Lintujen konserteista nauttiminen räntäsateessa ei ole ollut kovin nautinnollista. Pipo korvilla on pitänyt painaa reippaasti eteenpäin, eikä lenkillä ole pysähdelty ihastelemaan helkkyviä tai terhakoita sointuja. Koska kevät on pari viikkoa myöhässä, ei laulajiakaan toki ole ollut normaaliin tapaan. Tosin en voi kehuskella huomanneeni tässä suhteessa mitään eroa vuosien välillä.
Sisätiloissa oli huomattavasti lämpimämpää ottaa vastaan kevään ja kesän laulutaiturit. Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen linnunlaulukurssi on järjestetty museokeskus Vapriikissa varmaankin jo useampana keväänä. Itse olin mukana tänä keväänä toista kertaa.
Siellä ei oppinut laulamaan kuin lintu (Tyttären toive!) vaan sai varsin kattavan katsauksen Suomen ja erityisesti Pirkanmaan tyypillisimmistä linnuista ja niiden laulusta. Opin, että peippoja ja pajulintuja on täällä eniten. Toinen on pirteä kuin Pirkko Mannola, toinen Molli-Jori. Kuulija valitsee suosikkinsa varmaankin oman temperamenttinsa mukaan.
Ne voisin ainakin opetella tunnistamaan, samoin jonkun rastaan. Mutta helpoimmin tunnistettavia, ainakin minusta, ovat linnut joilla on onomatopoeettinen nimi. Kuikan tunnistan vanhastaan, mutta tiltatti on uusi tuttavuus. Nimenä tiltaltti on hauska, ja lintuhan laulaa omaa nimeään. Taivaanvuohen mäkätys taas tulee tulee pyrstösulista.
Metsäkirvinen on moralisti, joka lopettaa säkeensä "hyi, hyi, hyi". Leppälintu on "särkynyt kannel", punavarpunen laulaa englanniksi "nice to see you".
Ja onpa lintuja, jotka ovat vailla tuntomerkkejä (voi raukat, toivottavasti niillä on muita vahvuuksia!). Tai laulajina jotkut ovat vaatimattomia, jopa tylsiä (siis ihmisten mielestä). Tai sitten kireitä käskijöitä. Kaikkien lintujen laulu ei todellakaan ole korvia hivelevää musiikkia. Ruisrääkkä on näistä jo nimenä kuvaava, vaikka Leino sitä kauniisti ruislinnuksi kutsuukin.
Mökillä kuunnellaan muutakin kuin käen kukuntaa. Siellä on, tai ainakin oli, kaulushaikara, "pulloonpuhaltaja", joka on sen verran erikoinen tuttavuus, että aina kun se äännähtää, pysähdymme ja jätämme kaikki tekemiset. Vieraille sillä vähän ylpeilläänkin, vaikka eihän se mitenkään meidän ansio ole, että se kotiutui johonkin Keiteleen ruovikkoon. Toivottavasti se palaa ensi kesänäkin!
Valoisat kesäkuun yöt voi saunan jälkeen viettää vaikkapa kuunnellen satakielen rauhallista "kastanjettinäppäilyä".
Kurssilla on helppo kuulla ja tunnistaa tyypillisiä piirteitä lukemattomien lintujen laulusta. Mutta menepä tekemään se käytännössä eli luonnossa! Toistoa ja kertausta tarvitaan. Jospa vuoden päästä jäisi mieleen muitakin kuin "puhuvia" ja "kirjallisia" lintuja.
 |
| Kun on paikalla viime tipassa, täytyy tyytyä takarivin paikkaan, josta ei kummoisia kuvia saa. Kaulushaikaraa ei pääse näkemään luonnossa, ääni on sen tuntomerkki. |
Vappu tulee, vaikka kevät olisikin myöhässä. Ja kuorolaulu kuuluu vappuun. Opin sen tosin vasta viime vappuna, mutta tässä asiassa on mukava todeta, että vanhetessa viisastuu. Tänään otettiin varaslähtö vappuun naiskuoron kahvikonsertissa.
Opettajakollega houkutteli kuoronsa kevätkonserttiin, jossa kuultiin Suomi 100 -teeman mukaisia suomalaisia kansanlauluja ja muita tuttuja suomalaisia sävelmiä. Pari laulua laulettiin yhdessäkin, muuten saattoi hyräillä mielessään.
Osaisinpa laulaa, kuuluisinpa kuoroon, oli huokaistava konsertin päättyessä.
 |
| Kahvikonsertissa nautitaan muitakin kuin musiikkiherkkuja. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti