Brunssi on tämän päivän trendiateria. Nuorison kanssa mekin on useamman kerran päästy nauttimaan ravintolabrunssista enimmäkseen Helsingissä mutta joskus jopa Tampereella. Tänä viikonloppuna meille tarjottiin kotibrunssi, ja kun kriittiset tekijät itsekin olivat sitä mieltä, että ruoka oli parempaa kuin ravintolassa, niin voittte uskoa että se oli.
Itse tehtyjä croissantteja, mysliä, hedelmäsalaattia, chilillä maustettua munakokkelia, bataattilättyjä ja omenahilloa (aamulla tehtyä) muun muassa. Lopuksi juotiin ravintolakahvin mennen tullen päihittänyttä itse jauhettua kahvia ja syötiin paahdettu valkosuklaa-vadelmakakkua (miten ihmeessä tuollainen nimi kirjoitetaan?). Kakku oli pöydän antimista suunnilleen ainoa, jota ei ollut itse tehty, vaan sen olivat loihtineet tamperelaisen Royal Bakeryn kondiittorit.
 |
| Pöydästä puuttu vielä ainakin munakokkeli, tee, kahvi, kakku... |
 |
| Tilaamme toistekin Royal Bakeryn kakkua. |
Taas innostuin itsekin suunnittelemaan brunssitarjoiluja. Niitä on nimittäin suunniteltu mökkinaapureille ja ystäville muutamaankin kertaan, mutta toistaiseksi suunnitelmat ovat jääneet toteuttamatta. Tavallaan asiasta on kyllä kokemusta, nimittäin joskus 80-luvulla oli kyllä tapana kutsua ystäviä vappuaamuna tai pääsiäisaamuna kylään, mutta silloin tarjoiluja ei vielä osattu kutsua brunssiksi. Mutta nyt on aika päivittää käsitteet ja tarjoilut!
Ruokailun lomassa saatiin kuulla ihmeellisiä asioita. Ihan pienille lapsille on olemassa kielikerhoja (kiinaa, espanjaa jne.), ja meidänkin kolmevuotias on aloittamassa englannin kerhon. Lasten kielenoppimisesta tehdään samalla tutkimusta, joka auttaa ehkä ymmärtämään lasten herkkyyskausia ja suuntaamaan opetusta oikeaan aikaan. (Olisipa hienoa, jos olisin oppinut ranskaa ja arabiaa jo taaperona.)
Sitten meille esiteltiin kirja Kani, joka tahtoi nukahtaa. Se on ruotsalaisen käyttäytymispsykologin kirjoittama satu, joka lupaa lapsen nukahtavan satua luettaessa. Kuulemma toimii! (Minäkin haluaisin sellaisen kirjan ja kirjalle lukijan, itse luettuna se ei nimittäin tehoa).
Tällä kertaa emme saaneet nauttia Pojan laulusta, joka teki syksyisessä juhlassa lähtemättömän vaikutuksen. Siitä on kerrottu ja sitä on muisteltu ja kuunneltu Nukketeatteri Sampon versiona lukuisat kerrat. Pojan esitys kun jäi tallentamatta, sen verran liikuttunutta ja hämmästynyttä yleisö oli. Lauluopintoja on nyt vuosi takana, ja uusia esityksiä on toivottavasti luvassa! Tässä on taas yksi rohkaiseva esimerkki siitä, että mitä vain voi oppia, kun haluaa tarpeeksi. (Voit kuunnella Silkkuikun täältä.)
Lopuksi täytyy vielä kiittää siitä rahanarvoisesta vihjeestä, jonka ansiosta säästettiin 150 dollaria. Vanhukset menevät helposti halpaan netin ihmeellisessä maailmassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti