Punaista vai kimallusta?

Tänään on ollut kepeä askel ja yllättäen myös kepeä ja aikaansaava mielikin. Lienevätkö toisistaan riippuvaisia, siis lähinnä mieli askelista, kävin nimittäin aamulla ensimmäiseksi jalkahoidossa. Ihan liian pitkästa aikaa.

Kepein askelin mutta vielä talvikengissä kauppaan

Joka tapauksessa sen jälkeen oli mukava hetken pyörähdellä kaupungilla ja yllättäen kiinnostua kauppojen tarjonnasta, vaikka en mitään ostanutkaan. Iltapäivällä rästityöt koneen ääressä ovat sujuneet helposti, ja asiat alkavat olla järjestyksessä niin koneella kuin ajatuksissakin. Onpa mukava tunne!

Käsittämättömistä kevätsäistä huolimatta on tulossa kevät- ja kesäjuhlia, joihin olin tylsyydessäni ajatellut mennä vanhoissa vermeissä. Kaupungilla mieli kuitenkin muuttui. Kuinka monta vuotta voi pukeutua samaan mekkoon, kävi mielessä. Voisiko sisäinen uudistuminen ja virkistyminen alkaa ulkoa, ihan niin kuin jalkahoitokin tuntui todistavan. Kun en ostanut sitä Rintalan mekkoa, ostaisinko juhla-asuksi järkevämmät (?) ja monikäyttöisemmät pallohousut (Tyttären pallomekon innoittamana)? Niitä hypistelin ja ehkä menen viikonloppuna sovittamaankin.

Kaapeista siis todellakin löytyy niitä vanhoja vielä päälle mahtuvia juhlavaatteitakin. Ja välillä tuntuu olevan ihan okei kaivella sieltä päällepantavaa. Harva todellakaan muistaa, mitä kaikilla juhlavierailla milloinkin on päällä, siitä ei siis kannata olla huolissaan. Enemmän voisi olla huolissaan siitä, ettei enää välitä ulkoasustaan vaan ajattelee, ettei sen niin väliä ole. Kun kuitenkin on! Itselle tulee juhlamieli, kun vaatteet ilahduttavat, mutta ennen kaikkea on tietysti kohteliasta muita kohtaan miettiä pukeutumistaan.

Mutta missä menee raja? Milloin tietää, että joku vaate on ehdottomasti passé? Omiin silmiin kun ei aina voi luottaa peiliin katsoessa...

Kenkien kanssa on helpompaa. Niistä näkee heti, kun ne ovat kuluneet ja tuntee kipeästi, jos ne eivät sovi. Kenkien ostaminen taas on paljon hankalampaa kuin mekkojen, iän myötä varsinkin. Mukavuus edellä mennään nykyisin.

Kenkäosasto veti kuitenkin kaupassa tänään puoleensa eniten. Ja siellä kaikki punaiset kengät hohtivat erityisen ihanina. Olenko tulossa vanhaksi vai mistä on kyse? Yllättävän paljon punaista olikin tarjolla. Onkohan se kevään muotivärejä? Toinen trendi näytti olevan kimallus, jota löytyi niin juhla- kuin lenkkikengistäkin. 

Kimaltavia mutta muuten aika järkevän oloisia juhlakenkiä

Mukavan näköisiä Aran lenkkareita, joihin aika todennäköisesti päädyn. Nyt vasta huomasin hintalapun! Täytyykin harkita toisenkin kerran...

Punaista ja kimallusta samoissa kengissä!

Jotkut kesäkengät oikeasti tarvitsenkin. Ostanko punaiset vai kimaltavat? Eläkeläisellä ei ole varaa molempiin. 

Mukana muodissa?

Ostin syyskuun alussa lähimarketin kenkäkaupasta tarjousnilkkurit. Silloin ei vielä varsinaisesti ollut nilkkurikeli, mutta tiesin sen olevan tulossa, nilkkuritarve oli huutava ja tarjous hyvä. Hyvä siinä mielessä, että kengät tuntuivat mukavilta jalassa eivätkä maksaneet mahdottomasti. Ruskea värikin miellytti silmää monien mustien syys- ja talvikenkäkausien jälkeen.

Ruskeat nilkkurit antavat vanhalle takille uuden ilmeen.

