Jääkengät jalassa, Onnibussilla Helsinkiin

Tämä ei ole mainos, kuten ei ollut Mori-tekstikään marraskuussa. Tuotemerkkejä tekstissä kuitenkin vilisee, kun kiertoilmauksia olisi niin työläs kehittää. Tarkoitus on kertoa muutamasta arkielämää ilahduttaneesta uudesta löydöstä, jotka ovat tulleet elämääni muutamien fiksujen ihmisten vihjeiden avulla. Yritän siis laittaa hyvän kiertämään.

Helsingin Sanomien kolumnisti Kemppinen ennätti jo eilen kehumaan jääkenkiä eli Icebugeja. Kemppisen jutusta voi lukea seikkaperäisemmän ja syvälle luotaavan selostuksen, minä tyydyn vain raapaisemaan pintaa. Pikkuisen harmittaa, kun Kemppinen ehti ensin, itse olin hautonut aihetta koko syksyn. Mitä tästä opimme: älä jää hautomaan vaan toimi, ellet halua jäädä kakkoseksi. No, Kemppiselle en kyllä pärjäisi millään, tohtorismies ja monella alalla ansioitunut, blogikin äänestetty Hesarin vai oliko se peräti koko Suomen parhaaksi. Hämmästyttävää on Kemppisen tuotteliaisuus: joka päivä ilmestyy uusi perusteellinen kirjoitus milloin mistäkin.

Icebugeista piti siis kirjoittaa mutta eksyin sivuraiteelle. Niin tekee muuten Kemppinenkin jatkuvasti. Ja niin teki jo edesmennyt arvostettu akateemikko Paavo Haavikkokin ainakin yo-aineessaan, joka käsitteli Kuuta. Tai niin olisi otsikosta voinut päätellä, mutta yllättäen siitä tulikin mahtavaa tajunnanvirtaa. Opettaja ei moista ymmärtänyt vaan lähetti tekstin hylättynä eli i:nä, onneksi ylioppilastutkintolautakunta näki yli 70 teoksen, Neustadt-palkinnon ja akateemikon arvonimen häämöttävän tulevaisuudessa ja antoikin yo-kokelaalle aineesta laudaturin.

Jos talvikengille jaettaisiin kouluarvosanoja, niin Icebugit ansaitsisivat ehdottomasti kiitettävän. Olen itse kävellyt kyseisillä nastakengillä jo useamman talven enkä vaihtaisi kuin korkeintaan uusiin Icebugeihin. Kun kelit ovat niin vaihtelevat kuin Suomen talvessa nykyisin, jäisi aika monta iltalenkkiä tekemättä, jos pitäisi joka askeleella pelätä pyllähdystä. Nyt voin kävellä yhtä rennosti kuin kesäkeleillä ja luottaa siihen, että askel pitää. Ennen Icebugien hankkimista kävelylenkillä kipeytyivät hartiat ja selkäkin, kun koko kroppa oli jännittyneessä tilassa. Tuhannet kiitokset siis sille ex-kollegalle, joka kengistä kertoi! Lähetän hänelle joka lenkiltä lämpimän ajatuksen.

 Luottokengät valmiina lenkille

Uudempi seuralainen lenkillä on nykyisin nimeltään Sports Tracker. Kaikki muut varmaan ovat tienneet iät ja ajat, mistä on kyse, minä mattimyöhäisenä tutustuin siihen vasta syksyllä, kun eräs minua vanhempi (!) henkilö esitteli innoissaan puhelintaan, joka raportoi hänelle varsin monipuolisesti kyseisen henkilön liikkumisesta. Olen aina ollut vähän hidas (suorastaan vastahankaan, sanoisi ehkä joku), kun on kyse uudesta tekniikasta. Oltiin jo hyvän matkaa 80-luvulla, kun meille tuli väritelevisio, mikroaaltouunikin hankittiin vasta jälkijunassa, ja henkilökohtaisesta matkapuhelimesta en ollut alkuun ollenkaan innostunut. Mutta nyt olen jo lämmennyt ja innostun heti, kun joku osoittaa, mitä kaikkea hyödyllistä ja kivaa tekniikka mahdollistaa.

