Noin kaksikymmentä vuotta tein ruokaa kasvaville lapsille ja silloin oli kunnia-asia, että meillä syötiin itse tehtyä hyvää ja maukasta kotiruokaa. Ruuanlaitto oli silloin mielekästä ja kivaa. Nyt se tuntuu paljon työläämmältä.
Mutta tässäkin iässä tai varsinkin tässä iässä omaa syömistään pitää kuitenkin miettiä, eikä vain siksi että joka tuutista kehotetaan niin tekemään, vaan ennen kaikkea siksi, että oma hyvinvointi vaatii sitä. Jos vatsa ei voi hyvin, on vaikea sanoa nauttivansa elämästä. Tämä asia on tullut aika selväksi viimeisten viikkojen aikana. Vatsasta on tullut pääasia, eikä se ole mukavaa.
Vielä en tiedä, onko vatsan vaivojen syynä ruoka tai juoma, mutta sille suunnalle vahvasti kallistun. Siksikin, että se on kuitenkin se mukavampi vaihtoehto. Sille voi itse tehdä jotakin eikä tarvita lääkärin reseptiä tai veistä. Enkä välittäisi joutua toistamiseen tähystettäväksikään.
Opettelen nyt syömään oikein toisten lautasten avulla. Siis katson mallia minua fiksummilta ihmisiltä, jotka täyttävät lautasensa hyvin valikoiden eivätkä ahnehdi ravintolan buffetpöydässäkään kaikkea mahdollista. He näyttävät osaavan syödä kohtuullisesti. Siis todella vähän, ajattelin vielä pari viikkoa sitten. Nyt alan pikku hiljaa ymmärtää, että ehkä se onkin riittävästi tässä iässä.
Ruuan tarve ja elimistön kyky käsitellä sitä muuttuvat ikääntyessä. Se pitää tietysti hyväksyä. Ja olenhan varmaan saanut jo nautiskellakin! Ruokamuistoja on monta repullista.
Nyt kuuntelen vatsaani ja toivon, ettei ihan kaikesta tarvitse luopua. Lääkärin kehotuksesta kokeilen laktoositonta ruokavaliota. Viiniä ei enää kulu kuin korkeintaan kaksi lasillista viikonloppuna, kolmesta kahvikupillisestä päivässä pitänee vähentää ainakin yksi. Kaalit, omenat, porkkanat ovat jääneet. Eniten harmittaa se, etten ole viime aikoina uskaltanut syödä ruisleipää. Jälkiuunileipä on ollut suurinta herkkua. Vai vehnästäkö vatsa ei tykkää? Vaihtoehtoja on varmaan vaikka kuinka paljon.
Jossain haastattelussa muutama vuosi sitten Marimekon Kirsti Paakkanen väitti pärjäävänsä päivän parilla keitetyllä kananmunalla. Oudolta kuulostaa, jos pitää paikkansa. Epäterveelliseltä ja ikävältä elämältä. Ei siis auta kuin ottaa kauha käteen ja kokata jotain itselle sopivaa, joka päivä. Ja kääntää mieli myönteiseksi.
Oppia ikä kaikki, kuuluu yksi niistä viisauksista, joita kuulin lapsuudessani hoettavan. Uudet elämäntavat täytyy opetella muutaman kerran elämässä, vaikka pakon edessä. Luulen nyt voivani pikkuisen paremmin sanoa ymmärtäväni niitä ihmisiä, jotka joutuvat valikoimaan tarkasti jokaisen suupalansa, ovat ehkä tehneet sitä koko elämänsä.
 |
| Lounas nimeltä Mitä kaapista löytyy ei taida enää olla sallittua. Avokado onneksi kyllä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti