Joulu Meksikossa

"Joulunalusaika herkistää väkisinkin. Tunteikkaat joululaulut, monet perinteet ja muistot vievät välillä aika syvälle. Kaikissa jouluissa on jotakin samaa ja jotakin ennen kokematonta."

Näin kirjoitin toissa joulun alla postauksessa Joulu sydämessä. Joulun alla ei ehditty Tampereella yhteenkään joulukonserttiin eikä kotonakaan juurikaan vaalittu joulunalusperinteitä. Ounastelin, että tästä joulusta tulee todella erilainen - ja niin tulikin. Meksikolaisessa joulussa oli enimmäkseen ennen kokemattomia asioita, mutta kyllä sekin herkisti ja vei syvälle.

Meksikossa ei haaveiltu valkeasta joulusta, vaikka White Christmas ja muut tutut joululaulut automatkoilla soivatkin. Sehän ei yllättänyt, kun oltiin menossakin vietettämään joulua lämpimässä maassa. Tutut joulukukat, punaiset joulutähdet, kukkivat kauniisti ulkonakin, ja niitä oli valtavasti jokaisessa kaupungissa, hotellissa ja ravintolassa, jossa joulumatkallamme poikkesimme.

San Miguel de Allenden hotellimme Mia Casan sisäpiha viritettynä tunnelmalliseen jouluun.

Erilaisten jouluseimien, joita myös löytyi kaikkialta, bongauksesta tuli matkalla suorastaan intohimo. Guadalajaran virallinen jouluseimi kaupungin keskustassa oli tehty jättikokoisista ihmis- ja eläinhahmoista, San Miguel de Allenden seimi oli hieman pienempi ja tunnelmallisempi - enemmän minun makuuni. Ravintolat olivat myös rakentaneet omat asetelmansa.

Joulunajan hotellissamme Hacienda Labor de Riverassa oli kaunis seimiasetelma puistossa pääsisäänkäynnin lähellä. Sinne oli joulupäivän aamuna ilmestynyt myös Jeesus-lasta esittävä nukkevauva. Lapsihan kaikista seimirakennelmista vielä joulun alla puuttui.

Chapalan jouluseimi joulun alla.

Jouluaamun auringonsäteet valaisevat haciendan seimeä.

Katolisen maan jouluperinteet näyttivät muutenkin eroavan meikäläisistä. Kirkkojen ovet kävivät tiuhaan, ja Puerto Vallartassa pääsimme viikko ennen joulua todistamaan myös joulunajan pienoisnäytelmää. Lapsinäyttelijät esittivät Mariaa ja Josefia, jotka tulivat aasilla kirkon ovelle  pyytämään suojaa laulaen. Kirkossa olijoille jaettiin laulun sanoja, ja ihmiset yhtyivät lauluun Marian ja Josefin kulkiessa kirkon keskikäytävää.

Marian ja Josefin aasi odottaa heitä kirkon edessä Puerto Vallartassa.

Maria ja Josef ovat päässeet kirkon suojaan.

Meikäläisiä joulupukkeja (ja poroja) näimme vain Gaudalajaran miljoonakaupungin keskustassa. Siellä vanhemmat kuvasivat lapsiaan pukkien kanssa ihan samaan tapaan kuin Suomessakin.

Jouluaattoiltaa vietimme espanjalaistyylisellä haciendalla, johon oli meidän lisäksemme majoittunut parikymmentä vierasta, suurin osa meksikolaisia ja muutama jenkkituristi. Ilta alkoi kuuden maissa, jolloin kokoonnuttiin kynttiläkulkueeksi ja laulettiin todennäköisesti samoja lauluja, joita olimme edellisellä viikolla kuulleet kirkossa. Meille selitettiin, että tämä on meksikolainen tapa: kuljetaan kulkueena talosta taloon pyytämässä suojaa ja siellä, missä suojaa tarjotaan, pidetään joulujuhla.

Haciendan kulkue päättyi hotellin pihaan, jossa olimme jo aiemmin päivällä ihmetelleet meikäläistä juhannuskokkoa tai retkinuotiota muistuttavaa isoista oksista koottua kekoa, joka oli nyt illan pimetessä sytytetty. Tuli paloi ja ihmiset kokoontuivat sen ympärille. Saimme pitkiä (tosi pitkiä!) sädetikkuja, joita sytytimme nuotion liekeistä, joku lauloi.

Joulutuli on sytytetty.

