Pääsiäisen värit

Kun pääsiäinen sijoittuu huhtikuun puoleenväliin, kaksi kuukautta kevään odotuksessa elänyt on varma, että saadaan keväisen lämmin pääsiäinen.

Pääsiäisen piti tänä vuonna olla syvän keltainen ja hennon vaaleanvihreä, joukossa orastavaa sinivuokkojoen sinistä ja ehkä vähän valkovuokkojen valkoistakin (aika rohkea odotus!). Kuvitelmissa nurmi jo vihersi, aurinko lämmitti autokatoksen seinustaa, kahvit oli katettu ulos ja laiturilla tiirailtiin muuttolintuja.

Kiirastorstaina Tampereella satoi märkää lunta. Telakan terassin värikkäät tuolit odottivat parempia säitä. Sisällä oli lämmin tunnelma ja täysi katsomo syventymässä Yksin Berliinissä -näytelmän tapahtumiin.

Pieni pettymyksen tunne haihtui nopeasti, kun päästiin pitkäperjantaina mökille. Täällä on aina kaunista, vaikka nurmi ei vielä viherräkään!

Kuvitelmien sijaan saatiin paljon lumenvalkoista, havunvihreää ja auringonkeltaista. Järvi oli paksussa jäässä, pihassa hankikanto tarjosi helppoja reittejä pikkupojille. Ruokia ei suinkaan katettu ulos ja järvellä tähysteltiin jään alle, kalojen maailmaan.

Mutta parempi toki niin kuin loskaisen ruskean ja harmaan sekoitus, jota kaupungissa on ollut tarjolla riittämiiin. Ja onneksi harmaata luvanneet sääennusteet eivät toteutuneet, vaan  kirkkaat, aurinkoiset pakkaspäivät houkuttelivat Keski-Suomessakin ulkoilemaan, ennen kaikkea jäälle.

Pikkupojat saivat ensimmäiset onnistuneet pilkkikokemuksensa, ja kyllä mummonkin sydän hypähti ilosta, kun kaksi pulskaa ahventa tarttui pyydykseen ihan yhtäkkiä, peräperää ne melkein lennähtivät jäälle. Kalansaalis valmistettiin ruoaksi, pelkästä huvikalastuksesta ei suinkaan ollut kyse.

Keiteleen vesi on nyt todella matalalla. Rantaviiva on karannut kauas. Jäällä on helppo liikkua.

Ensimmäisessä ahvenessa riitti hämmästeltävää. Sitä tutkittiin tosi tarkasti ihan läheltä.

Yksi uljas valkea joutsenpariskunta nähtiin matalassa lennossa järven yllä. Vielä niillä ei ollut asiaa pesintäpuuhiin, mutta varmaan ne jo katsastivat parasta paikkaa kodille. Sisällä mökissä mekin rakensimme pesää paremmaksi: ruuanvalmistukselta, syömiseltä ja Uno- ja Fortuna-peleiltä liikenevä aika käytettiin keittiöremontin suunnitteluun.

Puhtaassa havumetsässä on värisävyjä harmaanakin päivänä.

Pilkillä

Elämäni ensimmäinen pilkkikisa, ei saalista, eikä siis palkintojakaan, mutta elämyksiä.

Kevätjäälle meno pelotti, kun automatkalla ohitettiin paikkoja, joissa vesi jo virtasi vapaana, ja rannasta katsottuna peilikirkas jää näytti kovin ohuelta. Muiden perässä sinne oli uskaltauduttava, ja kantoihan se. Jään paksuus tuli todistettua ensimmäisen kairauskerran aikana: ainakin puoli metriä.

Sen jälkeen saattoi keskittyä itse asiaan eli jään erikoisiin, kauniisiin kerrostumiin, auringonpaisteeseen ja pikku hiljaa hidastuviin aisteihin. Pilkkiminen on hyvä meditointimuoto. Tai olisi, jos ei olisi kyse kilpailusta, vaikkakin leikkimielisestä. Pitää siis tarkkailla kanssakilpailijoita ja jaksaa vaihtaa paikkaa, jos kala ei ota syödäkseen ensimmäisessä paikassa.

Pilkit olivat omat kolmenkymmenen vuoden takaa, mutta surviaisen toukat ihan tuoreita, hankittu eilen hervantalaiselta huoltoasemalta, johon Erätukusta ystävällisesti opastettiin. Kairaaminen ei ole mitenkään kevyttä puuhaa ja teroitetulla kairalla se sujuu huomattavasti nopeammin kuin tylsällä. Vaatekertoja on syytä olla useita, jos aikoo viettää aikaa istumalla. Muuten on lämpimikseen liikuttava, mikä on tietysti pois kalastukseen varatusta ajasta. Nämä kaikki opit pannaan muistiin sitä varalta, että päästään toistekin pilkkikisoihin.

Ensimmäinen kalansaalis

Tänään mökillä saattoi taas elätellä omavaraistalouden ideaa.

Pakastimesta löytyy vieläkin viime kesänä omin käsin kerättyjä ja säilöttyjä smoothieaineksia: mustikoita, puolukoita ja viinimarjamehua terveelliseen aamujuomaan. Ensimmäiset vihannekset eli raparperit maistuvat piirakassa ja jälkiruokakiisselissä. Korvasienihavaintoja on tehty ja nokkosistakin saisi kelpo keiton. Kasvimaalla ruohusipuli, lipstikka ja kirveli ovat valmiita maustamaan keitot ja kalat.

Niin, todellakin kalat. Viikon järvessä maannut katiska, joka puolihuolimattomasti heitettiin kaislikon reunaan "täytyyhän kalavesien äärellä edes yrittää" -ajatuksella ja jota useana lämpimänä tyynenä iltana nautiskelumielessä soudettiin kokemaan, olikin tehnyt tehtävänsä. Katiskalta ei odotettu enää yhtään mitään; kaksi kesää oli mennyt ilman kalan kalaa.

Kun huomenna lähdetään käväisemään kotona, täytyi katiska käydä noutamassa pois järvestä, ettei olisi käynyt niin kuin yhdellä vuokramökillä muutama kesä sitten. Edelliset tai sitä edelliset vuokralaiset olivat unohtaneet katiskan järveen ruostumaan eikä se ollut mikään miellyttävä näky, kun me sen rantavedesta ylös nostimme.

Kun Mies heitti tämän meidän oman katiskan tänään laiturille ylpeän kalastajan ottein, oli hämmästys suuri. Katiskassa oli kalaa! 

Ei mikään Pietarin kalansaalis, vain kolme kalaa - hauki ja kaksi ahventa, joista alamittainen päätyi takaisin järveen lokkien ruoaksi. Isommat kalat Mies suomusti ja fileoi ja paistoi sitten illalliseksi.

Päättiköhän Keitele olla vieraskorea, kun juuri tänään palkitsi meidät saaliilla? Vai oliko kyse kalastajien sukupuolesta? Ystäväpariskunta oli yökylässä ja katiskan nostaminen hoidettiin miesvoimin. Vai onko järvi nyt hyväksynyt meidät kahden vuoden koeajan jälkeen?