakin. Ensimmäinen erä saatiin päätökseen juhannuspäivän iltana. Katkerat kanssapelaajat vaativat aloittamaan heti uuden erän. Se on nyt tauolla ja etenen siinäkin vankassa johdossa.

Mitähän muuta tästä juhannuksesta jää muistoihin?

Ainakin saunan löylyt, pehmeä vihta, hillitty keskustelu kokolla (Mies veti keskustelua nobelisti Bengt Holmströmin teorioista), auringonlasku, kesäyön äänet, soutelu järvellä juhannuspäivänä. 

Avohyllyillä juhannukseen ja ylikin

Tässä päivitystä keittiöremonttitilanteeseen. "Neljän päivän" remppa on venynyt jo toisen viikon puoliväliin. Viime viikon maanantaina puretun keittiön tilalle on syntynyt jotain uutta, mutta ei suinkaan mitään valmista vielä. Eli juhannuksenakaan meillä ei vielä saada iloita toimivasta keittiöstä. Hella ja tiskikone pelaavat jo, jääkaappi odottaa vielä sähkötöitä. Kaapinovet ovat jossain, ehkä tulossa, kirvesmiehestä on vaikea ottaa selvää.

Avohyllyt toimivat jotenkin, kun on kyse astioista.

Tässä vasta osittain täytetyt avoimet alalaatikot. Jätevaunu ei ole kaunista katseltavaa.

Luvattujen aikataulujen venyminen näin pahasti tietysti harmittaa. Oma sinisilmäisyys harmittaa myös. Olisin voinut toukokuussa melkein vannoa, että on tehty hyvät kaupat ja saatu mukava, luotettava ja osaava paikallinen tekijä hommiin. Silloin ei tullut mieleenkään vaatia toimitusaikataulua kirjallisena, luotimme miehen sanaan.

Vaikka luottamusta on koeteltu jo monena päivänä, olemme jaksaneet uskoa tai ainakin toivoa. Kun meille on sanottu, että huomenna tullaan aamusta, niin mehän panemme herätyskellon soimaan ja odotamme sitten koko päivän. Välillä kiukuttaa, kiroiluakin on kuultu, välillä vajoamme passiiviseen odotuksen tilaan, jossa ei saada mitään aikaan. Ja olo on kuin hölmöllä, petetyllä idiootilla. Menimme taas halpaan!

Olen ymmärtänyt, ettei tämä niin tavatonta ole remonttimarkkinoilla. Remonttimiehet aloittavat urakoita, jättävät ne kesken, tulevat paikalle milloin omaan aikatauluun sattuu sopimaan, eivätkä suinkaan ilmoita asiakkaalle paikkansa pitäviä tuloaikoja. Asiakkaan odotteluaika ei ole heille minkään arvoista.

En tiedä, miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia, kun ei ole kirjallista sopimusta, johon vedota. Ehkä olisi paras omaksua hälläväliä-asenne, elää omaa elämäänsä ja luottaa siihen, että joskus valmistuu. Ehkäpä meillä on uusi keittiö jouluna?

Olisinpa ollut paikalla

Jospa voisi olla kahdessa tai peräti kolmessa paikassa yhtä aikaa! Eilen olisin mielelläni jakautunut eri puolille Suomea.

Toinen puoli minusta oli ihan tyytyväisenä täällä linnunlaulujen männikössä, toinen puoli kaipasi kotiin Tampereelle. Tai ei niinkään kotiin, vaikka sainkin sieltä perjantai-iltana hienoja kesäisiä kuvaterveisiä, vaan Tampere-taloon.

Tampere-talossa ja Sorsapuistossa oli eilen vipinää. Sinne olisin mielelläni vienyt pikkupojatkin ja lasten siivellä päässyt vielä paremmin Muumimuseon avajaistunnelmaan. Vaikka en yleensä ihmisvilinästä innostukaan, niin tämä tapahtuma olisi varmasti ollut mieleinen. Pääseehän sinne myöhemminkin, ja varmasti mennäänkin, mutta kun ovet avataan ensimmäisen kerran, tunnelmassa on jotain erityistä.

Pohjolan tytär pitää yleisönsä jännityksessa. Kuinka kauan se malttaa pitää nuppunsa kiinni?

Omenapuu on avannut kukkansa vasta nyt Keski-Suomessa.

Television välityksellä pääsin mukaan toisiin avajaisiin, Hossan kansallispuistoon Suomussalmelle, lapsuuden ja nuoruuden ja kesäisen keski-iänkin maisemiin. Virallisen avajaisohjelman lisäksi nähtiin välähdyksiä Värikalliolta, patikkareiteiltä, nuotiopaikoilta, ainutlaatuisen kirkasvetisten järvien ja lampien rannoilta. 1990-luvulla retkeiltiin Hossassa melkein joka kesä lasten kanssa, veinpä sinne eteläsuomalaiset oppilaatkin viikoksi opettelemaan metsän tavoille. Nyt olisin mielelläni istunut avajaisyleisön joukossa kuuntelemassa presidentin ja kunnanjohtajaserkun viisaita sanoja.

Elokuussa tapaan serkut Suomussalmella ja silloin piipahdetaan myös Hossassa. Pidemmälle patikkareissulle on myös tilaus. Sitä vaatii kroppa ja mieli.

Pieni ja vaatimaton, mutta niin kaunis, on tädyke, joka meidän pihassa kukkii. Nurmitädyke -  hän - pääsi presidentin puheeseen ja on yksi vuoden luonnonkukista, jonka voisi opetella tunnistamaan. 

Jukolan viestin tunnelmaa olisi ollut hienoa  myös olla todistamassa paikan päällä ja kannustamassa Miniää ja entisiä kollegoja Venlojen osuuksilla. Ja Kuortaneellakin oli eilen kiinnostava urheilutapahtuma.

Kesällä on varaa valita!

Aikatauluista ja ammattitaidosta

Kun kirjoitan tätä, kolme miestä ahertaa meidän mökkikeittiön kimpussa (plus yksi seisoo, huolehtii työmaan siisteydestä ja tarkistaa, että kaikki tehdään varmasti niin kuin me halutaan). Miehitys on melkoinen, mutta valmista ei todellakaan tule tänään.

Remontti alkoi melkein aikataulussa. Kellon herättäminä me odoteltiin remppamiehiä maanantaiamuna viimeistään kahdeksalta, tulivat yhdeltätoista. Purkaminen sujui kuitenkin rivakasti kahden miehen voimin, ja iltapäivällä ehdittiin vielä kahvitellakin yhdessä.

Tästä se lähtee. Vanha keittiö ulos.

Ja uusi tilalle.

Sitten pitää vähän miettiä ...

Sen jälkeen on ollut hidasta. Remonttimiesten lupaamat tuloajat eivät pidä ollenkaan, välillä ovat jääneet tulemattakin. Me herätään tunnollisesti odottamaan aamuisin (virkamiesasenne elää eläkkeelläkin!) eikä haluta uskoa, että se on ihan turhaa. Selityksiä kuullaan monenmoisista yllättävistä tilanteista. Kukaan ei vaivaudu ilmoittamaan muuttuneista aikatauluista.

Posti sen sijaan pääsi melkein yllättämään. Kaikki Tampereelta tilatut koneet tulivat tänään vain pari päivää alkuperäisestä myöhässä, vaikka kuviteltiin että ne saattavat hyvinkin eksyä matkalla. Hullua toki oli, että ensin kävi iso auto tuomassa suurimman osan koneista ja puolen tunnin päästä pikkuauto toi vielä liesituulettimen. Molemmista kuljetuksista ilmoitettiin meille puhelimella, mutta ilmeisesti Postin sisällä ei tiedonkulku toimi. Molemmat kuljettajat olivat hyvin asiankaspalveluhenkisiä ja käynnistä jäi hyvä mieli.

Postin auto löysi mökille!

Nyt sitten asennetaan niitä koneita. Tiskikone on kohta paikallaan ja hellakin saataneen toimimaan pian. Jääkaappi-pakastin nököttää vielä kuistilla odottamassa vuoroaan ja sen ulkoasu jännittää eniten, kun ennen meillä ei ole sellaista ollutkaan. Puhumattakaan liesituulettimesta!

Kaappeja ei päästä täyttämään vielä viikonloppuna. Hyllyistä ja kaapinovista ei ole tietoakaan, toivottavasti kuitenkin tulevat ennen juhannusta. Jostain syystä ovet tilattiin vasta, kun remontti oli jo alkanut eikä silloin kun sopimusta tehtiin.

