Testasimme päivän ystäväpariskunnan kanssa. Tampere on heille tuttu nuoruusvuosilta ja lukuisilta piipahduksilta myöhemminkin, siksi halusimme tarjota jotain sellaista, mitä he eivät ole vielä täällä kokeneet.
Hyvä sää kannattaa tilata ajoissa, jos on tarkoitus liikkua ulkonakin ja nähdä kauas. Aurinko ilmoittautui mielellään palvelukseen, ja siltä osin yksi tähti oli varmistettu.
Kun Tampereelle tullaan kauempaa, jäädään tietysti yöksi. Vieraita odotellessa ehdimme aamulla valmistaa jääkaappiin pientä iltapalaa, vierashuone oli siivottu jo edellispäivänä. Puoleenpäivään mennessä he olivat majoittuneet, omat lakanat mukana (se on meillä semmoinen vanhanaikainen perinne, mekin kuskaamme aina lakanoita yökylään), ja lähdettiin lounaalle.
Vaikka kyseessä olivat siis vanhat Tampereen-kävijät, he eivät olleet koskaan käyneet meidän lähiravintolassamme eli Ahlmanin Kapustassa. Ahlmanilla on Annakin, mutta nyt mentiin Kapustaan. Sitä ennen tutustuttiin Ahlmanin alueeseen, rakennuksiin ja historiaan; oppilaitos on jo yli sadan vuoden ikäinen. Kapustan lounas oli monipuolinen kuten aina, mutta korianterilla maustettu broileri ei ollut ihan minun makuuni, niin että kokonainen tähti jäi vähän vajaaksi.
Sitten oli kulttuurin vuoro. Tampereen kaupunginorkesteri (oikeasti nykyään Tampere Filharmonia) on muutaman kerran järjestänyt torstaina Iltapäivän sinfonia -konsertin, jossa kuullaan osa perjantai-illan konsertista. Nyt oli ohjelmistossa 1800-luvun alkupuolella eläneen ranskalaisen Hector Berliozin Fantastinen sinfonia.
Me emme varsinaisesti olleet paikalla Tampere-talon tai Berliozin takia, vaan halusimme esitellä ystävillemme ihanan Santtu-Matias Rouvalin. Vajaan kahden vuoden ylikapellimestariurallaan Tampereella hän on valloittanut kaikki. Eikä hän tuottanut pettymystä nytkään, vaan oli hurmaavan vallaton, poikamainen, tehokas, taitava ja eloisa. Tunnin konsertti oli juhlaa korville ja silmille, Rouvalin liikkeet sormenpäitä myöten olivat kuin modernia tanssia. Romanttinen Berliozkin vaikutti. Ehdottomasti taas tähti.
 |
| "Sehän on tommosta huumehörhöilyä koko homma, ei siitä oikein muuta voi sanoa", luonnehtii kapellimestari Berliozin sinfoniaa. |
Konsertin jälkeen vähän jaloiteltiin. Matkalla katsomaan kaupunkia korkealta pysähdyttiin hetkeksi yliopiston Linna-kirjastoon. Yliopiston kirjasto tuli meille kaikille opiskeluaikana tutuksi, mutta silloin se oli ihan muualla, Linna on valmistunut vasta 2006. Sisääntuloaulan korkeus, lukutilat ja koko kirjastossa vallinnut keskittynyt työrauha ihastuttivat. Muutama harmaapäinenkin opiskelija bongattiin.
Sitten oli vuorossa toinen uudisrakennus (avattiin viime syksynä), tamperelaisten mielipiteitä ainakin rakennusaikanaan jakanut Torni-hotelli. Astuimme hissiin ja painoimme 25. kerroksen nappia. Konkarikävijänä - olen käynyt Tornissa kerran aikaisemmin, edellisellä viikolla - osasin valita näköalahissin.
Ja totisesti kannatti nousta korkealle! Ulkoilmaterassi on mahtava paikka ihailla kasvavaa ja alati muutoksessa olevaa kaupunkia. Pyynikin näkötornista saa sellaisen kuvan, että kaupunki on pelkkää metsää, Näsinneulasta korostuvat järvet, Tornista näkee kaiken.
 |
| Tornista näkee pitkälle. |
Jäimme sulattelemaan maisemaa ja nauttimaan huipulla olosta Tornin iltapäiväteelle. Sky barissa oli vilkasta, kaikenikäisiä maiseman ihailijoita, kahvittelijoita ja iltapäivädrinkin nautiskelijoita pöydät täynnä. Tänne näyttävät suuntaavan niin turistit kuin tamperelaisetkin. Päivän ainoa julkkisbongaus tehtiin täällä. Ja taas tuli tähti!
 |
| Iltapäiväteetarjoilun herkut näyttivät tältä, osa on jo syöty ja kupeissa ei ole teetä vaan kahvia. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti