maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen värit

Kun pääsiäinen sijoittuu huhtikuun puoleenväliin, kaksi kuukautta kevään odotuksessa elänyt on varma, että saadaan keväisen lämmin pääsiäinen.

Pääsiäisen piti tänä vuonna olla syvän keltainen ja hennon vaaleanvihreä, joukossa orastavaa sinivuokkojoen sinistä ja ehkä vähän valkovuokkojen valkoistakin (aika rohkea odotus!). Kuvitelmissa nurmi jo vihersi, aurinko lämmitti autokatoksen seinustaa, kahvit oli katettu ulos ja laiturilla tiirailtiin muuttolintuja.

Kiirastorstaina Tampereella satoi märkää lunta. Telakan terassin värikkäät tuolit odottivat parempia säitä. Sisällä oli lämmin tunnelma ja täysi katsomo syventymässä Yksin Berliinissä -näytelmän tapahtumiin.


Pieni pettymyksen tunne haihtui nopeasti, kun päästiin pitkäperjantaina mökille. Täällä on aina kaunista, vaikka nurmi ei vielä viherräkään!

Kuvitelmien sijaan saatiin paljon lumenvalkoista, havunvihreää ja auringonkeltaista. Järvi oli paksussa jäässä, pihassa hankikanto tarjosi helppoja reittejä pikkupojille. Ruokia ei suinkaan katettu ulos ja järvellä tähysteltiin jään alle, kalojen maailmaan.

Mutta parempi toki niin kuin loskaisen ruskean ja harmaan sekoitus, jota kaupungissa on ollut tarjolla riittämiiin. Ja onneksi harmaata luvanneet sääennusteet eivät toteutuneet, vaan  kirkkaat, aurinkoiset pakkaspäivät houkuttelivat Keski-Suomessakin ulkoilemaan, ennen kaikkea jäälle.

Pikkupojat saivat ensimmäiset onnistuneet pilkkikokemuksensa, ja kyllä mummonkin sydän hypähti ilosta, kun kaksi pulskaa ahventa tarttui pyydykseen ihan yhtäkkiä, peräperää ne melkein lennähtivät jäälle. Kalansaalis valmistettiin ruoaksi, pelkästä huvikalastuksesta ei suinkaan ollut kyse.

Keiteleen vesi on nyt todella matalalla. Rantaviiva on karannut kauas. Jäällä on helppo liikkua.
Ensimmäisessä ahvenessa riitti hämmästeltävää. Sitä tutkittiin tosi tarkasti ihan läheltä.

Yksi uljas valkea joutsenpariskunta nähtiin matalassa lennossa järven yllä. Vielä niillä ei ollut asiaa pesintäpuuhiin, mutta varmaan ne jo katsastivat parasta paikkaa kodille. Sisällä mökissä mekin rakensimme pesää paremmaksi: ruuanvalmistukselta, syömiseltä ja Uno- ja Fortuna-peleiltä liikenevä aika käytettiin keittiöremontin suunnitteluun.

Puhtaassa havumetsässä on värisävyjä harmaanakin päivänä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti