"Satatuhatta esinettä käytettävänä, huollettavana ja paikoilleen laitettavana. Keskimääräisen kodin tavaranpaljous tekee arjesta helposti loppumattoman esteradan."Ilana Aalto, ammattijärjestäjä, Paikka kaikelle -blogin ja samannimisen tuoreen kirjan (2017) kirjoittaja, esittää uskomattomia lukuja tavallisten ihmisten tavaramäärästä. Satatuhatta! En tiedä, kuinka monta tavaraa kahden eläkeläisen kodista löytyy, ehkä ei ihan yhtä monta kuin vaikkapa kolmilapsiselta perheeltä, mutta paljon niitä kuitenkin on. Ihan liikaa.
Viimeiset vuodet omakotitalossa palautuvat mieleen juuri sellaisena aikana, jolloin turhia tavaroita tuntui olevan joka paikassa, erityisesti tietysti vintillä, johon kaikki ylimääräinen vietiin "säilöön" ja unohdettiin sinne. Muuton myötä tavaroista karsiutuivat ne, joilla ei enää ollut tai joille ei edes osattu kuvitella välitöntä käyttöä.
Aluksi uuden kodin kaapeissa olikin hyvin tilaa. Mutta ei ole enää. En ole oppinut periaatetta kun ostat jotain, luovu jostain vanhasta, ja niinpä kaapeissa alkaa taas olla kenkiä, vaatteita ja astioita, joita ei ole käytetty vuosiin. Ei meillä jatkuvasti hankita uutta, tosiasiassa hyvin harvoin, mutta yhdeksässä vuodessa ehtii kuitenkin näköjään väkisinkin tapahtua tavaroiden lisääntymistä.
En ole yksin, tämähän on länsimaisen ihmisen suurimpia ongelmia tällä hetkellä (voi meitä!). Yltäkylläisyys ja tavaratulva lisääntyvät ja jotain täytyy tehdä, ettei ihminen koe hukkuvansa. Minulla ei ole varaa palkata ammattijärjestäjää poistamaan turhia tavaroita, siitäkin ikävästä hommasta täytyy selvitä itse.
 |
| Melkein 300 turhaa tavaraa? |
En ole hankkinut avuksi KonMari-opaskirjaa, joka taisi olla viime vuoden myydyimpiä kirjoja, mutta sen periaatteisiin olen kyllä tutustunut. Ideana on käydä tavaransa yksitellen läpi ja luopua kaikista, jotka eivät tunnu tuottavan iloa. Jäljelle jääneet onkin sitten helppo järjestää siististi ja kauniisti. Voin kyllä kuvitella sen seesteisen, energisen tunteen, joka näin järjestetyssä kodissa voisi olla, mutta voin myös kuvitella sen järjettömän työn, jota se vaatii. Minusta ei ole sellaiseen.
En todellakaan jaksaisi käydä läpi kaikkia meidän tavaroita enkä osaisi vastata läheskään kaikkien tavaroiden kohdalla tuohon ensimmäiseen, tärkeimpään kysymykseen: tuottaako esine iloa. Luultavasti tunteet ja tunnelmat vaihtuisivat päivän ja jopa kellonajan mukaan. Ja osaanko ennustaa, mikä on oikeasti turha tavara? Lasten vanhat lelut eivät ainakaan, jopa vanhoille nuoteille löytyi muutama viikko sitten kysyntää. Onneksi en ollut luopunut niistä!
Kirjahyllyissä on varmaankin lukuisia teoksia, joita kukaan ei enää lue, mutta niistä luopuminen tuntuu kaikkein vaikemmalta. Liinavaatekaapin sisällölle kyllä voisi tehdä jotain. Ennen vanhoista lakanoista olisi tehty matonkuteita - mitä nyt?
Hankalaa olisi siis myös päättää ja ottaa selvää, mitä niille pois heitettäville tavaroille pitäisi tehdä. Roskiin heittäminen ei tietenkään tule kysymykseen, mutta kirpputorit pullistelevat jo muutenkin. Mitä hyödyllistä käyttöä meidän turhille tavaroille voi keksiä?
Kaiken vanhan säilöminen ja museokodissa asuminen ei ole minun juttuni, mutta ei myöskään minimalismi. Joku kultainen keskitie pitää löytää ja ihan ehdottomasti turhat tavarat tunnistaa. Kevätsiivous on hyvä mahdollisuus karsia edes jotain, jotta pölyttyneiden ajatustenkin tilalle voi versoa uutta.
 |
| Kyllä kai kirjahyllykin kaipaisi tuulettamista! |
P.S. Toissapäivänä heitin vihdoin pois kahdet vanhat, todellakin käytetyt kengät, joita olin jostain syystä säilyttänyt kenkähyllyssä vuosia. Niistä ei olisi ollut iloa kenellekään. Miksiköhän en ollut kyennyt tekemään sitä aiemmin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti