Naistenpäivän aattona

Huomenna vietetään kansainvälistä naistenpäivää, YK:n 1975 vahvistamaa juhlapäivää, jota on juhlittu jo toista sataa vuotta. Meillä Suomessa päivä ei ole (tai ei ainakaan ole ollut - en oikein tiedä nuorison tavoista enää) niin tärkeä juhlapäivä kuin vaikkapa Italiassa tai Venäjällä. Ja tunnetaan naistenpäivä muuallakin: tänään kambodzalaissyntyinen opiskelijani Luetaan yhdessä -ryhmässä muistutti ensi sanoikseen huomisesta juhlasta ja somalialaistaustainen nuori äiti oli leiponut juhlan kunniaksi kaikille kakkua.

Eilen sain olla mukana tilaisuudessa, jossa tuotiin esille naisen aseman ikävämpiä puolia. Vieläkään kaikki maailman naiset ja tytöt eivät saa itse päättää, mitä tekevät kehollaan ja elämällään. Lapsi- ja pakkoavioliitot ovat edelleen arkipäivää - 12 miljoonaa alaikäistä tyttöä vuodessa pakotetaan naimisiin. Avioliitossaan he kokevat monenlaista väkivaltaa.

Yksi meidän opiskeluryhmämme naisista oli sellainen tyttö. Hänet naitettiin 9-vuotiaana vanhemmalle väkivaltaiselle miehelle, joka yhdessä muiden sukunsa miesten kanssa nöyryytti ja hakkasi häntä vuosikausia. Sellaista avioliittoa me suomalaiset tuskin (onneksi) osaamme edes kuvitella. Aikuisen poikansa avustamana hän pääsi pari vuotta sitten pakenemaan Suomeen. Täällä hän on saanut uudet hampaat irti hakattujen tilalle ja opettelee pikku hiljaa hymyilemään.

Eilisessä tilaisuudessa tällaisista naisista tuli päähenkilöitä. Tampere-talossa ojennettiin Marima Moussalle Suomen hallituksen perustama tasa-arvopalkinto (International Gender Equality Prize), joka viime joulukuussa myönnettiin Angela Merkelille. Merkel halusi ohjata sen edelleen taholle, joka kykenee tekemään sillä mahdollisimman paljon konkreettista hyvää eli nigeriläiselle perheväkivallasta kärsiviä naisia auttavalle järjestölle. Marima Moussa johtaa järjestöä, joka aikoo käyttää saamansa lahjoituksen, 150 000 euroa, turvatalon rakentamiseen ja uhrien aseman parantamiseen.

Pääministeri Sipilän taputukset ja Mariama Moussan tuuletus.

Kyseinen rahasumma, vaikka se Nigerissä onkin valtava kasa rahaa, on meille suomalaisille pikkuraha. Isompi asia on palkinnon symboli- ja vaikutusarvo julkisuudessa. Nigerissä (ja varmaasti aika monessa muussakin maassa) perheväkivalta on kielletty puheenaihe. Angela Merkelin ansiosta palkinnosta - ja naisten asemasta - on puhuttava.

Eilisessä tilaisuudessa naisten puolesta puhuivat kaikki. Ranskan instituutin johtaja Jeannette Bougrap kertoi omasta taustastaan; hänen äitinsä naitettiin 13-vuotiaana, mutta onneksi he asuivat Ranskassa ja äiti ymmärsi, miten tytär välttyy samalta kohtalolta. Hän sai opiskella ja valmistui tohtoriksi Sorbonnen yliopistosta.

Suomalainen valokuvaaja Meeri Koutaniemi on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt tehdä jo paljon naisten, ja muidenkin heikompiosaisten ryhmien puolesta. Hän oli paikalla esittelemässä teoksiaan ja keskustelemassa juhlaväen kanssa.

Ihana Meeri Koutaniemi keskustelee vaikuttuneen yleisönsä kanssa. Tällä hetkellä hänellä on tekeillä teos tyttöjen ympärileikkauksesta.

Pelkästään naisten voimin maailmaa ei muuteta paremmaksi. Jeannette Bougrap kiittelikin pääministeri Sipilää, joka oli paikalla kuuntelemassa kaikki puheet eikä poistunut heti oman puheenvuoronsa jälkeen. Eteläafrikkalainen Dean Peacock, yksi tilaisuuden panelisteista, nosti myös esille miesnäkökulman ja oli ilahtunut siitä, että paikalla oli runsaasti myös miehiä.

Kun naisten asema paranee, paranee myös miesten elämä.

Iloiset muusikot Adama Kone ja Cheik Cissokho ja heidän länsiafrikkalaiset perinnesoittimensa.