Äiti oli erilainen

Meidän "juhannuskukka" kukkii rantasaunan seinustalla komeasti.

Istun pihakeinussa ja pidän taukoa. Mietin äitiä, joka ei olisi pitänyt taukoa, ei ainakaan kolmatta kertaa yhden aamupäivän aikana. Välillä olen kuvitellut, että meistä alkaa ikääntymiseni myötä löytyä entistä enemmän samoja piirteitä, mutta tänään olen tullut toisiin aatoksiin.

Äiti oli ahertaja, aina tekemässä jotakin hyödyllistä. Äiti aloitti päivän aherruksen joskus jo viidelta aamulla. Äiti ei laiskotellut, ei edes juhlissa, joissa hän aina löysi itselleen muutakin tekemistä kuin nauttia valmiista ja toisten tekemisestä.

Kesäaikaan äidistä ei saanut millään otettua valokuvaa, jossa hän olisi seisonut suorassa, puhumattakaan istunut. Asento oli aina kaksinkerroin taipunut: milloin hän kitki kukkapenkkejään, milloin hoiti mansikkamaataan, milloin pesi mattoja rannassa. Ja kun metsämarjat kypsyivät, taivutti hän selkänsä mustikka- ja puolukkamättäiden ylle. Keittiötyöt hän ehti jotenkin hoitaa niin, ettei me muut edes huomattu. Lauantaisin oli aina tuoretta pullaa, koti oli jatkuvasti siisti ja lakanat varmasti mankeloituja.

Jos äiti hetkeksi istahti, kädet löysivät kyllä kutimen, ja sukka- ja lapaspinot kasvoivat, joululahjat valmistuivat.

Lenkillä käymistä äiti piti turhanpäiväisenä joutokävelynä, enkä oikeastaan enää ihmettele. Hän liikkui päivän mittaan arkiaskareissaan niin paljon, että hän olisi voinut nauraa nykypäivän aktiivisuusrannekkeille, joita tarvitaan patistelemaan ihmistä liikkeelle. Selkäänsä hän ei ikinä valitellut, mitä nyt ihmettelen, kun yritän taipua vastaaviin asentoihin paljon pienemmässä mittakaavassa. 

Kun äiti tuli auttamaan meitä pikkulapsiperhevaiheessa, oli varmaa, että meillä oli ikkunat pesty, kaapit järjestetty ja pihakin kunnossa, kun hän viikon vierailun jälkeen lähti.

Tämä tapahtui siis silloin, kun äiti vielä pystyi, eli vielä ainakin kymmenkunta vuotta minun nykyistä ikääni vanhempana. Pyöratuolissa istuessaan hän selvästi kärsi, kun katseli kukkapenkkejään, jotka rapistuivat meidän huonossa hoidossa. "Tuokin pitäisi tehdä, ja tuo", hän osoitteli näkemiään epäkohtia.

Ja minä vain laiskottelin! Ja osaan laiskotella edelleen. Olen toki parina päivänä siistinyt mökin ympäristöä taas asutun näköiseksi, leikellyt pensaista heikosti kasvuun lähteneitä oksia, katkonut vuorenkilpien kuihtuneet kukinnot, istuttanut muutaman kesäkukan. Aika monta lepotaukoa on tarvittu näinkin pienen puuhastelun keskellä.

Omaa hyvinvointiani olen vaalinut kuntosalilla ja tietysti joutokävelyllä metsälenkillä. Olen nauttinut uusista ihanista (ja sikakalliista) uusista lenkkareista.

Tänään yritän vielä jaksaa (viitsiä?) pestä rantasaunan. Ainakin saunailta olisi sitten nautinnollisempi. Ikkunoiden pesukin oli suunnitelmisssa, mutta taitaa jäädä tältä päivältä - pitää seurata Venlojen viestiä ja kaukokannustaa Miniä hyvään suoritukseen. Osaan siis helpostikin siirtää tekemättömiä töitä eteenpäin, mikä äidiltä ei olisi onnistunut. Eikä äiti taatusti olisi raportoinut tavallisia tekemisiään maailmalle!

Sauna tuli sitten pestyä ja aika monta muutakin asiaa tehtiin lepotaukojen lomassa.