Sports Tracker siis älypuhelimeen, puhelin taskuun ja matkaan. Tänään kävelin puhelimen mukaan 6,62 kilometriä ja kulutin 281 kilokaloria. Keskimääräistä kävelynopeutta en nyt viitsi julkistaa, koska se oli selvästi hitaampi kuin normaalisti. Syynä ei ollut tietenkään kunto eikä se että eilen oli vieraita ja juotiin viiniä, vaan keli. Satoi lunta ja tiet olivat paikoin auraamatta. Yleensä Sports Tracker kyllä innostaa parantamaan suoritusta. Se pistää vauhtia jalkoihin ja houkuttelee kiertämään vähän pidemmän lenkin kuin edellispäivänä.

Jos pitää päästä vielä kauemmaksi, sitten tarvitaan jo alle kumipyörät. Vielä kauemmaksi tarkoittaa minun tapauksessani joko mökille tai Helsinkiin. Olin kuvitellut, että kun jään eläkkeelle, pääsen puoli-ilmaiseksi julkisilla joka paikkaan. Merete Mazzarellakin sai teoksellaan Matkalla puoleen hintaan uskomaan sen suuntaisesti. Mutta esimerkiksi VR tarjoaa alennuksia vain joihinkin juniin ja minun pitäisi siis sovittaa omat menoni VR:n mukaan - eivätkä alennuksetkaan aina ole puolta normaalin lipun hinnasta.

Tähän ikävään tilanteeseen löytyi kuitenkin ratkaisu, jolle taas tapani mukaan ensin vähän naureskelin, mutta kokeiltuani kerran olin ihan myyty. Nimittäin Onnibus. Jostain syystä oli kuvitellut, että vain opiskelijat tai muuten nuoret kulkevat Onnibussilla, mutta se luulo on todellakin osoittautunut vääräksi. Muutaman Helsingin-matkan kokemuksella voin kertoa, että busseissa on kaikenikäisiä ja kaikista sosiaaliryhmistä olevia ihmisiä. Bussit ovat siistejä ja hiljaisia, niissä saa olla yleensä omassa rauhassa eikä tarvitse kuunnella kanssamatkustajien hölötystä tai herätä kuulutuksiin kesken matkaa. Kiasman edestä on Helsingissä helppo suunnistaa määränpäähänsä, Tampereella vaatii vähän enemmän vaivannäköä mennä Kalevaan tai Hervantaan, josta bussit lähtevät. Bussit ovat aina aikataulussa, ja parasta on tietysti hinta: syksyllä tein edestakaisen Helsingin-matkan 9 eurolla, ja siihen ei kyllä VR pysty - ainakaan vielä.

Onnibussiakaan en keksinyt itse, vaikka olin siitä kyllä tietoinen monien lehtijuttujen ansiosta. Tarvittiin taas henkilökohtainen suosittelija ennen kuin itse uskaltauduin kokeilemaan.

Henkilökohtaiset suosittelijat ovat saaneet minut myös kokeilemaan Noutoparkkia ja Seniorikinoa. Seniorikinoon palaan tuonnempana, mutta tämä liikkumisaiheisen jutun lopuksi on mukava pistää kulkuväline parkkiin. Hämpin parkista on pieni osa tarkoitettu autoilijoille, jotka tuovat tai hakevat junista matkalaisia eli siis lyhytaikaiseen pysäköintiin. Ensimmäinen tunti on ilmainen ja toinenkin maksaa vain euron. Ensimmäisiä kertoja kun kokeiltiin Noutoparkkia, minulla oli jotenkin syyllinen olo: mehän oltiin menossa Hämeenkadulle kauppaan eikä suinkaan rautatieasemalle vieraita vastaan. Nyt kun luin P-Hämpin sivuja netistä, sain synninpäästön. Noutoparkki on oiva paikka "vain lyhyesti piipahtaa asioilla" lukee siellä. Toivottavasti hinnoittelu pysyy jatkossakin näin asiakasystävällisenä!