Miksi on niin vaikea puhua tärkeistä asioista?

Eilinen päivä oli täynnä onnellista tunnetta. Saippuakuplia, valkoista organza-unelmaa, macaron-leivoksia. Kauniita nuoria ihmisiä, herkkyyttä, hellyyttä, suuria lupauksia, tunteikasta kieltä. Kieltä, jota arkilämässä harvemmin käytetään.

Jenni Vartiainen laulaa kappalessaan Minä sinua vaan siitä r-sanasta, joka tuntuu olevan meille tavallisille suomalaisille suomen kielen vaikein sana; ainakin se on monelle todella vaikea ääneen, selvin päin lausuttavaksi. Me ajattelemme ehkä kuten Jenni riimittelee:

"En sitä suurta sanaa tahtois kuluttaa                                                                    Enkä sanoo ääneen en ees kirjoittaa"

Perustelut puhumattomuudelle lienevät jokaisella erilaiset. Itse en ainakaan tunnista laulun alun säkeitä "Ihmiset kuin mantraa sitä toistelee / Entä jos sen voima niin vain vähenee" omaksi totuudekseni. En usko, että sanat, joiden sanomisella on oikea syy, kuluvat käytettäessä. 

Toissa kevään Amerikan-matkalla muistan hämmästelleeni, kuinka helppoa amerikkalaisen keski-ikäisen miehen oli ilmeisesti kotiin soittaessaan puhua puhelimessa tunteistaan ja toistella l-sanaa. Hyvästellessämme Tytärtä Baltimoren rautatieasemalla sain itse vaivoin puserrettua sanan meikäläisen vastineen. Jotenkin koin, että pitkän eron ja välimatkan takia on sanojenkin oltava tavallista painavampia, kerrottava mitä sydän tuntee. Tietysti purskahdin sitten itkuun.

Omalla kohdallani on varmasti kyse harjoituksen puutteesta. En muista omien vanhempieni koskaan puhuneen siitä, mitä he lapsiaan kohtaan tunsivat. Huolenpidon ja huolen, ikävänkin, pystyi kyllä aistimaan teoista ja tunnelmasta, mutta sanoiksi niitä ei puettu. Puhumattomuuden perinnöstä täytyy nyt tietoisesti pyristellä ulos. 

Onneksi meille ovat tulleet avuksi hymiöt ja emojit. Suukon ja sydämen kuva WhatsApp-viestin lopussa on nykyään helppo tapa osoittaa välittämistä, jos sanat tuntuvat liian vaikeilta. 

Nykynuoret ovat kasvaneet toisenlaisessa, tunneilmaisultaan avoimemmassa ympäristössä ja ottaneet toki helpommin vaikutteita muilta kieliryhmiltäkin. R-sana kuulostaa heidän suustaan ihan luontevalta. Tosin täytyy tunnustaa, että otokseni on kovin pieni ja ehkä esimerkki-ihmisenikin ovat kasvaneet tunnekielen käyttöön vasta omien lastensa myötä. 

Yhtä lailla vaikeaa kuin äärimmäisen r-sanan käyttö on puhua muistakaan asioista, joissa tunteet ovat jotenkin mukana. Vanhojen ystävien vierailu, jonka aikana yritetään päivittää tärkeimmät kuulumiset, tuntuu jäävän harmittavan torsoksi, kun ei osaa muotoilla sanoiksi tunnetta, että en nyt tavoita teitä. Mitä teille oikeasti kuuluu? Se on kuitenkin päällimmäisenä mielessä vierailun aikana ja sen jälkeenkin. 

Jo mainitun Amerikan-matkan antia oli myös tapaaminen Tyttären ystävän kanssa. Hämmästyttävän avoimesti hän kertoi meille ventovieraille ihmisille esimerkiksi tunteistaan omia perheenjäseniään kohtaan. En usko, että kovin moni suomalainen olisi avautunut samalla tavalla. Meillä puhutaan helposti vain tekemisestä, ei niinkään kokemisesta tai tuntemisesta. 

Tammelan torilla mustamakkarajonossa on helppo olla; siellä keskitytään asiaan. Kattorakenteet ja melontareissut puhuttavat. Samoin se kohta edessä oleva valinta: medium vai big? Puolukalla ja sinapilla vai ilman?

Omia tunteita on kuitenkaan turha yrittää padota, ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Joskus ne sitten purskahtavat ulos, vahingossa ja täysin väärällä hetkellä, rajumpina kuin edes itse on osannut niitä kuvitella. 

Hienotunteisuus, jolla omaa tuntemustaan haluaa peitellä, ei välttämättä ole paras ratkaisu. Mutta suorapuheisuuden ja hienotunteisuuden rajan hahmottaminen vaatii paljon tilannetajua ja tunneälyä. 

Ja vaikka haluaisikin osata olla fiksusti asioiden yläpuolella, se on tunneasioissa todella vaikeaa. Ainakin minulle. Samoin kuin tunneasioista puhuminenkin, ainakin silloin kun ne ovat "päällä". Mutta jälkimmäistä työstetään.

Eilen kirkossa hääväki sai kuulla kauniin tulkinnan alun perin Nopsajalan tutuksi tekemästä laulusta Lupaan olla. Laulussa luvataan "olla sun ja sanoo senkin ääneen". "Ei tuu tarpeeks sanottuu", laulaja jatkaa.