 

Ensimmäiseksi nilkkureitani ihasteli Tytär Tampereen-visiitillään. Siis ihan itse, en kerjännyt ihasteluja. Syyskuun lopussa uskalsin laittaa kengät jalkaan Helsinkiin (ja oli oikeastaan pakkokin, kun ne olivat ainoat, jotka minulla siihen säähän oli). Siellä oli koolla enemmänkin nuorisoa. Ja minun kenkäni erottuivat edukseen eteisen kenkäröykkiöstä! Niitä käytiin joukolla tutkimassa.

Miniä halusi samanlaiset. Luulin ensin, että se oli vitsi, mutta parin päivän päästä WhatsApp lähetti kenkäkuvia ja tiedusteluja, mitkä olivat oikeat. Loppujen lopuksi hän ei päätynyt ihan samoihin, mutta hyvin samankaltaisiin kyllä (ja sekin oli vain huonon palvelun syy eli hyvä myyjä vei voiton).

Nyt olen vielä tyytyväisempi hankintaani kuin alun perin osasin kuvitellakaan. Tässä iässä on mahtavaa tuntea olevansa muodissa mukana (vaikka vain vahingossa). Nilkkureissa olo on suorastaan tyttömäinen!


Nilkkurit lähdössä teatteriin.

Hassua, miten tärkeät kengät voivat olla. Tuli mieleen sekin kerta, kun kärsin auttamatta epämuodikkaista kengistäni (jotka olivat joskus olleet tyylikkäät) eräässä hienossa juhlassa, josta en sitten muuta muistakaan kuin että nolona vertailin koko illan kenkiäni toisten naisten jalkineisiin.

Parhaiten nilkkurit viihtyvät farkkujen kanssa.

Luottovaatteet

Kaapit täynnä vaatteita ja silti päälle päätyvät aina samat. Niin tuttua.

Kaapeissa siis on vaatteita, takavuosina hankittuja, hyväkuntoisia ja vielä päälle mahtuvia. Viime keväänä niitä viimeksi sovittelin. Sisko istui parvekkeen tuolissa makutuomarina. Näyttivät ihan hyviltä ne kotelomekotkin (olen ehdottomasti kotelomekkoihminen), mutta kertaakaan en ole kuluneen talven aikana niitä päälleni pukenut.

Tämä sama ilmiö toistuu joka kevät: muutama vaate lähtee kierrätykseen, loput päätyvät takaisin kaappiin ajatuksella, että jos kuitenkin joskus niille olisi käyttöä. Jos jostakin saisi enemmän päättäväisyyttä, tulisi vaatekaappeihin reilusti ilmaa ja tilaa.

Koko kevään ja osittain syksyn ja talvenkin olen kulkenut samoissa vaatteissa. Ostin syksyllä Luhdan sinisen kevyttoppatakin, ja se on osoittautunut erinomaiseksi hankinnaksi. En millään malttaisi luopua siitä, vaikka ilmat alkavat jo lämmetä! Takki on mukava farkkujen kanssa, ja syksyllä se näytti hyvältä myös samaan aikaan hankitun ruudullisen villahameen kanssa, jota käytin koko talven ennen kuin alkoi farkkukausi. Farkkujen kanssa en osaa pukea muuta kuin Ril`sin mustavalkoisen parilla kympillä alennusmyynnistä ostetun puseron. Erilaisilla huiveilla siihen saa vähän ilmettä.

Kevättalven luottovaatteet

Uudet kengät. Tällaista kimallusta en vielä vuosi sitten olisi rohjennut ostaa.

Noilla mennään siis ihan joka paikkaan: opettamaan, kauppareissulle, kaupungille, elokuviin, kylään.

Kotona vaihdan päälle toissa jouluna lahjaksi saadun Espritin raitatunikan, joka oikeasti on kai yöpaita, ja sen kanssa Röhnischin pilateshousuiksi ostamani trikoot, jotka ovat vähän rikki takaa, mutta sitä ei huomaa, kun tunika on sopivan pitkä. Kyllä on mukava tehdä kaikkea kotihommaa, välillä vähän jumpata ja venytellä ja vaikka avata ovi yllätysvieraillekin! Vain vappuna tein poikkeuksen ja nautin herraseurasta punaisessa kukkamekossa.

