Koko ilta teatteria

Sain yllättäen loppuviikolla kutsun teatteriin lauantai-iltana. Kyseessä oli Teatteri Siperian esi-ilta Tampereen Työväen Teatterin Kellatiteatterissa ja kutsujana henkilö, johon olen tutustunut nykyisen vapaaehtoisen opetustyön parissa. Emme opeta samassa ryhmässä, mutta olemme omien ryhmiemme vetäjiä, ja se asia yhdistää. Vaihdamme sähköpostia silloin tällöin tarvittaessa ja tapaamme vapaaehtoistyön puitteissa pari kertaa vuodessa. Mutta emme siis ole varsinaisesti ystäviä.

Kollegani on poliittisesti ja muutenkin erittäin aktiivinen henkilö. Hän vaikuttaa Tampereen kunnallispolitiikassa, istuu valtuustossa, kirjoittaa nimellään Aamulehteen ja on mukana aika monen järjestön päättävässä elimessä.

Tämä kuva ei liity eiliseen teatteri-iltaan mitenkään muuten, kuin että tässä on kyse vapaaehtoistyöstämme ja mukavasta muistosta. Olin oman opiskelijaryhmäni kanssa lokakuun alussa vierailulla Mukanassa, tamperelaisessa kohtaamispaikassa, jossa vieraat kirjoittavat nimensä taulun vieraskirjaan. Eilen ei edes otettu kuvia, kollegani ei harrasta somea, Mukanan kuvia taas en itse halua julkaista sosiaalisessa mediassa. 

Olin iloisesti yllättynyt ja aika lailla hämmentynytkin teatterikutsusta. Tiesin, että on kyseessä ensi-ilta, ja näytelmästäkin olin perillä, kun Aamulehti oli sen juuri esitellyt. Kollegallani oli esitykseen varmaankin kutsuvierasliput. Luulen, että hän olisi saanut teatteriseuraa helpostikin. Mistä tässä on kysymys? Miksi juuri minä? Onko paikalla koko kaupunginvaltuusto vai kenties seuralaiseni omia puolueaktiiveja? Kalastellaanko tässä ääniä seuraavia vaaleja silmällä pitäen?

Olinpa tyhmä ja epäluuloinen!

Liput olivat kutsuvierasliput, se meni oikein. Paikalla ei ollut poliitikkoja vaan tamperelaista teatterikermaa (näyttelijöitä, TTT:n edellinen johtaja, kulttuuritoimittajia jne.) ja lehtien sivuilta tuttuja henkilöitä. Tunnistin, mutta en varsinaisesti tuntenut ketään. Toisin kuin seuralaiseni. Hänellä oli tuttuja joka puolella, hän tervehti ihmisiä iloisesti ja vaihtoi aika monen kanssa muutaman sanan, menneistä ja tulevista yhteisistä tekemisistä.

Kuljin mukana ja hymyilin joka puolelle, kuuntelin ja katselin. Ihan kuin olisin ollut tosielämän teatterin sivustaseuraajana. Ihailin vaivatonta dialogia, erilaisten ihmisten kohtaamisia, kepeää ja välillä vakavaakin seurustelua.

Kerroin seuralaiselleni, että tunsin oloni samanlaiseksi kuin 80-luvun alussa Pariisissa, jossa sain ilon (ja kunnian!) käydä kunnianarvoisan Comédie-Françaisen (teatteri on perustettu jo 1860) näytännössä yhdessä nyt jo edesmenneen kulttuurilähettilään, toimittajan ja kirjailijan Mirja Bolgárin kanssa, joka vähän samaan tapaan esitteli minulle paikalla olleita ranskalaisia kuuluisuuksia. 

Muutenkin ilta oli mukava. Joimme ennen esitystä lasilliset punaviiniä ja vaihdoimme nopeat kuulumiset. Politiikkakin sivuttiin, mutta lähinnä minun aloitteestani. En koko iltana kokenut oloani vaivautuneeksi enkä miettinyt, miksi minut oli kutsuttu. Yhdessä totesimme erotessamme, että tavataan taas. Ehkä teatterikutsu olikin yksinkertaisesti vain ystävyydenosoitus? 

Nämäkin tunnelmat ovat enää muisto vain. Kävelin eilen teatterin jälkeen kotiin bussipysäkiltä hienoisessa lumisateessa.

PS. Varsinainen teatteriesitys oli nimeltään Kylä. Siinä esiintyy mm. Veriveljissä (siinä TTT:n versiossa 90-luvulla) hurmannut Juha Junttu ja Komediateatterin Päämääränä Tuntematon - näytelmässä huikean suorituksen tekevä Tuukka Huttunen. Erikoinen, kantaaottava, ajankohtainen, absurdi komedia, melkein dystopia. Arvosteluja voi varmaan lukea pian ainakin Aamulehdestä. Itsekin odotan!

Lisää kuvateksti