Ensihuuman haihduttua

Tiedoksi sinulle, joka otsikon perusteelle luulet, että nyt tulee ihmissuhdepaljastuksia tai jopa -neuvoja: luvassa ei ole mitään niin herkullisen kiinnostavaa. Kyse on suhteesta mökkiin.

Kaksi kokonaista vuotta mökkielämää on takana, ja nyt on alkanut vahvasti tuntua siltä, että ensihuuma on haihtunut. Eikös se rakkauden huuma ihmissuhteissakin kestä juuri kaksi vuotta?

Mökkiastioista on tullut luonteva osa arkea, vaikka ne alkuun vähän kuohuttivatkin.

Muutenkin tämä mökkisuhde on noudatellut ihmissuhteen kaavoja. Rakkautta ensisilmäyksellä -luonnehdinta sopii tutustumiseen, Melkein heti kun astuin auton ovesta ulos huhtikuussa 2014 tiesin, että tässä se nyt on. Tuntui tutulta, oli helppo olla ja hengittää. Olimmeko kenties tavanneet joskus aikaisemmin?

Selitin tilannetta silloisten omistajien persoonilla, mutta ei se niin ollut, rakennus ja maisema ne puhuttelivat.

Ja ovat puhutelleet sen jälkeen monta kertaa. Parempi sana on varmaan liikuttaa: usein olen liikuttunut kyyneliin saakka jossakin pienessä tilanteessa mökillä. Ensimmäisenä juhannuksena itkin ihan vain onnesta rantasaunan seinustalla enkä ollut uskoa onneani todeksi. Sitten tulivat mustikat. Sekin oli asia, jota ei tahtonut millään järjellä voida selittää. Kuinka meidän piha voi olla näin antelias!

Pihan kukat, ensimmäiset sienet, laituri ja moni-ilmeinen järvi, tähtitaivas, pimeys ja mökin valot, hiihtolatu järven jäällä, kevätmyrsky - onnen ja ihastuksen hetkiä on riittänyt. Mökkitielle käännyttäessä useimmiten on vatsan pohjaa nipistellyt jännityksestä, miltä mökillä mahtaa nyt näyttää. 

Mutta olenko nyt nähnyt, kuullut ja kokenut kaiken, ainakin kerran?

Nyt olen nimittäin alkanut nähdä harmittavan paljon korjaamista vaativia paikkoja, remontin tarvetta siellä ja täällä. Keittiö, rantasauna, laituri nyt ainakin kaipaisivat päivitystä. Eikä pihassakaan voi enää vain kuljeskella fiilistelemässä ja tuoksuttelemassa; tuntuu että sielläkin pitäisi tehdä isommin hommia, jotta voisi taas joskus vain ihastella, eikä luonto valtaisi kaikkea ihmisen luomaa ihanuutta.

Yritänkö suotta muuttaa mökkiä jotenkin vielä enemmän omaksi, jotenkin omannäköiseksi (kaltaisekseni?), sen sijaan että vain nauttisin tässä ja nyt ja antaisin mökin yllättää, jos se vielä haluaa sen tehdä. Miksi en enää osaa löytää uutta ihasteltavaa, miksi tunteet eivät enää kuohu?

Ilo ja onni uusista asioista oli niin suunnattoman ihanaa. että sen soisi jatkuvan ikuisesti. Mikä lienee sula mahdottomuus. 

Juhannusruusu kukkii Keski-Suomessa juuri oikeaan aikaan. Kolmas unohtumaton mökkijuhannus on jo hyvässä vauhdissa!