Uskosta, toivosta ja muutoksesta

Vuoden ensimmäisen jutun soisi olevan suuntaa näyttävä, ajatuksia herättävä ja tunteita sytyttävä. Parasta olisi, jos kaikki maailman tekstit täyttäisivät nuo kriteerit, mutta se taitaa olla liikaa vaadittu.
Kirjoittajana en itsekään uskalla vaatia itseltäni tuollaista, muilta kyllä!

No, vaikka tämäkään teksti ei yllä syvällisyyskategorian huipulle, niin ehkä tekstini aihe tekee niin. Siksi uskallan toivoa, että blogini lukijat menevät kirjastoon ja tarkistavat, millaisia ajatuksia minua sytyttänyt teksti heissä herättää.

Kyse on siis kirjasta tai oikeastaan kahdesta. Ensimmäisen sain syksyllä yllätyslahjaksi ystävältä ja toisen hain kirjastosta.

Rachel Joycen kirjoittama Harold Fryn odottamaton toivioretki (WSOY 2104) kertoo eläkkeelle jääneen englantilaismiehen Haroldin yhtäkkisestä pakottavasta tarpeesta tehdä elämälleen jotain, hänen vaimostaan Maureenista ja entisestä työtoveristaan, nyt syöpään kuolemassa olevasta Queeniesta.

Haroldin elämänmuutos ei ole harkittu teko. Hän löytää itsensä kävelemästä aina vain kauemmaksi kotoaan kädessään Queenien kirjeeseen kirjoittamansa vastaus, jota hän on lähtenyt vain viemään lähimpään postilaatikkoon. Ensimmäisessä pysähdyspaikassaan hän saa matkalleen tarkoituksen, kun huoltoaseman tyttö yllättäen kertoo Haroldille syöpää sairastaneesta tädistään ja toteaa: "Pitää uskoa. Niin minä ajattelen. En minä lääkkeistä ja sen semmoisista perusta. Pitää uskoa että potilas paranee. Ihmismielessä on paljon semmoista mitä ei ymmärretä. Mutta jos uskoo, pystyy mihin tahansa." Tyttö tarkentaa vielä, ettei hän tarkoita uskontoa vaan uskoa, jolla voi saada aikaan ihmeitä ja että usko antaa toivoa, kun kaikki muu on jo mennyt.

Ja niin Harold tietää, mitä hänen on tehtävä. Hänen on käveltävä yli tuhannen kilometrin taival Queenien luo Englannin toiseen päähän ja pyydettävä tätä pysymään hengissä, odottamaan häntä. Vaelluksesta tulee pitkä, hidas ja raskas niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tottumattomana kävelemään hän patikoi purjehduskengissään ilman mitään varusteita ja joutuu kohtaamaan voimiensa rajat, oman elämänsä kipupisteet ja koko siihenastisen elämänsä. Hän kohtaa myös avuliaita ihmisiä, joita hänen vaelluksensa koskettaa. Ja tätä päivää kun eletään, tulee Haroldista hetkellisesti jopa julkkis ja hän saa mukaansa sekalaisen joukon kanssavaeltajia. 

Välillä lukija pääsee kurkistamaan, mitä tästä kaikesta ajattelee Maureen, Haroldin vaimo, joka yhtäkkiä yksin kotiin jätettynä joutuu myös miettimään elämäänsä, valintojaan ja tekojaan.

Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu (WSOY 2015) vie lukijan St. Bernadinen saattokotiin, jossa Queenie odottaa kuolemaansa. Haroldin matkaltaan lähettämät postikortit saavat koko saattokodin väen innostuneen, lähes riehakkaan odotuksen valtaan. Ja Queenielläkin on vielä tehtävää: hänen on kirjoitettava Haroldille pitkä kirje, jonkinlainen tunnustus niistä teoista, joihin Queenie kokee syyllistyneensä heidän yhteisen lyhyen tuttavuutensa aikana. Kirje kasvaa Queenien elämäntarinaksi. 

Vaikka kirjojen lukemisesta on jo jonkin aikaa, tarinat eivät unohdu. Synkästä aihepiiristä huolimatta kirjat ovat valoisia, toiveikkaita, lämpimän tunteikkaita ja välillä jopa humoristisia. Erilaiset ihmiskohtalot ja kirjojen herättämät ajatukset jäävät pohdituttamaan. Lukiessa on pysähdyttävä omankin elämän kysymysten ääreen. Siitä ei kuitenkaan jää epäilystä, etteikö uskolla ja toivolla olisi merkitystä ja etteikö muutos olisi mahdollinen.

Ps. Kirjapiirimme, jossa on eri-ikäisiä ihmisiä, naisia ja miehiä, keskusteli joulukuussa yli kolme tuntia Harold Fryn odottamattomasta toivioretkestä, mikä myös kannattanee mainita.

Pps. Huomaan, etten millään malta lopettaa... Esimerkiksi kirjojen traagisimmasta ihmisestä tekisi vielä mieli kertoa, tai siitä, mitä saa tilalle, kun luopuu kaikesta. Mutta jääkööt nekin kunkin itse löydettäviksi!