Illallisella pimeässä

Harvoin on ravintolaan mennessä niin jännittynyt olo, kuin oli eilen illalla matkalla ravintola Tiiliholviin. Olin menossa lunastamaan äitienpäivälahjakortin elämyslahjan, joka oli Illallinen pimeässä. Pimeänpelkoiselle toi sopivasti lisäjännitystä puuduksissa olevat poski, huuli ja kieli, joiden hammaslääkäri oli hyväuskoisesti luvannut palautuvan normaaliksi parissa tunnissa: viisi tuntia oli jo mennyt enkä tiennyt, pystyisinkö edes syömään ja juomaan.

Yhdessä viiden muun pariskunnan kanssa odotimme ravintolan kabinetissa, mitä tuleman piti. Muutkin taisivat olla jännittyneitä; tunnelma oli hiljaisen latautunut. Kaikki muut olivat nuoria, varmaan häälahjojaan nauttimasssa. 

Isokokoinen, turvallisen oloinen miestarjoilija selitti etukäteen illan kulkua. Pikkuhiljaa jännitys alkoi muuttua odotukseksi. Ja nälkäkin muistutti itsestään. Ihan tarkkaan en ollut tiennyt, mitä lahjakortti piti sisällään, mutta se selvisi pian. Kyse oli kolmen ruokalajin illallisesta, joka nautittaisiin täysin pimeässä tilassa. Illan emännäksi oli tulossa oikeasti näkövammainen nainen, joka opastaisi ja ohjaisi illan kulkua.

Illalliselta pimeässä ei ole kuvia!

Silmälasit pois, mustat silmälaput tilalle ja menoksi. Ei sentään omin päin vaan tarjoilijan ohjaamana löytyi pimeään kabinettiin katetusta pöydästä oma paikka. Tunnustelemalla selvisi servetin, ruokailuvälineiden, vesipullon ja lasin paikat. Ensimmäinen tehtävä oli avata vesipullo ja kaataa lasiin vettä. Kannattaa kokeilla, miten se sujuu ilman näkeviä silmiä!

Pöytäseurue esittäytyi ja todellakin, hää- ja syntymäpäivälahjoiksi muut olivat tällaisen elämyksen saaneet. Äänten perusteella mukavia, kohteliaita ja iloisia ihmisiä kaikki. 

Emäntämme johdatteli pöytäkeskustelua ja antoi välillä erilaisia pähkinöitä purtavaksi eli lähetti kiertämään maisteltavia, haisteltavia ja tunnusteltavia esineitä, jotka yritimme tunnistaa. Näkövammaisen elämästäkin keskustelimme ja saimme monenlaista ajateltavaa arjesta selviämisen haasteista.

Kolme ruokalajia ja aluksi maisteltu keittiön tervehdys olivat kaikki herkullisia, tyytyväistä hyrinää ja ihastuneita huudahduksia kuului vähän väliä. Ruokien koostumuksia arvailtiin ja tuttuja makujakin löytyi. Annokset tuntuivat normaaleja ravintola-annoksia suuremmilta.

Kolmen ruokalaljin illallinen koostui maa-artisokkakeitosta, häränkuvepihveistä ja jälkiruokasorbetista, kaikki höystettyinä herkullisilla erikoisilla lisukkeilla ja mausteilla, jotka tarjoilija esitteli aterian päätteeksi, kun valot oli sytytetty. Jälkiruoka-annoksen olisin ainakin halunnut nähdä - se kuulosti sanoinakin niin kauniilta!

Mutta miten siis selvisimme syömisestä? Vettä opin kaatamaan mielestäni hyvin. Veistä en tarvinnut kertaakaan ja haarukkaakin aika vähän. Keitto oli helpointa juoda. Pihvi otettiin käteen ja puraistiin pala kerrallaan. Ainoastaan jälkiruoan söin kokonaan lusikalla, muuten sormet olivat parhaat ruokailuvälineet.

Pimeänpelko unohtui ja kokemus oli elämys, kuten oli tarkoituskin. Näin hyvin en ole aikoihin syönyt. Kiitos siis äitienpäivälahjasta!