Tämän kevään ainoa hankinta on ollut valkoiset Aran kaupunkilenkkarit. Ne ovat pehmoiset ja mukavat ja ainakin minusta myös hyvännäköiset, vaikkei kukaan olekaan niitä kehunut (esimerkiksi talvihametta ja takkia kyllä).

Tärkein kriteeri vaatetuksen suhteen tuntuukin nykyään olevan mukavuus, mutta täytyy niiden näyttääkin edes vähän kivalta, jotenkin nykyaikaisilta ja itselle sopivilta. Mistähän löytyisi kesäksi hyvät luottovaatteet?

Jääkengät jalassa, Onnibussilla Helsinkiin

Tämä ei ole mainos, kuten ei ollut Mori-tekstikään marraskuussa. Tuotemerkkejä tekstissä kuitenkin vilisee, kun kiertoilmauksia olisi niin työläs kehittää. Tarkoitus on kertoa muutamasta arkielämää ilahduttaneesta uudesta löydöstä, jotka ovat tulleet elämääni muutamien fiksujen ihmisten vihjeiden avulla. Yritän siis laittaa hyvän kiertämään.

Helsingin Sanomien kolumnisti Kemppinen ennätti jo eilen kehumaan jääkenkiä eli Icebugeja. Kemppisen jutusta voi lukea seikkaperäisemmän ja syvälle luotaavan selostuksen, minä tyydyn vain raapaisemaan pintaa. Pikkuisen harmittaa, kun Kemppinen ehti ensin, itse olin hautonut aihetta koko syksyn. Mitä tästä opimme: älä jää hautomaan vaan toimi, ellet halua jäädä kakkoseksi. No, Kemppiselle en kyllä pärjäisi millään, tohtorismies ja monella alalla ansioitunut, blogikin äänestetty Hesarin vai oliko se peräti koko Suomen parhaaksi. Hämmästyttävää on Kemppisen tuotteliaisuus: joka päivä ilmestyy uusi perusteellinen kirjoitus milloin mistäkin.

Icebugeista piti siis kirjoittaa mutta eksyin sivuraiteelle. Niin tekee muuten Kemppinenkin jatkuvasti. Ja niin teki jo edesmennyt arvostettu akateemikko Paavo Haavikkokin ainakin yo-aineessaan, joka käsitteli Kuuta. Tai niin olisi otsikosta voinut päätellä, mutta yllättäen siitä tulikin mahtavaa tajunnanvirtaa. Opettaja ei moista ymmärtänyt vaan lähetti tekstin hylättynä eli i:nä, onneksi ylioppilastutkintolautakunta näki yli 70 teoksen, Neustadt-palkinnon ja akateemikon arvonimen häämöttävän tulevaisuudessa ja antoikin yo-kokelaalle aineesta laudaturin.

Jos talvikengille jaettaisiin kouluarvosanoja, niin Icebugit ansaitsisivat ehdottomasti kiitettävän. Olen itse kävellyt kyseisillä nastakengillä jo useamman talven enkä vaihtaisi kuin korkeintaan uusiin Icebugeihin. Kun kelit ovat niin vaihtelevat kuin Suomen talvessa nykyisin, jäisi aika monta iltalenkkiä tekemättä, jos pitäisi joka askeleella pelätä pyllähdystä. Nyt voin kävellä yhtä rennosti kuin kesäkeleillä ja luottaa siihen, että askel pitää. Ennen Icebugien hankkimista kävelylenkillä kipeytyivät hartiat ja selkäkin, kun koko kroppa oli jännittyneessä tilassa. Tuhannet kiitokset siis sille ex-kollegalle, joka kengistä kertoi! Lähetän hänelle joka lenkiltä lämpimän ajatuksen.

 Luottokengät valmiina lenkille

Uudempi seuralainen lenkillä on nykyisin nimeltään Sports Tracker. Kaikki muut varmaan ovat tienneet iät ja ajat, mistä on kyse, minä mattimyöhäisenä tutustuin siihen vasta syksyllä, kun eräs minua vanhempi (!) henkilö esitteli innoissaan puhelintaan, joka raportoi hänelle varsin monipuolisesti kyseisen henkilön liikkumisesta. Olen aina ollut vähän hidas (suorastaan vastahankaan, sanoisi ehkä joku), kun on kyse uudesta tekniikasta. Oltiin jo hyvän matkaa 80-luvulla, kun meille tuli väritelevisio, mikroaaltouunikin hankittiin vasta jälkijunassa, ja henkilökohtaisesta matkapuhelimesta en ollut alkuun ollenkaan innostunut. Mutta nyt olen jo lämmennyt ja innostun heti, kun joku osoittaa, mitä kaikkea hyödyllistä ja kivaa tekniikka mahdollistaa.