Tärkeintä on tietysti työn jälki, eikä siitä ole ainakaan toistaiseksi ollut huomauttamista. Silti muutama asia työn järjestelyissä ihmetyttää. Ymmärrän sen, että remonttikohteissa voi tulla yllätyksiä eikä kaikkeen osata varautua ja että siksikin aikatauluissa joutuu joustamaan. Mutta miksi ei voi tehdä suunnittelua niin, ettei kaikkea tarvitse mitata moneen kertaan ja pähkäillä aina uusiksi? Ja miksei tilauksia voi tehdä ajallaan?

Täällä olisi nykyaikaistamisen varaa monissa käytännöissä (viisastelee kaupunkilaisten tehokkaan työnteon sisäistänyt eläkeläinen). Ehdotimme esimerkiksi kirvesmiehelle, että hän olisi ottanut putkimiehelle kuvia kohteesta, jotta tämä olisi osannut varata mukaan oikeita välineitä. Hänen mukaansa putkimiehillä on aina kaikki mukana. Ei ollut. Siinä meni ainakin tunti hukkaan tehokasta työaikaa. Samoin menee aina aikaa hukaaan, kun kirvesmies vastailee kaikkiin päivän aikana tuleviin puheluihin. Ja selostaa asiakkaalle, mitä kaikkia työkohteita hänelle on menossa. Jutustelu sinänsä on kivaa, harrastaisin sitä oikein mielelläni, mutta silloin työmaa seisoo, ja odotamme kovasti, että tämä remppa on ohi ja pääsemme suunnittelemaan seuraavaa (!?).

Jonkun voisi siis palkata vastaamaan puhelimeen, työskentelemään toimistolla, tekemään tilaukset  ja suunnittelemaan päivän aikataulut. Mutta kun kaikki pitää tehdä itse! Kirvesmiehen apulainen huomauttikin hänelle asiasta maanantain purku-urakan yhteydessä ihan hyvässä hengessä. Ammattitaitoinen rakentaja kuitenkin ottaa vastuun kaikesta ja tekee siis mieluummin itse. Välillä urakat venyvät, niin kuin nyt tämä meidän, joka oli luvattu tehdä neljässä päivässä, mutta siirtyy nyt jo  toisen viikon puolelle.

Jääkaappi-pakastin seisoo viikonlopun yli terassilla. Kaapitkin ammottavat vielä tyhjinä, mutta tiskikone ja hella sentään toimivat. Ja vesi tulee ja menee, kiitos nuorten, reippaiden ja taitavien putkimiesten!

Mekin yritämme relata ja mennä ulos nauttimaan auringosta ja lämmöstä. Helpostihan kaikki on kuitenkin sujunut. Ranskassa voisi olla ihan toista!

Terassiltakin näkee, että meillä on remontti kesken.

Huomenna alkaa keittiöremontti

Seuraamme Suomen (ja vähän Ranskan ja Englanninkin) poliittista kuohuntaa mäntymetsän keskeltä Keiteleen rannalta. Ohittaessamme eilen Jyväskylän kuulimme sieltä hätkähdyttävät uutiset Ylen autoradioon välittäminä. Illalla järkytyimme vielä enemmän tv-uutisista: Hakkarainen täältä Viitasaarelta on valittu poliittisen puolueen johtoon! Sopii ihmetellä, elämmekö sivistysvaltiossa ja vuotta 2017, sen verran taantumuksellisilta puolueen johtohahmojen ensimmäiset tilannearviot vaikuttivat.

Mökillä sen sijaan mennään eteenpäin, vaikka kesä ei ole kolmessa viikossa ehtinyt vielä ihmeesti edistyä. Valkovuokot kukkivat edelleen, omenapuut taitavat kukkia vasta juhannuksena, jos silloinkaan, vesi on jäätävän kylmää. Mutta tänään oli kaunis, aurinkoinen ja lämmin päivä.

Joudumme mökillä ulkoruokintaan ja toivomme yhtä ihania säitä kuin tänään oli. Aamulenkin jälkeen maistui aamiainen nurmikolla.

Vasta illansuussa saimme ryhdyttyä päivän urakkaan eli keittiön kaappien tyhjentämiseen. Huomenaamulla kahdeksan aikaan pitäisi alkaa keittiöremontti. Odotan sitä jännityksen ja pelon sekaisin tuntein. Siinä on aika monta liikkuvaa osaa, joista mikä tahansa voi mennä pieleen.

Varsinainen suunnitelma on vain tekijän ruutupaperille piirtämä kuvitelma, jossa tärkeimmät ovat mitat. Toteutuksesta meillä kaikilla voi olla omat visiomme. Täällä maalla ei keittiösuunnitelmia todellakaan tehdä moniulotteisina tietokonekuvina! Saa nähdä myös, miten luotettaviksi ja ammataitoisiksi remonttimiehet osoittautuvat. Neljän päivän urakasta on ollut puhe: kuinka pitkän aikaa todellisuudessa olemme ulkoruokinnassa? Haaveilin nelikymppisenä eläkevuosista Ranskassa; ehkä siellä remontointi olisi ollut vastaavanlainen seikkailu.

Keittiön koneet ostimme Tampereelta ja meille luvattiin, että Posti tuo ne haluttuna päivänä perille asti. Uskokoon ken haluaa! Me kuitenkin uskoimme ja nyt toivomme, ettei Posti petä.

Eniten tietysti jännittää lopputulos. Entä jos se onkin kamala. Kylmä, vääränvärinen, mökille täysin sopimaton, luotaantyöntävä. Miten sen kanssa eletään seuraavat kaksikymmentä vuotta?

Hyvästi, vanha keittiö! Iltavalaistuksessa se näyttää näin siistiltä...

"Ihana" mökkiastiastomme odottaa malttamattomana uusia kaappeja ja laatikoita.

Lääketokkurassa

Otsikoksi valikoitui kamala sana. Se kuitenkin kuvaa parhaiten tämänpäiväistä olotilaani. Se on seurausta eilen illalla otetusta Mirtazapin Actavis 15mg -pilleristä, jonka varmuuden vuoksi puolitin ja pelolla pistin suuhuni. Varovaisuus oli tarpeen muttei riittänyt. Tämä päivä, joka piti viettää liikkuen tehokkaasti golfkentällä, siivoten kotona ja pakaten huomista mökkimatkaa varten, on mennyt oudossa horroksessa sohvalla.

Olen kärsinyt loppukevään lihaskivuista, jotka vaivaavat erityisesti levossa, ja sen vuoksi olen nukkunut todella huonosti. Syy-seuraussuhde voi toki olla toisinkin päin.

Vaivaa on yritetty selvittää yhdellä lääkärikäynnillä ja kolmella puhelulla lääkärin kanssa. Olen käynyt kolme kertaa verikokeissa ja eilen jopa keuhkoröntgenissä. Itse luulin, että vuosia vaivannut polymyalgia on uusinut, mutta se vaihtoehto on suljettu pois. Kaikkien kokeiden arvot ovat normaalit, eikä selitystä ole vielä löydetty.

Kurjaa oloa on tietysti yritetty helpottaa lääkityksellä. Välillä olen tuntenut itseni lääkefirmojen koekaniiniksi. Ikäväksi yllätykseksi itsellenikin olen joutunut toteamaan, että lääkkeet eivät ole terveellisiä. Kaikissa lääkkeissä on haittavaikutuksia, ja jostain syystä minä olen aina se yksi kymmenestä tai jopa tuhannesta, joka saa ne karvaasti ja kivuliaasti kokea.

Viime kesänä tulin varovaiseksi Arcoxia-nimisen tulehduskipulääkkeen kanssa, jota lääkäri oli määrännyt pieneen olkapäävammaan. Sen piti olla vatsaystävällinen ja pitkävaikutteisena Buranaa parempi vaihtoehto. Neljännen pillerin jälkeen jouduin lopettamaan lääkekuurin, kun olin kaksi kertaa saanut niin vaikeita sydänoireita, että luulin kuolevani. Silloin vasta luin tuoteselosteen, ja siellähän se luki: sydämentykytys ja rytmihäiriöt ovat yleisiä haittoja. Löytyi sieltä muitakin hoidon aikana kokemiani oireita kuten heitehuimaus, päänsärky ja ruoansulatushäiriöt.

Arcoxia opetti lukemaan tuoteselosteita! Mutta pakkohan se on uskaltaa kokeillakin, jos olo ei parane ilman lääkitystä.

Tänä keväänä olen huomannut, ettei Pronaxen-tulehduskipulääkekään sovi minulle. Neljä (taas!) pillleriä aiheutti vatsakivut, joiden takia taas vain makasin sohvalla, jouduin jättämään aterioita väliin ja mietin jopa Acutaan lähtöä. Vasta kun lääkkeet poistuivat elimistöstä, lakkasivat vatsakivut.

Prednisolon-kortisonista ei tule mitään tuntuvia tai näkyviä haittoja; sitäkin kokeiltiin lihaskipuihin, mutta kokeilu lopetettiin tuloksettomana. Samoin kävi Circadin-melatoniinivalmisteelle, joka ei tehonnut unettomuuteen eikä tietenkään poistanut kipujakaan.

Lääkkeet eivät sovi minulle! Pitäisi osata kemiaa, jotta saisi selville, mikä niissä mättää.

Ja nyt on sitten vuorossa tämä Mirtazapin, lääke, joka alunperin on kehitetty masennuksen hoitoon, mutta sittemmin huomattu hyväksi myös unihäiriöiden hoidossa. Lääkäri toivoi sen takaavan hyvän, katkeamattoman unen, jonka jälkeen herää levänneenä ja virkeänä.

Olen kyllä levännyt, mutta en ole tainnut herätä vieläkään, vaikka kello on yli kolme iltapäivällä. Ihmeesti pystyn jo tuottamaan tekstiä, mutta pää ja ulkoinenkin olemus ovat vielä puoliunessa. Horros, väsymys ja uneliaisuus mainitaan tämän lääkkeen yleisiksi haitoiksi. Eikä tunnu kivalta odottaa niitä muita haittavaikutuksia: ruokahalun lisääntyminen ja painon nousu sekä kipu nivelissä ja lihaksissa. Juuri kun olen saanut painoa vähän pudotettua, ja lihaskivuistahan piti päästä eroon eikä pahentaa niitä!

Hulluinta tässä on se, että kaikki nämä lääkekokeilut tietysti maksavat. Miksi ei ole olemassa pieniä, muutaman pillerin lääkepakkauksia, joilla voisi kokeilla, sopiiko lääke itselle ja onko sillä vaikutusta? On mieletöntä tuhlausta joutua avaamaan 30 kappaleen kallis paketti ja käyttää siitä vain pari pilleriä. Lääketehtaat ja apteekit rikastuvat, sairas kuluttaja köyhtyy - eikä välttämättä edes parane.

Innostus tarttuu!

Entinen Muikunlahden kartano Viitasaarella on saanut uudet omistajat ja muuttanut nimensä Aikon kartanoksi. Vastaanottokeskuksenakin toiminutta miljöötä on uudistettu ja rakennuksia remontoitu kuluvan vuoden aikana ahkerasti. Ravintola ja majoitustilat ovat saaneet raikkaan nykyaikaisen ilmeen. Uusilla omistajilla on paljon ideoita, suurimpina hankkeina karavaanarialue ja golfkenttä. Tavoitteena on synnyttää monipuolinen matkailukeskus nelostien varrelle.

Tilojen toimivuutta on kevään mittaan testattu saunajazzeilla, hiljentymisretriitillä ja pääsiäis- ja äitienpäiväbuffeteilla. Kesällä on luvassa kesäteatteria. 

Olimme toukokuussa kuulemassa suunnitelmia tulevasta golfkentästä, jonka toteutuminen on vielä kiinni rahoituksesta. Pienellä paikkakunnalla se ei ole ihan yksinkertainen juttu, mutta toivottavasti tämä toinen yritys golfkentän saamiseksi Viitasaarelle onnistuu. Puitteet ainakin olisivat kunnossa ja Keiteleen rannalla kulkevista väylistä tulisi varmasti upeat.

Samalla saimme vilkaista vielä remontin keskellä oleviin majoitustiloihin ja kuunnella omistajien innostuneita visioita kartanon tulevaisuudesta. Valtava urakka heillä on edessään, jos kaikista unelmista tehdään totta. Mutta intoa tuntui olevan ja se tarttui! Teki mieli liittyä remonttiremmiin ja olla mukana tekemässä kaunista, herkullista, rentoa ja iloista tulevaisuutta.

Ei voi kun toivoa, että innostuneet ihmiset jaksavat tehdä haaveistaan totta. Meidänkin mökkielämä saisi ihan uusia ulottuvuuksia, kun voisi välillä poiketa pelaamaan kierroksen, lounastaa kartanon pöydässä, kuunnella jazzia Keiteleen aaltoja katsellen tai vaikkapa osallistua kartanossa järjestettävälle hyvinvointileirille. Ja ennen kaikkea tavata ihmisiä, tutustua paikkakuntalaisiin ja muihin mökkiläisiin.

Lupasimme käydä juhannuksena katsomassa, miten suunnitelmien toteuttaminen on edennyt.

