Kuka on turvassa?

Viime viikkojen aikana olen joutunut kohtaamaan monta enemmän tai vähemmän kauhistunutta ilmettä ja äänensävyä, kun olen kertonut, mihin Tytär on vastikään muuttanut. Meksikoon! Ei kai! Siellähän on kamalan vaarallista! Eikö huoleta? Ja niin edelleen. Kukin reagoi tietysti omista lähtökohdistaan ja ajattelee, kuinka itse kokisi vastaavassa tilanteessa, eikä niinkään arvioi meidän lapsen rohkeutta ja kykyä pärjätä uusissa tilanteissa ja erilaisissa kulttuureissa.

Olen yrittänyt parhaani mukaan rauhoitella kauhistuneita ja vakuutella, että jos joku, niin hän kyllä selviää. Ei Baltimorekaan ollut kaupungeista helpoimpia eikä USA maista turvallisimpia, eikä siellä tietääkseni (!?) sattunut mitään. Voihan olla, ettei vanhemmille kerrota kaikkea, mutta luulen kyllä, ettei isoja ongelmia voi peitelläkään, kun kuitenkin pidetään säännöllisesti yhteyttä.

Toki olen välillä huolissani, äitinä sille ei kai voi mitään, mutta luultavasti kokisin samoja tunteita riippumatta siitä, missä päin maailmaa lapsi milloinkin reissaa. Mutta pääsääntöisesti olen oppinut luottamaan.

Melkein missä tahansa voi tapahtua mitä tahansa pelottavaa, ikävää, surullista, sen ovat taas viimeaikaiset tapahtumat todistaneet. Maanantaina Pietarin metro, perjantaina Tukholman ostoskatu ja joulukuussa Berliini - kaikki lähellä, lähempänä kuin Meksiko. Jos koko ajan olisimme huolissamme ja peloissamme, emme uskaltaisi päästää läheisiämme mihinkään. Jotenkin kuitenkin jopa terroritapahtumien uhrien omaisten ja muiden osallisten on selvittävä ja uskallettava elää eteenpäin.

Pitäisikö pysytellä ihastelemassa kevään merkkejä omalla takapihalla ja jättää maailman ihmeet muille?

Ja meidän muiden on edelleen lähdettävä kotoa ulos. Lomamatkalla, työasioissa, kotimatkalla, melkein missä vain voi tapahtua sellaista, johon emme ole varautuneet, jossa emme haluaisi olla mukana, jota emme haluaisi kokea. Valitettavasti kuka tahansa meistä voi olla joskus väärässä paikassa väärään aikaan, kaikkeen ei voi varautua.

Muistan, kun keskustelimme Tyttären kanssa vuonna 2015 Pariisin terrori-iskuista, jotka järkyttivät minua kovasti, ja hän totesi, ettei pelolle saa antaa valtaa, siihenhän terroristit pyrkivätkin, että ihmiset lamaantuisivat. Elämän on jatkuttava normaalisti.

Tytär itse joutui opiskeluaikanaan Helsingissä pelottavaan tilanteeseen, jota ei toki voi verrata viimeaikaisiin tapahtumiin maailmalla, mutta pelottava se todellakin oli, meistä vanhemmistakin. Hänen ollessaan myöhään illalla yksin asiakaspalvelutehtävissä liike ryöstettiin. Sen jälkeen olimme kotonakin pitkään varpaillamme. Toivottavasti kokemus ei ole jättänyt Tyttäreen jälkiä, vaan luottamus itseen ja muihin ihmisiin on säilynyt - siltä se ainakin vaikuttaa.

Yhden käden sormilla on laskettavissa ne, jotka ovat olleet spontaanisti ihastuneita Tyttären uuteen mahdollisuuteen. Kiitos heille! Omakin mieli saa uutta intoa toisten intoilua kuunnellessa.

Meksikosta on ainakin toistaiseksi kantautunut vain positiivisia uutisia. Siellä kuulemma pidetään ulkomaalaisista ja näytetään se.

Turvallisin mielin valmistaudutaan pääsiäiseen. Eikä se tarkoita, että unohtaisimme Tukholman tapahtumat.