Aurinkoa, lämpöä, valoa

Nämä Suomen talven lyhyet, auringottomat ja hämärät päivät ovat tehokkaasti muistuttaneet, miksi ihmiset lähtevät täältä eteläisiin maihin. Jotkut jopa koko talveksi. Itse olin ensimmäistä kertaa poissa Suomesta joulun aikaan, ja nyt kahden viikon ajan koettu "kesä" vaikuttaa niin, että talviset olosuhteet tuntuvat vähän aikaa ihan epätodellisilta.

Miten helppo onkaan sujahtaa lämpimään ja valoisaan, miten paljon enemmän asennetta vaaditaan kylmissä olosuhteissa!

Ensimmäisenä aamuna Nuevo Vallartassa kaikki oli uutta ia ihmeellistä.

Talvivarpaat nauttivat aamulenkillä rantahiekasta ....

...ja lenkin jälkeen auringon lämmöstä.

Aurinkohattu piti hankkia nopeasti.

Helteessä piti muistaa juoda...

...ja taas juoda.

Talvihan Meksikossakin on, kovasti erilainen vain kuin täällä. Tyynenmeren rannikolla oli Suomen helle, joka viileni miellyttävästi öiksi. Ylempänä sisämaassa lämpötila laski öiseen aikaan alle kymmeneen asteeseen, mikä tuntui sisätilojen kylmyytenä. Siellä ei taloja lämmitetä, villasukat olivat illalla tarpeen. Mutta peitot olivat paksut eikä viileys haitannut nukkumista, päinvastoin.

Kertaakaan ei kahden viikon aikana satanut, aurinko ainakin näyttäytyi joka päivä, ja kun paistoi, oli oikeasti kuuma. Rannikolla pärjättiin koko viikko hellevaatteissa, toisella viikolla lähempänä vuoristoa kerrospukeutuminen oli aamun ja illan viileydestä johtuen tarpeen.

Raikas jouluaattoaamu Chapalassa. Pelikaanit matkalla johonkin vai kokoustamassa?

Aamun värit Tequilassa.

Ilta hämärtyy hotellialueella Puerto Vallartassa.

Taianomainen hetki.

Ja toinenkin.

Kaiket päivät aamusta iltaan oltiin ulkona. Helleoloissa vaativammat liikuntasuoritukset eli kävelylenkit piti tehdä ennen kuin aurinko alkoi kunnolla porottaa. Golfkentällä vietettiin kylläkin keskiviikkopäivän kuumimmat tunnit, ja se tuntui voimien vähenemisenä ja heikkona olona loppua kohti (nyt tarkoitan itseäni, Miehen kierros vain parani). Mutta yhden iltapäivän jaksaa vaikka mitä! Olihan se huikeaa pelata ja pelätä samalla krokotiilejä (vai alligaattoreita? kentällä kyllä varoiteltiin nimenomaan krokotiileistä). Mutta siis oikeasti niitä nähtiin kyllä!

Nyt muistelen haikeudella ulkona nautittuja aamiaisia ja illallisia, auringonnousuja ja -laskuja, päivän valoa ja sinistä taivasta, lämmintä tuulta ja palmupuiden varjoja.  Kahden viikon kesää keskellä talvea.

Joulutähtikuusi golfkentällä. Punaisia joulutähtiä oli kaikkialla, paljon.

Hotellialueella kukki näin heleästi viikkoa ennen joulua.

Aurinko aktivoi

Vaikka pakkasmittari paukahtelee huippulukemia - tänä aamunakin Tampereella yli 22 miinusastetta - ei olo ole ollenkaan lannistunut, päinvastoin. Tällaista Suomen talvessa kuuluukin olla: lunta ja pakkasta.

Kunnon talvea ja lasten riemua: mäessä kiljutaan kuin Särkänniemen laitteissa!

Ja mikä parasta, aurinko paistaa aamusta asti ja tuntuu antavan ylimääräistä virtaa olympialaisten penkkiurheilijallekin. Kun "pakolliset" kannustuskatselmukset on tehty, tekee mieli ponnistaa sohvalta ja suunnata ulos. 

Olen kävellyt näinä pakkaspäivinä enemmän kuin syksyn lämpimillä, mutta harmailla keleillä. Aurinko on se tärkein aktivoija, uskon niin, mutta osansa on toki myös uuden puhelimen Terveys-ohjelmalla, joka laskee päivän kilometrit ja askeleet (laskeekohan muuten oikein? ettei vaan alakanttiin?).

SportsTracker oli edellisessä puhelimessa alkuun käytössä hyvinkin tehokkaasti ja kyllä sekin lisäsi liikuntainnostusta, mutta nyt olen kyllä ihan koukussa. 10 000 askelta on päivän mittaan ylitettävä, vain kuntosalipäivinä askelmäärä saa puolittua. Kotona en kuljeta puhelinta mukana, eli kotiaskeleita ei lasketa, ja siksipä on lähdettävä aina ulos ja liikkeelle. 

On hyvä, kun on joku selkeä, yksinkertainen tavoite päivän liikkumiselle. Nyt jo tuntuu siltä, että kunto on nousussa. Ja toivon mukaan se toinen tavoite, eli talven mittaan kertyneiden kahden ylimääräisen kilon karistaminen, lähtee myös liikkeelle. 

Auringosta, lumesta ja talvesta saa iloista energiaa.

Positiivinen vire ja hyvä olo näkyvät siinäkin, että mieli alkaa jo askarella kesätekemisten parissa. Mutta ensin nautitaan näistä talvipäivistä!

Malagaan!

Voisin muistella tasan 34 vuoden takaista sunnuntai-iltaa, jolloin minusta oli tullut äiti. Tai voisin kertoa, millä tuon sunnuntaipojan pojat ovat viime aikoina mummoa ilahduttaneet. Voisin pohdiskella, kuinka lapset, aikuisetkin, ovat edelleen se elämän tärkein asia. Tai sitten voisin unohtaa itseni ja yrittää kuvailla, millainen katseluelämys on aamulla näkemäni puolalainen Anne Fontainen uutuuselokuva Viattomat.

Mutta laiskana valitsen paljon helpomman aiheen. Parin viikon jahkailun jälkeen eilen illalla tehtiin päätös: helmikuussa Malagaan. Lentoliput on ostettu, hotelli varattu.

Ajatus auringosta on näinä harmaina, hämyisinä tammikuun päivinä alkanut muodostua melkein pakkomielteeksi. Alan ymmärtää ihmisiä, jotka viettävät talvikuukaudet jossakin eteläisessä maassa. Opettajakollega mainosti kirkasvalolamppua,  ja se varmaan voisi virkistääkin, mutta haluan kokonaisvaltaisemman kokemuksen. Haluan syödä aamiaista ilman sähkövaloa, haluan kävellä ulkona auringonpaisteessa, haluan tuntea auringonsäteet iholla. Mutta en kaipaa hellettä enkä missään tapauksessa halua matkustaa kauas Thaimaahan!

Tämä on suomalaisten vieraiden tuoma suomalainen kukkakimpppu, joka hehkuu nyt olohuoneen pöydällä värikkäänä kuin Espanja.

Espanjan Aurinkorannikko ei ole liian kaukana, sinne lentää neljässä ja puolessa tunnissa. Viime viiikolla siellä näytti paistavan aurinko joka päivä. Malaga tuntuu suorastaan kutsuvan. Andalusia, Costa de Sol, Malaga; sanatkin soivat lämmintä tunnelmaa, rantoja, punaista viiniä, tapaksia, grillikalaa, Picassoa...

Olen ollut Aurinkorannikolla ennenkin mutta en koskaan näin aikaisin keväällä. Tietysti vähän arveluttaa, onko helmikuun puoliväli ihan väärä aika matkustaa Espanjan-lomalle. Toiveissa on päästä golfkentälle, mutta ei tietenkään millekään rantalomalle. Matkan varaamista ei kuitenkaan voi jättää ihan viime tippaan, aina on olemassa sääriski.

Kaamos on tänään loppunut, aurinko on noussut Lapissakin ensimmäisen kerran viiteenkymmenen päivään. Vaikka päivä pitenee nopein harppauksin, kevääseen on kuitenkin vielä matkaa. Otamme vähän ennakkoa Espanjassa.

Jos ei pääsisi matkalle, voisi ainakin ihastella kukkien väriloistoa.

Ihana valo

oi ihana valo, niin on nimesi kaunis sana

ihana valo, onko portit jo auki?

oi ihana valo, ihana

sinä olet aurinko 

Olen hyräillyt iltapäivän ja illan Samuli Edelmanin vanhaa (onko kahdeksan vuotta vanha vanha?) Sinä olet aurinko -biisiä, josta en muista muuta kuin kertosäkeen. Laulu pulpahti alitajunnasta yhtä aikaa auringon kanssa. Se taitaa olla rakkauslaulu, mutta minulle se on tänään ihmeellisen valon laulu.


Tulimme iltapäivällä mökille, ja täällä se oli vastassa. Ajettiin hiljaisuuden vallitessa harmaan taivaan alla ja kun käännyttiin pihatielle, josta näkyy ranta ja sauna, yhtäkkiä aurinko valaisi hehkullaan kaiken. Siitä hetkestä kaikki tuntui olevan jotenkin toisin, paremmin, oikein.

Eilisen päivän tiukan ahkeroinnin ja alkuviikon flunssaisen olon uuvuttamana en ollut välttämättä ihan innoissani mökkireissusta, mutta lähdin, kun niin oli sovittu jo ajat sitten. Täälläkin olisi tiedossa hommia, tavallaan välttämättömiä syystöitä. Toki ihan erilaisia kuin kotona odottavat, ja edellisinä syksyinä olen osannut iloita niistä. Nyt en jaksanut odottaa mökkiteissulta oikein mitään mukavaa.

minä väsytän itseni työssä jota siksi teen

että pimeän hetkellä äänet niin on sanoneet

se on ihana tunne mutta sana joka kahlitsee 

Jo muutama tunti mökkimaisemassa on tehnyt mielelle hyvää. Turta mieli on alkanut elpyä.

