Kun tekee mieli matkalle

Tässä vaiheessa kesää alkaa vahvasti tuntua siltä, että pitäisi päästä matkalle, mielellään ulkomaille, mutta ainakin näkemään ja kokemaan jotain uutta ja erilaista. Tunne ei ole uusi, vaan hyvinkin vanhaa perua. Se juontaa tietysti työvuosiin, jolloin kesäloma ei ollut kunnon loma, jos ei päässyt siihen irtonaiseen matkalla olon tunnelmaan.

Viime vuoden kesäkuussa käytiin viikon matkalla Virossa. Niistä päivistä ja kokemuksista kerroin täällä ja täällä. Heinäkuun loppupuolella tehtiin lasten tarjoama hauska suunnistusmatka Suomen eteläkärkeen, josta oli myös mukava raportoida ja nautiskella jälkikäteenkin.

Tänä kesänä täytynee tyytyä muistelemaan vanhoja reissuja. Niin ainakin on päätetty, kun kulutettiin keväällä Amerikassa tämän vuoden lomabudjetti.

Mutta aina voi toki kokea jotain erilaista, kun lähtee mukaan kotikaupungin tapahtumiin. Ja niitä Tampereen kokoisessa paikassa kesällä riittää!

Lauantaina "matkustettiin" Pispalaan, kirjailijoiden ja taiteilijoiden kaupunginosaan, jossa oli Lauri Viidan syntymän 100-vuotisjuhlallisuuksien merkeissä järjestetty Pihakirjailijafestivaali. Pispalan tuulisimpaan paikkaan, korkealle Näsijärven ja Pyhäjärven väliselle kannakselle, Pyykkipuistoon, oli kokoontunut pienehkö, mutta ilmeisen asiantunteva (nyt en puhu itsestäni) joukko vaihtamaan ajatuksia siitä, mitä paikka merkitsee kirjailijalle.

Ensin kuunneltiin emeritusprofessori Yrjö Varpion, Viita-tutkijan, esitelmä Viidan suhteesta kotiseutuunsa. Varpion siteeraamassa 14-vuotiaan pojan tekstissä näkyivät jo tulevan kirjailijan teemat ja ajatukset siitä, että Pispala on koko maailma."Pariisissa on Eiffel-torni, meillä on Haulitorni" - Viita löysi maailman nähtävyyksille nopeasti vastineet Pispalasta.

Neljän erilaisen kirjailijan paneelikeskustelu vei eri puolille maailmaa. Käytiin Himalajalla, Tartossa, Turussa, ja päädyttiin Pispalaan. Nuoren Anna Isoaron runot nykypäivän äitiydestä vertautuivat Viidan ikiäitiin, Alfhildiin, ja muuttuneeseen Pispalan miljööseen. Muualta tullut runoilija kasvattaa nyt Pispalassa "paljasjalkaisia pispalalaisia" ja tutustuu hiekkalaatikolla eri yhteiskuntaluokkien ihmisiin. Pispala ei ole enää vain taiteilijoiden ja työläisten kaupunginosa. Yhteisöllisyys ei silti ole kadonnut, todettiin useamman panelistin suulla.

Itselleni festivaalien tärkein "nähtävyys" oli elokuvaohjaaja-kirjailija Hassan Blasim. Suomeen 2004 paennut irakilaissyntyinen Blasim, joka kirjoittaa arabiaksi ja jonka teoksia on käännetty kahdellekymmenelle kielelle, asui Pispalassa kirjoittaessaan palkitun menestysteoksensa Irakin purkkajeesus (2013). 

Pienimuotoisen festivaalin kuuluisin esiintyjä

Oli hienoa nähdä livenä kirjailija, jonka tarinat (hän pitää itseään nimenomaan tarinankertoja) ovat tehneet vaikutuksen. 

Hän kertoi kävelleensä neljä vuotta Bagdadista Helsinkiin, ja nyt kirjojensa menestyksen myötä, lentelevänsä eri puolilla maailmaa puhumassa kirjoistaan. Suomen passi, jonka hän vastikään sai, helpottaa kulkemista. 

Kirjailija Hassan Blasim ja haastattelijansa, kirjailija Olli Löytty tuulisessa Pyykkipuistossa.

Edellisen kerran Pyykkipuistossa käydessäni nostettiin malja keväälle, lausuttiin Viidan runoja ja lähdettiin sisätiloihin puhumaan Blasimin teoksista. Kirjapiirin kevätpiknik ei tuulen takia onnistunut ulkona. Nytkin tuuli, mutta lämpimästi. Ajatuksetkin tuulettuivat ja matkakuume helpotti ainakin hetkeksi.

Pispalassa riittää portaita ylös ...

... ja alas. Näiden portaiden päässä voi poiketa Lauri Viidan kotimuseossa.

P. S. Jos haluaa huvitella Lauri Viidan tapaan näin 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi, voi kokeilla, kuinka monta uutta sanaa saa tehtyä sanasta Vammelsuunjoki. 

Kirjailija Lauri Viita sai 71!