Kehitystäkö?

Joulun jälkeen on mieltä vaivannut ajatus muutoksesta, joka ei välttämättä ole hyvä. En kuulu niihin, joiden mielestä ennen oli kaikki paremmin, päinvastoin, mutta silti kaikki muutos ei välttämättä johda parempaan. Ainakaan omalla kohdallani. Joskus ajan mukana kulkeminen vie väärään suuntaan.

Ensimmäisen kerran aikuiselämäni aikana tein sellaisen typeryyden, että en ostanut joululahjaksi yhtään kirjaa. En ollut edes osannut kuvitella, että niin voisi käydä ikinä. Kirjat ovat rakkaita, ovat aina olleet, eikä joulu ole tuntunut joululta ilman käärepaperista paljastuvaa paksua lukuromaania, johon voi uppoutua joulunpyhiksi. Ja joulua on aina edeltänyt tuntikausien viipyily kirjakaupassa, kirjankansien hyväily ja ankara pohdinta siitä, mikä teos sopisi lahjaksi kellekin parhaiten. Joskus olen antanut lahjaksi pelkästään kirjoja, aina kuitenkin muutaman.

Ja nyt en siis edes käynyt kirjakaupassa joulun alla enkä toivonut kirjoja lahjaksikaan. Suurta tyhmyyttä, täytyy näin jälkikäteen painokkaasti sanoa, eikä tule toistumaan. Mitä siitä, jos kirjoja saakin kirjastosta! Mitä siitä, jos kotona on kirjoja melkein ongelmaksi asti! Mitä siitä, jos lahjakirja luetaan vain kerran!

Lukeminen on ihmiselle parasta ajankäyttöä. Se voi tehdä tietoisemmaksi ajasta ja maailmasta tai olla pakoa arjesta - riippuu kirjasta, ihmisestä ja senhetkisestä tarpeesta. Jokainen lukemista harrastava tietää lukemisen hyödyt. Lukeminen muovaa ajattelua, rauhoittaa, pakottaa keskittymään. Se avaa uusia maailmoja ja tutustuttaa uusiin ihmisiin. Lukeva ihminen ei ole koskaan yksin. Kirja on myös ihan mahtavaa matkaseuraa.

Tämän kaiken siis kielsin nyt sekä itseltäni että läheisiltäni. Miksikö?

Olen selvästikin horjahtanut tähän trendikkääseen ajatteluun, että kirja on tarpeeton esine. Kirjahyllyt katoavat ihmisten kodeista, kirpputoreilla kirjasta ei makseta euroakaan, vanhoista kirjoista ei pääse eroon muuten kuin kiikuttamalla ne kaatopaikalle, ja hienoimmastakin kirjasta tulee siis helposti sen ensimmäisen lukukerran jälkeen ongelmajätettä.

Fiksu ystäväni ostaa edelleen kirjoja ja välttää kirjapinojen kasvamisen ongelman lahjoittamalla lukemansa kirjat kotikuntansa kirjastoon. Uutuudet otetaan tietysti avosylin vastaan. Toinen laittaa ostamansa kirjat kiertoon työpaikallaan tai antaa ystävien vapaasti valita lukemista kirjahyllyistään. Oppisinko itsekin näin epäitsekkääksi ja irti omistamisen ilosta ja tuskasta?

Joka tapauksessa ensi jouluna palataan vanhaan, hyvään käytäntöön.

Viime joulun ainoa kirjalahja oli tämä. Tyttären espanjankielisen lastenkirjan innostamana pääsemme ehkä espanjan kielen opiskelun alkuun. 

"Lue mahdollisimman paljon tietoa, joka saa sinut tuntemaan olevasi väärässä. Yksi oppimisen määritelmä on, että muuttaa käsitystään todellisuudesta." Näin kirjoittaa Aamulehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu viime vuoden viimeisenä päivänä julkaistussa mainiossa kronikassaan Ylläty ja 20 muuta tavoitetta.  Eivätkä pelkät tietotekstit tuo uutta tietoa. Itsekin luin viime vuoden aikana useita kaunokirjallisia teoksia, jotka muuttivat käsitystäni todellisuudesta, ennen kaikkea historiasta.

"Varmista, että yllätyt säännöllisesti lukemastasi. Päätä itse, mitä luet. Tämä onnistuu vain, kun et lue sosiaalista mediaa." Tuulensuun muistutus tulee tarpeeseen. Sain joululahjaksi uuden puhelimen, joka on pannut opettelemaan erilaista kännykänkäyttöä. Osa muutoksesta on ollut vapauttavaa: enää en selaa IS:n uutisotsikoita ja pahoita mieltäni harhauduttuani lukemaan kaikenlaisia typeriä kommentteja, joista valtaosa on joko viestiltään negatiivisia tai erittäin surkealla suomella kirjoitettuja. Haluan edelleen ajatella, että kyseiset kommentoijat edustavat vain vähäistä osaa suomalaisista.

IS:n tilalle on valitettavasti tullut äkkiä toinen riippuvuus. Aika monta kertaa päivässä pitää tarkistaa Instagramin päivitykset. Toivon kuitenkin, että se on vain väliaikaista, enkä todellakaan ala laskea tykkäyksiä ihmisten kuvista.