Sukulounas onnistui mainiosti, vaikka itse sanonkin (suomalainenhan ei kehu itseään), ainakin minä nautin joka hetkestä. Juhlien valmistelut saattavat ottaa voimille ja välillä voi jopa tuntua siltä, ettei koskaan enää. Mutta yleensä vaivannäkö palkitaan monella tapaa, eikä ollenkaan vähäisimpänä hyvällä mielellä.
Haastettiin itseämme valmistamalla tarjottavaa uusien reseptien mukaan, missä on aina riskinsä. Nyt reseptit osoittautuivat toimiviksi. Tiedän nyt, miten tehdään maukas hirvimureke (ainakin luulen tietäväni, Mies sen teki), osaan valmistaa konjakkikastiketta (ihan helppoa!) ja mustikka-valkosuklaamoussea. Näitä tehdään toistekin! Suomalaiset maut olivat kantavana ideana, ja metsän aromit maistuivat monessa ruoassa.
Ruokapöydässä keskusteltiin vilkkaasti ja vaikka välillä sivuttiin menneisyydessä tapahtuneita vaikeita ja ikäviäkin asioita, tunnelma oli iloinen, positiivinen, optimistinen. Ei puhuttu sairauksista eikä pikkuvaivoista, unohdettiin hetkeksi arkiset asiat ja kohottiin yhdessä arjen yläpuolelle.
Suomi 100 -juhlavuoden teemana on ollut yhdessä. Loistava teema, täytyy sanoa. Se on saanut ainakin minut miettimään ja ennen kaikkea toimimaan tavanomaisissa tilanteissa vähän toisin kuin ennen. Olen entistä tietoisemmin yrittänyt ottaa kanssaihmiset huomioon, katsoa ympärilleni ja avata suuni ystävällisessä mielessä ventovieraidenkin kanssa. Juhlaviikolla teema tuntui vain kirkastuvan ja johti moniin mukaviin ja avartaviin kohtaamisiin erilaisissa tilanteissa. Kahvilassa ei tarvitse istua yksin tuppisuuna ja bussissakin voi vaihtaa muutaman sanan vierustoverin kanssa. Ja aina lähtee jotain uutta itämään!
Eilisillan juhla Keskustorilla oli myös monella tapaa sykähdyttävä. Ainakin 30 000 ihmistä yhdessä hymyillen ja tehden kohteliaasti tungoksessa tilaa "omiensa luokse" pyrkiville. Hyvä me! Ei tuuppimista, ei negatiivisia kommentteja, ei ikäviä ilmeitä. Eläköön! -huudot tuntuivat tulevan sydämestä ja yhteinen Maamme-laulu kiiri kauas.
On hyvä olla suomalainen nyt. Sukulaiset kokivat kiitollisuutta koulutuksesta, turvallisuuden tunteesta ja perheestä. Itselleni noiden edellä mainittujen asioiden lisäksi on tärkeää kieli. Suomen kaunis, rikas, ihana kieli, joka kirkastaa ajatukset ja nostaa tunteet pintaan, kieli jota ilman en olisi minä. Oi sitä tunnetta, jonka Petra Karjalaisen tulkitsema Tove Janssonin Syyslaulu eilen Keskustorilla synnytti! Siinä oli muistot, elämän rikkaus, rakkaus. Ihan kaikki. Ja sen sai tuntea turvallisesti, ympärillään tuhannet kokevat ja tuntevat tamperelaiset.
Lopuksi vähän, ei huumoria Matti Pitkon tapaan, vaan soraääniä. Kaiken tämän iloisen ja positiivisen juhlinnan keskellä on hyvä muistaa, että ihan kaikilla eivät asiat ole yhtä hyvin.
Yksi viikon aikana käymistäni keskusteluista ventovieraiden kanssa oli erityisen mieleenpainuva. Viidennen luokan opettaja kertoi pitkäaikaisesta opettajanurastaan ja sen muuttumisesta viime vuosina. Hänen luokkansa lapsilla on huolia. Kahdenkymmenviiden oppilaan luokassa on vain viisi ehjää perhettä. Rikkinäisten kotien lapset työllistävät opettajaakin paljon. Hän etsii välillä lapsille koulusta lämmintä vaatetta, käy ostamassa jo kolmannen uuden penaalin kadonneen tilalle, kuuntelee lasten murheita. Onneksi heillä on opettaja, joka välittää. Toivottavasti opettajayhteisö huolehtii myös opettajan jaksamisesta.
Alkupalat lähdössä pöytään: saaristolaisleipää, graavilohta ja poroa. Muita ruokia en sitten muistanutkaan tai ehtinyt kuvata. |
Ruokapöydässä keskusteltiin vilkkaasti ja vaikka välillä sivuttiin menneisyydessä tapahtuneita vaikeita ja ikäviäkin asioita, tunnelma oli iloinen, positiivinen, optimistinen. Ei puhuttu sairauksista eikä pikkuvaivoista, unohdettiin hetkeksi arkiset asiat ja kohottiin yhdessä arjen yläpuolelle.
Suomi 100 -juhlavuoden teemana on ollut yhdessä. Loistava teema, täytyy sanoa. Se on saanut ainakin minut miettimään ja ennen kaikkea toimimaan tavanomaisissa tilanteissa vähän toisin kuin ennen. Olen entistä tietoisemmin yrittänyt ottaa kanssaihmiset huomioon, katsoa ympärilleni ja avata suuni ystävällisessä mielessä ventovieraidenkin kanssa. Juhlaviikolla teema tuntui vain kirkastuvan ja johti moniin mukaviin ja avartaviin kohtaamisiin erilaisissa tilanteissa. Kahvilassa ei tarvitse istua yksin tuppisuuna ja bussissakin voi vaihtaa muutaman sanan vierustoverin kanssa. Ja aina lähtee jotain uutta itämään!
Eilisillan juhla Keskustorilla oli myös monella tapaa sykähdyttävä. Ainakin 30 000 ihmistä yhdessä hymyillen ja tehden kohteliaasti tungoksessa tilaa "omiensa luokse" pyrkiville. Hyvä me! Ei tuuppimista, ei negatiivisia kommentteja, ei ikäviä ilmeitä. Eläköön! -huudot tuntuivat tulevan sydämestä ja yhteinen Maamme-laulu kiiri kauas.
Tampereen Keskustorilla ei ole koskaan ollut näin paljon ihmisiä. Oli hienoa olla mukana! |
On hyvä olla suomalainen nyt. Sukulaiset kokivat kiitollisuutta koulutuksesta, turvallisuuden tunteesta ja perheestä. Itselleni noiden edellä mainittujen asioiden lisäksi on tärkeää kieli. Suomen kaunis, rikas, ihana kieli, joka kirkastaa ajatukset ja nostaa tunteet pintaan, kieli jota ilman en olisi minä. Oi sitä tunnetta, jonka Petra Karjalaisen tulkitsema Tove Janssonin Syyslaulu eilen Keskustorilla synnytti! Siinä oli muistot, elämän rikkaus, rakkaus. Ihan kaikki. Ja sen sai tuntea turvallisesti, ympärillään tuhannet kokevat ja tuntevat tamperelaiset.
Lopuksi vähän, ei huumoria Matti Pitkon tapaan, vaan soraääniä. Kaiken tämän iloisen ja positiivisen juhlinnan keskellä on hyvä muistaa, että ihan kaikilla eivät asiat ole yhtä hyvin.
Yksi viikon aikana käymistäni keskusteluista ventovieraiden kanssa oli erityisen mieleenpainuva. Viidennen luokan opettaja kertoi pitkäaikaisesta opettajanurastaan ja sen muuttumisesta viime vuosina. Hänen luokkansa lapsilla on huolia. Kahdenkymmenviiden oppilaan luokassa on vain viisi ehjää perhettä. Rikkinäisten kotien lapset työllistävät opettajaakin paljon. Hän etsii välillä lapsille koulusta lämmintä vaatetta, käy ostamassa jo kolmannen uuden penaalin kadonneen tilalle, kuuntelee lasten murheita. Onneksi heillä on opettaja, joka välittää. Toivottavasti opettajayhteisö huolehtii myös opettajan jaksamisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti