Suomussalmi, kotiseutu

Viikon kiertomatka kotimaassa  (katso kaksi edellistä postausta) päättyi Suomussalmelle, tai Kajaaniin, jos tarkkoja ollaan.

Tämän tekstin otsikkoa en miettinyt ollenkaan, kirjoitin vain, kunnes pysähdyin ihmettelemään. Miten voin sanoa kotiseuduksi paikkaa, josta olen lähtenyt yhdeksäntoistavuotiaana? Sen jälkeen kotiseutu on useampia kymmeniä vuosia sijainnut Pirkanmaalla, alkuun vaihtuvasti eri puolilla Tamperetta, sitten pitkään Koivistonkylässä (nyt joku niuhottaa ja haluaa korjata että Taatalassa) ja viimeiset kymmenen vuotta Muotialassa. Siis kotiseutu on Tampere, ja Suomussalmi on korkeintaan synnyinseutu.

Mutta kun saapuu synnyinseudulleen - mikä sivumennen sanoen on yleensä tunteisiin vaikuttava kokemus - tuntee tulevansa kotiin. Edelleen. Vaikka talot ovat vaihtaneet omistajaa, liikehuoneistot paikkaa tai jopa joutuneet lopettamaan, koti se on silti. Maisema on ennallaan, ihmiset puhuvat ja käyttäytyvät tutunoloisesti. Kaikkialla tulee vastaan paikkoja, joihin liittyy muistoja. Täällä on helppoa olla ihan vain oma itsensä, eli unohtaa itsensä ja vain olla. 

Tämä on tavallinen näky Suomussalmella. 

Onneksi synnyinseudulle on vielä kontakteja, on tuttu talo ja tutut ihmiset. Vielä on paikka, jossa voi yöpyä ja haistella mennyttä ja nykyistä aikaa.

Nykyisin kerron ylpeänä olevani kotoisin Suomussalmelta. Aina ei niin ollut. Teinivuosina oli selvää, että kukaan ei Etelä-Suomessa joko tiennyt Suomussalmea tai jos tiesi, tiesi Irwinin tunnetuksi tekemän Ryysyranta-maineen. Nyky-Suomessa Suomussalmi tunnetaan ihan muista asioista: luonnosta, talvisodasta, historiasta, Kiannosta.

Ilmari Kiannon patsas Jätkänpuistossa. Ilmaria pitää aina moikata.

Uudempaa taidetta, eli viime vuonna kunnan 150-vuotisen historian kunniaksi taiteilija Aleksi Jaakolalta tilattu teos Ämmänpäre.

Kunta hoitaa hyvin 5-tien varressa olevaa Jätkänpuistoa.

Ilmari Kianto kirjoitti Suomussalmen Suomen kartalle. Raatteen tien sotilaiden jälkeen sen ovat tehneet esimerkiksi tanssija Reijo Kela ja Formula-kuljettaja Heikki Kovalainen. Reijo Kelan teos Hiljainen kansa 5-tien varressa kestää aikaa ja kerää katsojia, kuulemma vuosi vuodelta enemmän.

Hiljainen kansa sadepäivänä.

Sonnikallio Ämmänsaaren keskustassa on kuulemma nykyisin valaistu. Tähänkin maisemaan liittyy aika paljon omaa henkilökohtaista historiaani. 

Oulusta Koillismaalle ja Kainuuseen

Kotimaanmatkailu jatkui (ks. edellinen postaus) rauhallisen mökkipäivän jälkeen. Suunta tarkentui vasta edellisenä iltana, kun emme mahtuneet haluamaamme majapaikkaan Sotkamossa. Tähtäin oli selvä: Hossan kansallispuisto, ja matka sinne päätettiin tehdä pienen mutkan kautta. Oulusta löytyi tilaa hotellista, tosin vasta toisella yrittämällä. Kahden päivän ajomatkat tuntuivat kohtuullislta.

Oulu houkutteli siksikin, että siellä vierailusta oli jo aikaa, useampia vuosia, jotka tarkentuivat  muistellessa vuosikymmeniksi. Joskus kaukaisina lukiovuosinani Oulu oli se oikea iso kaupunki, johon pääsi kerran vuodessa vaateostoksille, kun oli ensin kerännyt matka- ja ostosrahat mustikkametsässä. Yliopistoaikana olin yhtenä kesänä sairaala-apulaisena Oulussa, asuin serkun luona ja pyöräilin sairaalan alueelta kaupungille vapaailtoina. Sairaala-ala jäi siihen kokeiluun.

Pyörällä oltiin liikkeellä silloinkin, kun tulevan Miehen kanssa poljettiin Suomen halki ja päädyttiin Hailuodon kautta Ouluun toisen serkun olohuoneen lattialle yövieraiksi. Ilta tutustuttiin Oulun ravintoelämään ja joskun yömyöhään palattiin majapaikkaan. Mutta siitäkin on siis jo kymmeniä vuosia! Sen jälkeen olen käynyt vain Oulun asuntomessuilla, muulloin on vain huristeltu kaupungin ohi.

Se muistoista, takaisin nykypäivään. Ei kuitenkaan suoraan Ouluun, vaan ensin golfkentälle Nivalaan. Sää oli mainio, kenttä erinomaisessa kunnossa ja tunnelma ystävällinen. Neljä ja puoli tuntia kävelyä ja muutama onnistunut lyönti saivat hyvälle mielelle. Ouluun saavuttiin nälkäisinä ja uteliaina. Miltä kaupunki vuosien jälkeen mahtoi näyttää? Vieläkö osaisin kulkea siellä?

Hotellihuone tuotti alkuun pettymyksen: ei ilmastointia. Ikkunat auki ja toivottiin, että yöksi vähän viilenisi. Hotellin sijainti oli hyvä; se oli rauhallinen, mutta kävellen ydinkeskustaan oli lyhyt matka. Ja täytyy tunnustaa, etten osannut alkuun suunnistaa lainkaan! Isokadut ja Uusikadut menivät sekaisin, vaikka jotenkin tutuilta tuntuivatkin.

Ihan ensin piti saada ruokaa, ja mainio ruokapaikka löytyi tietysti googlettamalla. Cafe Roosterissa sai valtavan hyviä ja (valtavan) isoja salaatteja, jotka tuntuivat sopivan lämpimän lauantai-illan tunnelmaan parhaiten. Ravintola on vanhassa puutalossa ja vallan viehättävästi sisustettu. Paikallinen olut, jota ruoan kanssa suositeltiin, oli sekin erinomaista. Talon alakerrasta löytyy iso pubi, jos pelkkä juoma ja hämyisempi tunnelma kiinnostavat.

Cafe Roosterista tulisi varmaan lempipaikka, jos asuisin Oulussa.

Toinen ravintola, johon kävelykierroksen jälkeen istahdettiin, oli sekin meille uusi tuttavuus, mutta nettisivujen mukaan Oluthuone Leskinen on palvellut oululaisia oluenystäviä jo vuodesta 1992. Tunnelma oli sielläkin kohdillaan, ihmisiä ihan sopivasti, eikä tungokseen asti kuten kauppatorin ympäristön ravintoloissa. Kesäilta oli houkutellut ihmiset kaduille, ulos iltaa istumaan, mutta me viihdyimme hyvin hetkisen Leskisen sisätiloissakin.

Ouluun tutustuminen jäi siis tällä kertaa muutaman kilometrin kävelykierrokseen ja kahteen ravintolaan. Seuraavana aamuna aamiaisen jälkeen matka jatkui Taivalkosken kautta Hossaan. Maisemat auton ikkunasta olivat nyt ihan erilaiset kuin eteläisellä Pohjanmaalla: vauraiden tasaisten peltomaisemien tilalla olivat alkuun suot ja loppumatkasta siniset vaarat. Ensimmäiset porotkin nähtiin tällä matkalla.

Taivalkoskella teki jo mieli jaloitella ja juoda kuppi kahvia. Etukäteen ei oltu tällaiseen varauduttu eikä  selvitelty mitään vaihtoehtoja, vaan ihan vahingossa löydettiin Jalavan kauppa, joka olikin melkoinen löytö. 135-vuotias kauppa ja kahvila häkellyttävät ensikertalaisen etelän nykyaikaisen ihmisen totaalisesti: kaikenlaista tavaraa on valtavasti, huone toisensa jälkeen. Paljon on sellaista, joka tuntuu kuuluvan toiseen aikaan ja toisenlaiseen elämään. Lapsuudesta tuttuja tavaroita voi bongailla hyllyiltä tai sitten ihmetellä, mitä kaikkea edelleen myydään.

Tällaisen viehättävän perinneasun olisi voinut hankkia pikkupojille tuliseksi Jalavan kaupasta. Ja paljon muuta!

Jalavan kaupassa käynnin jälkeen oli selvää, että Etelä-Suomi ja nykyaika olivat jossain kaukana. Siksikin Kalle Päätalon kotimuseo Kallioniemi Taivalkosken Jokijärven rannalla oli niin rauhoittava ja raikas kokemus. Tunnelmaan ja maisemaan täytyy virittäytyä! Tämäkin on Suomea, tämä on niin tuttua, aistin vahvasti kuljeskellessani pihapiirissä. Sunnuntaipäivän rauha tuntui laskeutuneen tilan ylle, ja se tarttui meihin turisteihinkin, joita vieraskirjasta päätellen oli aika tiuhaan paikalla vieraillut.

Kesäisen sunnuntapäivän rauhaa Kallioniemessä. Aurinko heittää ruudukon tuvan lattialle, rannassa terva tuoksuu. Ne, jotka ovat Päätaloa lukeneet, voivat muistella, miten hän tämän paikan kuvaa.

Hossaan tultiin hyvissä ajoin, saatiin Hossan Lomakeskuksesta varatun modernin hotellihuoneen avain ja vaihdettiin patikointivarusteet päälle.

Tässäkin täytyy hetkeksi palata menneeseen: olin itse abiturienttivuotta edeltävän kesän töissä samaisessa yrityksessä. Niistä ajoista tuntui muuttuneen melkein kaikki; uusia rakennuksia on paljon, ravintolatilat ovat avarammat ja asiakaskuntakin näytti olevan erilaista. Me majoituspuolella palvelimme 70-luvun alkupuolella enimmäkseen saksalaisia ja suomalaisia, ravintolassa istuivat paikkakunnan miehet ja homssuinen emäntämme paistoi keittiössä munkkeja.

Nyt yritys on ranskalaisomistuksessa, vastaanotossa saa suomen kielellä palvelua vain erikoistilanteissa (jos millään muulla kielellä ei onnistu), asiakkaina näytti olevan suomalaisten lisäksi ainakin ranskalaisia ryhmiä ja keittiö toimi monipuolisesta aamiaisesta päätellen oikein hyvin.

Hossaankin liittyy paljon muistoja vuosien varrelta. Täällä olen patikoinut niin omien lasten kuin oppilaidenkin kanssa.

Kansallispuistokohusta ja kasvaneesta vierailijamääräästä huolimatta Hossan taika on ennallaan. Toistakymmentä  kilometriä polkuja ylös ja alas ja joka puolella maisemassa jotain ihasteltavaa. Ihan niin paljon emme jaksaneet patikoida, kuin mieli olisi tehnyt. Jalat panivat hanttiin. Illalla yhdeksän jälkeen palasimme hotellille ihailemaan ikkunasta näkyvää auringonlaskua.

Päivä oli ollut täydellinen. Nukahdimme hiljaisuuteen.

Matkalla kotimaassa - ruotsinkielistä Suomea

Viimeisellä helleviikolla koottiin itsemme ja lähdettiin matkalle. Ei kauas, mutta kuitenkin pois kotoa ja mökiltä (ainakin melkein), paikkoihin joissa ei ennen ole oltu tai jos on, niin edellisestä kerrasta on aikaa. Ja ihan siksikin piti päästä matkalle, että kesästä jäisi muutakin muistettavaa kuin helle.

Ennen varsinaista reissua pyörähdettiin hikoilemassa Hämeenkyrön Mahnalassa, Yrjölän marjatilalla. Siellä käynti on ainakin kymmenvuotinen perinne, ja olen kirjoittanut Mahnalan retkistä ennenkin. Vadelmia siis taas kilokaupalla kotiin pakkaseen ihan kuten aina. Muinakin vuosina on ollut lämmin, mutta nyt oli hiki.

Eikä se helpottanut Frantsilan Kehäkukassakaan, jonne poikkesimme paluumatkalla lounaalle. Oli nimittäin hääpäivä, ja halusimme jotenkin juhlistaa sitä. Kasvisruokaboomi tuntuu levinneen laajalle, niin paljon turisteja ravintolassa pyöri. Ruoka oli maukasta, kuinkas muuten. Kuumuus vain vei osan nautinnosta.

Huomattavasti rauhallisemmassa ja tyylikkämmässäkin miljöössä ruokailimme keskiviikkona, ensimmäisenä varsinaisena matkapäivänä. Mökkinaapurin puheista oli jäänyt mieleen, että Närpiössä on mukava kasvihuoneravintola. Ja niinhän siellä oli! Jo ajomatka Porin suunnasta rantatietä oli vaihtelua tavallisille reiteille; melkein tunsi olevansa ulkomailla, kun luki ruotsinkielisiä kylttejä.

Trooppinen paratiisi, Linds kök Närpiössä Bäcklidenin kylässä. Nautintoja kaikille aisteille sitruspuiden alla. 

Närpiössäkin ruotsin kieli oli valttia, mutta kyllä ravintolassa suomellakin pärjäsi. Linds kök tarjoaa päivittäin monipuolista lounasta, jota varten kyllä kannattaa tehdä pitempikin lenkki. Ihania salatteja, erikoisia makuyhdistelmiä, paljon värejä!

Monipuolinen, värikäs noutopöytä. Herkkuja joka makuun.

Iltapäivällä saavuttiin Vaasan kaupunkiin, minä ihan ensimmäistä kertaa elämässäni, Miehen työuralle oli sattunut muutama Vaasan-vierailu. Hän siis toimi asiantuntevana oppaana, kun hotelliin kirjautumisen jälkeen (mikä ihana viileys!) lähdimme jalkaisin tutustumiskierrokselle.

Aurinko helli meren rannassa, ja aika moni vaasalainen näytti suunnistaneen Hietasaaren uimarannalle. Mekin poikkesimme sinne ja paluumatkalla maistui olut ravintola Strampenin terassilla. Olisi saaattanut maistua toinenkin, jos ravintolan musiikkimaailma olisi ollut enemmän makuumme.

Opas Vaasan hovioikeudentalon edustalla. Rakennus on vuodelta 1862.

Lisää historiaa. Academilliä eli entistä Vaasan Höyrymyllyä ilta-auringossa.

Oluet maistuivat iltakävelyn jälkeen Strampenin terassilla.

Seuraavan päivän hikoilimme Vaasan museoissa (Terranova, Pohjamaan museo) ja opimme paljon mm. jääkaudesta ja tietysti Vaasan kaupungin historiasta. Hyvin nukutun yön jälkeen jaksoi ihmeesti, eli iltapäivällä poikkesimme vielä Wasastjernan talossa Vanhassa Vaasassa ennen kuin suuntasimme golfkentälle. Mittari näytti 31 astetta, mutta kierros sujui kiinnostavalla kentällä ihan mukavasti.

Erik Wasastjernan talo on 1700-luvulta. Omistaja oli merkkimies, joka vaikutti myös Tampereen kaupungin kehittymiseen.

Kaiken kaikkiaan pikavisiitistä Vaasaan jäi hyvä maku. Alkuun keskustan roskat ja muutama helteessä väsähtänyt ihminen uhkasivat latistaa tunnelmaa, mutta kun päästiin liikkumaan vähän etäämmälle, niin kaupungin nuorekkuus ja vireys nousivat enemmän esille. Yliopisto antanee positiivista sykettä, keksimme selitykseksi sille, että kaupungissa näytti pyörivän paljon parikymppisiä nuoria ja lapsiperheitä ihan tavallisena päivänä keskellä viikkoa. Ja nähtävää Vaasassa olisi ollut useammaksikin päiväksi!

Vaasasta ajettiin illan hämärtyessä keskimatkan krouviin eli mökille rauhoittumaan ennen seuraavia etappeja. Matka kotimaassa jatkuisi lauantaina.