Sitten tuotiin tarjolle lämmintä hedelmäboolia (ei ihan glögiä, mutta melkein) ja makeita leivonnaisia, joiden nimeä en tiedä. Ja tietysti viritettiin puuhun piñata (paperimassasta tehty hahmo, jonka sisällä on karkkia tms.), ja lapset pääsivät ensimmäisenä koettamaan taitojaan piñatan rikkomisessa. Me suomalaiset turistit saimme kokeilla kepillä hakkaamista lasten tapaan, mutta muiden aikuisten silmät peitettiin liinalla. 

Meksikolaista on sekin, että kaikissa juhlissa tanssitaan, kertoi Tytär. Eikä joulujuhla tee poikkeusta! Siellä nurmikolla nuotion ja hedelmäboolin lämmittäessä innostuivat ne, jotka osasivat, tanssimaan salsaa, rivitansseja ja jopa Macarenaa. Itsekin muistin tanssineeni sitä joskus kaukaisella 90-luvulla. 

Kahdeksan maissa tarjoiltiin illallinen. Sekin syötiin ulkona, hotellin terassilla, jossa oli pieniä pöytiä eri seurueille. Kolmen ruokalajin ateria tarjoiltiin pöytiin eikä ehkä ollut niin perinteinen kuin muu jouluohjelma. Herkullista ruoka taas oli: saatiin mm. toisen kerran matkamme aikana maistaa meksikolaista suklaakastiketta, molea, nyt lihan kanssa. 

Tällaisissa puitteissa vietettiin joulua 2018.

Mitä luulen muistavani tästä meksikolaisesta joulusta myöhemmin? Muistan varmasti automatkat, kun istuimme tonttulakit päässä ja hoilasimme (tai hyräilimme tai ainakin löimme tahtia) tuttuja ja tuntemattomiakin lauluja. Muistan hetken haciendan pihassa, kun ennen ohjelman alkua annoimme Tyttärelle Suomesta tuomamme joululahjan. Muistan hevosten hirnahtelun, muistan Marian ja Josefin aasin, muistan jouluseimet ja joulutähdet. Muistan lämpimän ja lempeän sään ja levollisen yhdessäolon. 

Aurinkoa, lämpöä, valoa

Nämä Suomen talven lyhyet, auringottomat ja hämärät päivät ovat tehokkaasti muistuttaneet, miksi ihmiset lähtevät täältä eteläisiin maihin. Jotkut jopa koko talveksi. Itse olin ensimmäistä kertaa poissa Suomesta joulun aikaan, ja nyt kahden viikon ajan koettu "kesä" vaikuttaa niin, että talviset olosuhteet tuntuvat vähän aikaa ihan epätodellisilta.

Miten helppo onkaan sujahtaa lämpimään ja valoisaan, miten paljon enemmän asennetta vaaditaan kylmissä olosuhteissa!

Ensimmäisenä aamuna Nuevo Vallartassa kaikki oli uutta ia ihmeellistä.

Talvivarpaat nauttivat aamulenkillä rantahiekasta ....

...ja lenkin jälkeen auringon lämmöstä.

Aurinkohattu piti hankkia nopeasti.

Helteessä piti muistaa juoda...

...ja taas juoda.

Talvihan Meksikossakin on, kovasti erilainen vain kuin täällä. Tyynenmeren rannikolla oli Suomen helle, joka viileni miellyttävästi öiksi. Ylempänä sisämaassa lämpötila laski öiseen aikaan alle kymmeneen asteeseen, mikä tuntui sisätilojen kylmyytenä. Siellä ei taloja lämmitetä, villasukat olivat illalla tarpeen. Mutta peitot olivat paksut eikä viileys haitannut nukkumista, päinvastoin.

Kertaakaan ei kahden viikon aikana satanut, aurinko ainakin näyttäytyi joka päivä, ja kun paistoi, oli oikeasti kuuma. Rannikolla pärjättiin koko viikko hellevaatteissa, toisella viikolla lähempänä vuoristoa kerrospukeutuminen oli aamun ja illan viileydestä johtuen tarpeen.

Raikas jouluaattoaamu Chapalassa. Pelikaanit matkalla johonkin vai kokoustamassa?

Aamun värit Tequilassa.

Ilta hämärtyy hotellialueella Puerto Vallartassa.

Taianomainen hetki.

Ja toinenkin.

Kaiket päivät aamusta iltaan oltiin ulkona. Helleoloissa vaativammat liikuntasuoritukset eli kävelylenkit piti tehdä ennen kuin aurinko alkoi kunnolla porottaa. Golfkentällä vietettiin kylläkin keskiviikkopäivän kuumimmat tunnit, ja se tuntui voimien vähenemisenä ja heikkona olona loppua kohti (nyt tarkoitan itseäni, Miehen kierros vain parani). Mutta yhden iltapäivän jaksaa vaikka mitä! Olihan se huikeaa pelata ja pelätä samalla krokotiilejä (vai alligaattoreita? kentällä kyllä varoiteltiin nimenomaan krokotiileistä). Mutta siis oikeasti niitä nähtiin kyllä!

Nyt muistelen haikeudella ulkona nautittuja aamiaisia ja illallisia, auringonnousuja ja -laskuja, päivän valoa ja sinistä taivasta, lämmintä tuulta ja palmupuiden varjoja.  Kahden viikon kesää keskellä talvea.

Joulutähtikuusi golfkentällä. Punaisia joulutähtiä oli kaikkialla, paljon.

Hotellialueella kukki näin heleästi viikkoa ennen joulua.

Meksikoon!

Tänään on tasan kuukausi siihen, kun tähän aikaan iltapäivällä istumme (ei-niin-mukavassa) Finnairin koneessa, joka on ottanut suunnan kohti Meksikoa. Vähän epätodelliselta tuntuu, vaikka matka on varattu jo pari kuukautta sitten, siitä on puhuttu paljon ja ajateltu sitäkin enemmän.

Kun varmistui, että Tytär suuntaa helmikuussa uusiin haasteisiin, alkoi vahvasti tuntua siltä, että olisi todella sääli jättää käyttämättä tilaisuus kurkistaa siihen erikoiseen, kiehtovaan ja värikkääseen maahan, jossa hän on viettänyt melkein kaksi vuotta. Ja sinä aikana tutustunut maahan monipuolisesti: kiertänyt niin historiallisia kuin nykypäivänkin kohteita, vieraillut monissa  kaupungeissa, osallistunut erilaisiin tapahtumiin, opiskellut kieltä. Parempaa opasta, joka osaa myös ottaa huomioon ikääntyvien vanhempien toiveet, emme voisi toivoa!

Vaikka ilmastonmuutos huolettaakin, niin paljon, että olin jo antamassa tälle tekstillekin otsikoksi Vielä kerran kaukomaille, ja ajatellut tulevaa matkaa lähinnä lentomatkailun näkökulmasta, heitän hetkeksi huonon omantunnon sivuun ja ajattelen Meksikon matkan antia. Ennen kaikkea maailmankuvan avartumista, erilaisten ihmisten kohtaamista ja kiehtovien maisemien kokemista.

Kahden viikon matkalla ei tietysti oteta haltuun koko maata. Varsinkin, kun ensimmäinen viikko on tarkoitus viettää Tyynenmeren rannalla Puerta Vallertassa toipuen pitkästä lentomatkasta, ihaillen auringonlaskuja ja totutellen meksikolaiseen ruokaan. (Vatsatauti on varmasti luvassa, kertoi iloinen meksikolainen suomen kielen opiskelija hymyillen, kun kuuli, että olen menossa jouluksi Meksikoon.)

Mutta kahta viikkoa ei onneksi maata rannalla! Toisen viikon kierrämme Tyttären autolla katsomassa hänen valitsemiaan nähtävyyksiä, kohtuullisten ajomatkojen päässä. Jotta ehtisimme ja jaksaisimme kokea ja sulattaa isosta maasta jotain sille tyypillistä, jätämme käymättä pääkaupungissa, joka veisi matkasta kohtuuttoman ison osan. Ruuhkaisessa miljoonakaupungissa liikkuminenkin on niin aikaa vievää. Sen sijaan rauhoitumme joulunpyhinä haciendassa (äidin toive!), jossa on luvassa ainakin tyypillinen meksikolainen jouluateria.

Kunnon turisti valmistautuu tietysti matkaansa huolella, jotta osaisi katsoa oikeita asioita ja kokisi muutakin kuin hotellin uima-allasalueen. Jotta emme olisi ihan ennakkoluulojen ja vaillinaisten tiedonmurusten varassa, olemme katsoneet Meksikosta kertovan dokumenttielokuvan ja lukeneet suomenruotsalaisen kirjailjan ja näyttelijän Vivi-Ann Sjögrenin kaksikymmentä vuotta sitten julkaistua Meksikon päiväkirjaa.

Luvassa on varmasti Kokemus, isolla K:lla, ja lukuisia Elämyksiä. Etukäteen tietysti pelottaa ennen kaikkea pitkä lentomatka, mutta niin pelkäsin Australian lennonkin alla, ja hengissä ollaan! Aika todennäköistä kuitenkin on, että tämä jää viimeiseksi lentomatkaksi kaukomaille. Junamatkat alkavat jo kiehtoa mielikuvitusta ja houkutella enemmän, monestakin syystä.

Tuliaisia Meksikoon! Siellä kuulemma tiedetään, että Suomessa valmistetaan maailman parasta giniä ja meiltähän sitä voi tilata.