Aurinko laski aikaisin ja hämärän noustessa teimme vielä parin kilometrin kävelylenkin. Auringon tilalle oli tullut kuu, melkein täysi, ja taisimme nähdä revontuliakin (uskokoon ken haluaa). Koivujen rungot hohtivat valkoisina, ja viimeiset keltaiset lehtipuut erottuivat salaperäisen kultaisina. Laiturilla kuunneltiin vielä veden ääniä. Vastarannalla haukkui koira.

käännän väsyneeet kasvoni sinuun ja jaksan taas

sinä valutat voimasi minuun niin kuin nukkuvaan

se saa silmäni auki ja jalkani nousemaan 

Täälllä sisällä valoa ja lämpöä tuovat takka ja kynttilät. Valoisaa aikaa ulkona on lokakuussa enää niin vähän, mutta onneksi on tämä mukava pesä.

onko tuulessa tuoksuva hyvä se mitä luulen?

onko pilvissä loikkiva valo sama jonka kuulen? 

Aurinkoista syyskuuta

Tervetuloa aurinkoinen syyskuu! Yksikin kukka tuo auringon sisälle.

Nyt se sitten virallisestikin alkaa, syksy nimittäin. Vähän on haikea olo, kun jotenkin jäi kaihertamaan ajatus, oliko kesää ollenkaan vai enkö vain saanut siitä kiinni. Raukeita päiviä laiturilla, viipyilyä järvessä saunan hikeä haihduttamassa, lämpimiä elokuun iltoja - en muista kokeneeni.

Laiturilla kyllä istuskeltiin, kahvikupin kanssa tai jopa rapuja syöden, mutta aina pukeissa ja yleensä aika pikaisesti. Ja jos saunasta uskaltautui järveen, sekin piti tehdä nopeasti ja pahemmin ajattelematta. Elokuun iltoja istuttiin mieluummin lasitetulla terassilla ja sielläkin huovalla oli käyttöä. Ja sadetta riitti!

Nyt tietysti liioittelen, kyllä niitä lämpimiäkin - jopa hikisiä - hetkiä kesään mahtui. Juhannuksenakin saaatiin hellettä monen vuoden annos.

Mutta nyt vihdoinkin siirrytään arkeen ja vapaaehtoisten velvollisuuksien pariin. Olen näpytellyt puhelimeeni 39 uutta numeroa ja huomenna lähetän niihin tekstiviestimuistutukset ensi viikolla alkavasta opetuksesta. Olen suunnitellut opettajien aloituspalaveria ja ryhmäjakoja. Olen valmistellut ensimmäisiä tunteja.

Syksy saa tulla, olen valmis. Olen käynyt hierojalla, triplahoidossa kosmetologilla (kasvot, jalat, kädet) ja kampaajalla Morilla. Hammashoidot olen varannut. Olen ostanut kuntosalikortin ja siirtänyt sen suoraveloitukseen. Aion käydä salilla vähintään kaksi kertaa viikossa.

Mutta vielä nautitaan aurinkoisista päivistä (niitähän on tulossa, onhan?) ulkona. Pelataan golfia, kävellään, poimitaan auringonkukkia, joita kaupungin puistosta saa kerätä omaan maljakkoon (kiitos siitä!), suunnitellaan sukulaistapaamisia. Haikeus sikseen, tervetuloa reippaus!

Kynnet hyvin, kaikki hyvin. Tukkakin on kyllä taas syyskuosissa, kiitos Morin.

Ihana aurinko, ihana lämpö

Juuri kun olimme vaarassa vaipua kaamosmasennukseen, aurinko tulikin takaisin.

Aamupäivän pitkällä lenkillä iho nautti lempeästä tuulenvireestä ja aurinko lämmitti ihanasti. Onko nyt kevät, vai olemmeko Italian syksyssä? Kaikki lämpimät syysmuistot ulkomaanmatkoilta melkein vyöryivät päälle. Espanja, Ranska, Puola, Italia. Tämä ei voi olla Suomi, marraskuussa!

Iltapäivän munkkikahvit siemaistiin ulkona terassilla. Varmasti viimeistä kertaa tämän vuoden puolella. Tietoisuus siitä, että tämä lämpöaalto ei kauaa kestä, saa nauttimaan jokaisesta hetkestä. Vaikka ne olisivat lyhyitäkin. Kahvihetken jälkeen kalpea aurinko näytti jo valmistautuvan laskemaan.

Jos tällainen sää on ilmastonmuutoksen ansiota, niin en valita enkä pode huonoa omaatuntoa ihmiskunnan puolesta. Kun kaikki suomalaiset, me mukaan luettuna, eivät tänä  (= tänäkään) syksynä ole menossa lomalle mihinkään lämpimään, täytyy jostakin saada vähän korvausta.

Tämä lämmin kuva on otettu hotellihuoneen ikkunasta Italian Bergamossa pari syksyä sitten.