Asiat tärkeysjärjestykseen

Blogihiljaisuutta on kestänyt poikkeuksellisen pitkään - muutama aloitettu postaus lopahti alkusanoihin. Muuta elämää sen sijaan on riittänyt. Niin paljon, että tietokone on ollut päiviä suljettuna, telkkariohjelmat jääneet katsomatta ja päivän lehdetkin lukematta.

Toukokuun viimeiset päivät vilahtivat lasten kanssa. Lisää lautapelejä lainattiin naapurin tytöiltä.

Mutta nyt helpottaa; on aikaa itselle ja omille ajatuksillekin. Varsinkin ajatuksille, kun ulos ei tee ollenkaan mieli: ikkunasta katselen kun rakeet pyyhkivät pihaa ja puut huojuvat tuulen riepottelemina. Huomisen golfvuoronkin jouduin perumaan, vaikka peli vanhojen työkavereiden kanssa olisi ollut kesäkelillä tosi mukava juttu.

Tänään siis levätään ja ihmetellään hiljaisuutta. Kolme ja puoli vuorokautta vauhdikkaiden ja äänekkäiden pikkupoikien kanssa on vienyt mummosta mehut. Siinä ohessa piti vielä hoitaa Luetaan yhdessä -opetus loppuun (raportointi odottaa toki vielä) ja viedä mökkiremonttia vähän eteenpäin. Kaikki on tehty, välillä vähän niin ja näin, mutta tehty. Kroppa muistuttaa työntäyteisistä päivistä, mutta hengitys alkaa jo tasaantua.

Tytär opetti kouluaikanaan äitiä laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen, kun työasiat olivat mennä perheen ja lasten edelle. Silloin puhuttiin siitä, että hänen mielestään äidin piti kuulustella häneltä ruotsin sanoja eikä korjata oppilaiden aineita. Opetuksen syvällisyys ei tainnut olla murrosikäisen mielessä, mutta äitiin se teki vaikutuksen. Ja sen jälkeen sitä on kyllä noudatettu! Perhe tulee aina ykkösenä.

Siispä nytkin mentiin pikkupoikien ehdoilla, muuta asiat tulivat kaukana perässä. Ja kylläpä meillä oli taas hauskaa, rankkaakin, mutta ennen kaikkea hauskaa.

Pojat kävivät ensimmäisen kerran golfkentällä kokeilemassa mailoja ja istumassa golfautossa. Bunkkerista tuli hiekkalaatikko ja muutenkin kokemus meni enemmän leikin puolelle, mutta ehkä jotain jäi itämäänkin. Lintutornille mentiin vanhemman pojan toivomuksesta; aikaisemmista käynneistä hän muisti jopa sen, miten mukavaa on kävellä pitkospuita pitkin. Museossa ehkä vähän pelättiinkin isoa höyrykonetta, mutta sen näkeminen käynnisti hienon keskustelun sähköstä. Mummolan pihassa juostiin kilpaa (mummokin juoksi) ja leikittiin hippaa.

Mummokin rakastaa pitkospuita! Niistä tulee ihan Suomussalmi-fiilis.

Sisällä rakennettiin, pelattiin ja salaa askarreltiin papalle synttärikortti. Ja juteltiin koko ajan. Hiljaista hetkeä ei tullut.

Itse olen aina jälkeenpäin yllättynyt, miten helppoa on mennä mukaan pikkupoikien ajatusmaailmaan, kertoa juttuja ja tarinoita ja keksiä leikkejä. Jotenkin kummasti me ollaan hetkessä samalla aaltopituudella, jossa on jännitystä, taikoja, kilpailua ja yllätyksiä. Välillä sieltä pitää heivata itsensä aikuisten puolelle ja huolehtia ruoka-asioista, mikä on tietysti toistuessaan niin usein aika väsyttävää, mutta tällä tavalla päivät vain vilahtavat ohi. Yhteen päivään mahtuu niin valtavan paljon!

Ihan pikkuisen harmittaa, että kevätjuhlapäivä suomen kielen opiskelijoiden ja opettajien kanssa ei ainakaan omassa mielessäni saanut tänä vuonna sille kuuluvaa painoarvoa, mutta kuten elämä on opettanut: asiat tärkeysjärjestykseen. Laulettiin me kuitenkin Suvivirsi.

Sunnuntaina päästiin nauttimaan kesästä ja grilliruoista terassilla. Sitten tuli melkein takatalvi. Ja taas odotellaan kesän lämpöä. Aurinkoista kesäkuuta!