Sports Tracker siis älypuhelimeen, puhelin taskuun ja matkaan. Tänään kävelin puhelimen mukaan 6,62 kilometriä ja kulutin 281 kilokaloria. Keskimääräistä kävelynopeutta en nyt viitsi julkistaa, koska se oli selvästi hitaampi kuin normaalisti. Syynä ei ollut tietenkään kunto eikä se että eilen oli vieraita ja juotiin viiniä, vaan keli. Satoi lunta ja tiet olivat paikoin auraamatta. Yleensä Sports Tracker kyllä innostaa parantamaan suoritusta. Se pistää vauhtia jalkoihin ja houkuttelee kiertämään vähän pidemmän lenkin kuin edellispäivänä.

Jos pitää päästä vielä kauemmaksi, sitten tarvitaan jo alle kumipyörät. Vielä kauemmaksi tarkoittaa minun tapauksessani joko mökille tai Helsinkiin. Olin kuvitellut, että kun jään eläkkeelle, pääsen puoli-ilmaiseksi julkisilla joka paikkaan. Merete Mazzarellakin sai teoksellaan Matkalla puoleen hintaan uskomaan sen suuntaisesti. Mutta esimerkiksi VR tarjoaa alennuksia vain joihinkin juniin ja minun pitäisi siis sovittaa omat menoni VR:n mukaan - eivätkä alennuksetkaan aina ole puolta normaalin lipun hinnasta.

Tähän ikävään tilanteeseen löytyi kuitenkin ratkaisu, jolle taas tapani mukaan ensin vähän naureskelin, mutta kokeiltuani kerran olin ihan myyty. Nimittäin Onnibus. Jostain syystä oli kuvitellut, että vain opiskelijat tai muuten nuoret kulkevat Onnibussilla, mutta se luulo on todellakin osoittautunut vääräksi. Muutaman Helsingin-matkan kokemuksella voin kertoa, että busseissa on kaikenikäisiä ja kaikista sosiaaliryhmistä olevia ihmisiä. Bussit ovat siistejä ja hiljaisia, niissä saa olla yleensä omassa rauhassa eikä tarvitse kuunnella kanssamatkustajien hölötystä tai herätä kuulutuksiin kesken matkaa. Kiasman edestä on Helsingissä helppo suunnistaa määränpäähänsä, Tampereella vaatii vähän enemmän vaivannäköä mennä Kalevaan tai Hervantaan, josta bussit lähtevät. Bussit ovat aina aikataulussa, ja parasta on tietysti hinta: syksyllä tein edestakaisen Helsingin-matkan 9 eurolla, ja siihen ei kyllä VR pysty - ainakaan vielä.

Onnibussiakaan en keksinyt itse, vaikka olin siitä kyllä tietoinen monien lehtijuttujen ansiosta. Tarvittiin taas henkilökohtainen suosittelija ennen kuin itse uskaltauduin kokeilemaan.

Henkilökohtaiset suosittelijat ovat saaneet minut myös kokeilemaan Noutoparkkia ja Seniorikinoa. Seniorikinoon palaan tuonnempana, mutta tämä liikkumisaiheisen jutun lopuksi on mukava pistää kulkuväline parkkiin. Hämpin parkista on pieni osa tarkoitettu autoilijoille, jotka tuovat tai hakevat junista matkalaisia eli siis lyhytaikaiseen pysäköintiin. Ensimmäinen tunti on ilmainen ja toinenkin maksaa vain euron. Ensimmäisiä kertoja kun kokeiltiin Noutoparkkia, minulla oli jotenkin syyllinen olo: mehän oltiin menossa Hämeenkadulle kauppaan eikä suinkaan rautatieasemalle vieraita vastaan. Nyt kun luin P-Hämpin sivuja netistä, sain synninpäästön. Noutoparkki on oiva paikka "vain lyhyesti piipahtaa asioilla" lukee siellä. Toivottavasti hinnoittelu pysyy jatkossakin näin asiakasystävällisenä!