Helsingin tärkein nähtävyys

Kesään kuuluu ehdottomasti Helsinki-päivä tai mielellään ainakin kaksi. Jos päiviä on kaksi, jää toinen ihan itselle, kun toinen on itsestään selvästi varattu lapsenlapsille. Omaa päivää en pahemmin suunnittele enkä aikatauluta, haluan vain haistella Helsinkiä eri puolilta, kävellä, istua kahviloissa ja poikkeilla siellä, mihin jalat ja silmät kuljettavat.

Maanantaina oli oma Helsinki-päiväni.

Aika lähellä oli, että se olisi siirtynyt myöhemmäksi tai ainakin lyhentynyt merkittävästi. Onnibus oli siirtänyt pysäkin paikkaa Tampereella eikä aamu-uniselle tullut mieleen edes ihmetellä, missä kaikki muut matkustajat ovat. Onneksi ystävällinen maahanmuuttaja tuli kertomaan asiasta. Kun oikea pysäkki löytyi, minä katselin liikennevaloissa bussin perävaloja. Toiseksi onneksi minulla oli saattaja ja saattajalla rohkeutta huristella ylinopeutta bussin ohi. Ainoalle mahdolliselle pysäkille ennen moottoritietä ehdittiin nippapappa ennen bussia ja matka saattoi oikeasti alkaa.

Perillä Kampissa voi hetken harmitella väärää asuvalintaa (kyllä sitä olikin kotona mietitty - ja väärin meni!): täällähän on kesä ja lämmintä. Sitten pitää unohtaa itsensä ja keskittyä kaupunkiin. Liiat matkatavarat kannattaa jättää Rautatieaseman säilytyslokeroon ja suunnata sitten Esplanadille ja Kauppatorille aamukahville. Kaunista, kansainvälistä, ison kaupungin tyyliä! Torimyyjätkin ovat osanneet asetella tuotteensa jotenkin eri tavalla kuin Tampereella.

Saman huomion erilaisesta tyylistä voi tehdä vaikkapa Finlaysonin Esplanadin myymälässä, jossa voi hypistellä tasan samoja tuotteita kuin Tampereella, mutta jostain syystä ne näyttävät Helsingissä paljon hienommilta. Ei ihme, että japanilaiset asiakkaat keräsivät ostoskorinsa täyteen.

Maanantaipäivä ei ole välttämättä paras kaupunkilomapäivä, jos nimittäin haluaisi poiketa museossa. Se kävi ilmi, kun seuralaiseni kanssa kolkuttelimme turhaan ensin yhden gallerian ja sitten Sinebrychoffin ovea. Ai niin, maanantai, muistimme, mutta emme harmistuneet. Löysimme museon takaa viehättävän Koffin puiston ja sitten alkoivatkin Eiran talot. Niitä ihastellen ja siellä asuneiden ja asuvien elämää kuvitellen (ja kadehtien) voi tehdä samanlaisen aika- ja elämysmatkan kuin museossa.

Ennen kuin saavutimme varsinaisen kohteemme, poikkesimme Mokon myymässä, joka vain sattui reittimme varrelle. Samalla periaatteella valikoitui moni muukin pistäytymispaikka. Ei ostopakkoa eikä hirveästi edes halua, mutta mukava oli katsella ja ihastella.

Taas kerran vakuutuin siitä, että Helsingin tärkein nähtävyys on meri. En keksi parempaa tapaa viettää aurinkoista kesäpäivää pääkaupungissa kuin kävellä Kaivopuiston rannassa tai niin kuin maanantaina teimme: jatkaa Eiranrannasta Hernesaarenrantaan. Nyt tietysti olimme jäljittämässä uusinta turistinähtävyyttä, Löylyä, mutta voi siellä muutenkin kävellä ja lumoutua tuulesta, merestä
ja maiseman avaruudesta. Ja aina tarpeen mukaan istahtaa kahville, viinilasilliselle tai lounaalle toinen toistaan hienompaan paikkaan.

Löylyn nähtyään on mahdoton kuvitella tamperelaista saunatulokasta Laukontorin ahtauteen. Eikö vaikka Näsijärven rannasta löytyisi parempi paikka yleiselle saunalle, joka voisi houkutella turistejakin?