Metsässä asuu ilo

Mene metsään. Ilo

asuu siellä puiden 

siimeksessä

ja tarjoaa

kättään jokaiselle.

Timo Pusa

Metsän jäiset asukkaat kutsuvat vierailulle Ikuriin!

Itätamperelainen tulee harvoin lähteneeksi Länsi-Tampereelle, ainakaan Amuria (vai onko Amuri vielä keskustaa?) pidemmälle, ja päinvastoin. Se nyt vaan on sellainen perinne, jota vieraspaikkakuntalaisen voi olla vaikea ymmärtää! Olen asunut Tampereella 70-luvun alkupuolelta asti, ja muutamia Epilässä ja Tesomalla käyntejä lukuunottamatta Länsi-Tampere on jäänyt vieraaksi. Siellä on ihan outoja kaupunginosia, kuten vaikkapa Ikuri, jonka nimestä tulee mieleen Popeda ja Pate Mustajärvi, ei mitään muuta. 

Mutta Ikuri osaakin yllättää. Niin kävi viime viikonloppuna, kun Aamulehden houkuttelemina lähdettiin  pienelle metsäretkelle. Lähtiessä ei ollut tietoa muusta kuin jääveistoksista, joita piti löytymän jostain Ikurin Vireen takaa. Ei muuta kuin navigaattori päälle ja matkaan!

Nopein, vaan ei lyhin, reitti meiltä kulkee uuden (minulle se varmaan ikuisesti uusi, kun käytän sitä niin harvoin) tunnelin kautta, jolla ohitetaan kätevästi keskustan ruuhkat. Tai niin oli luulo, kunnes juututtiin hyvin hitaasti etenevään jonoon vähän ennen Lapinniemeä ja tunnelin alkupäätä. Mutta onneksi ei ollut kiire mihinkään. Vaikka hetken kävi mielessä, täytyy myöntää, että ehkä autojonon sijaan ihailisin mieluummin Näsijärven avaraa selkää: siis kaihoisaa takavuosien muistelua, jolloin ei ollut ruuhkia, eikä umpeen rakennettuja rantoja.

Mutta nykyaikaan - ja matka jatkui, reippaasti, kun tunneliin päästiin. Ja siitä maan pinnalle ja sukkelasti oltiinkin Tesomalla ja Ikuri lähestyi lupaavasti. Iltapäivän hämäryys väritti maiseman jotenkin alakuloiseen hiljaisuuteen. Ja mitä pidemmälle matka eteni, sitä hiljaisemmaksi ja alakuloisemmaksi olo kävi. Tunsin olevani oikeasti vieraalla maaperällä.

Urheiluseura Ikurin Vireen kylätalo löytyy ja sen takaa on viitoitettu reitti kohti metsää, Pyhäpolku lukee opasteessa. Muutama askel hiihtoladun poikki, ja olemme taianomaisessa paikassa.

Apeus haihtuu, mielen valtaa hämmästys, ja sitten ilo ja onni. Metsässä voi nähdä, ja kuullakin - äänimaisema on osa kokonaisuutta - jotakin ennen kokematonta. Polku ei ole pitkä, se kannattaa kiertää useampaan kertaan, katsella kauempaa ja tutkia viestoksia lähempääkin. Hämärtyvässä metsässä kokemus on vaikuttava. Luonto ja satumainen taide kohtaavat.

Näsijärven jäästä taiteillut veistokset vaihtavat väriä. Jäiselle penkille voi istahtaa hetkeksi.

Ikurin metsässä tosiaan asuu ilo. Ja taika. Ainakin helmikuun loppuun asti, jos sää on suosiollinen. Ja ehkä ensi talvenakin. Tullaan siis toistekin.