Sunnuntai-iltana ajoimme mökiltä takaisin kotiin ja kaikki oli vielä hyvin. Kolmen aikaan yöllä heräsin inhottavaan etovaan tunteeseen. Koska luullakseni kaikki ovat joskus elämässään sairastaneet jonkun sortin vatsataudin, ei ole varmaankaan tarpeen mennä tarkempiin yksityiskohtiin, mitä sitten tapahtui. Joka tapauksessa nyt, kun tuosta yöstä on kulunut kohta kaksi vuorokautta, olen vasta selvinnyt hetkeksi pystyasentoon ja jaksan muutakin kuin torkkua voipuneena sängyssä tai sohvalla.
Onko tämä norovirusta, vatsaflunssaa vai mitä, yritin harvoina selväpäisinä hetkinä selvittää googlettamalla oireitani. Norovirus ainakin on pois suljettu, sen sijaan tartunnan lähde jää varmaan ikuisesti epäselväksi. Netistä löytyi tosi omituisia sivuja vatsataudista, käännöskoneilla tuotettuja varmaankin, mutta oli siellä asiallistakin tietoa esimerkiksi vatsataudin hoidosta.
Raju vatsatauti pakottaa kuuntelemaan kehoaan. Kun väsyttää, on nukuttava. Jos ei ruoka maistu, ei voi syödä. Mutta sitten kun kaikki aiemmin nautittu ravinto on poistunut, pitäisi saada jotain tilalle, että suolistonkin toipuminen alkaisi. Mutta kun mikään ei tunnu houkuttelevalta! Aluksi piti melkein pakottaa itsensä maistamaan parin lusikallisen verran vettä, muutaman tunnin päästä muistui mieleen äidin mustikkasoppaa mahataudissa -ohje. Pakkasesta löytyi vielä mökkimarjoja ja keittiöstä Mies, joka oli valmis palvelemaan. Eilen meni vain muutama lusikallinen, tänään söin jo loputkin.
Yllättävän vähällä ravinnolla ihminen selviää, ainakin kun ei tee mitään. Teetä ja paahtoleivän pala, mustikkasoppaa, vähän lohta ja perunaa, siinä tämän päivän syömiseni. Aamulla yritin normaalia puuroannosta, mutta kesken piti jättää. Saa nähdä, milloin ruokahalu herää taas ja mitä ensimmäiseksi tekee mieli. Lapsena halusin aina nakkeja ja perunamuusia, kun aloin toipua jostain sairaudesta; ehkä lapsuuden makumuistot tulevat aikuisenakin mieleen ääritilanteissa.
Pääsiäisherkkuja ei tee nyt mieli edes ajatella. Mutta niitä siis oli ja ne nautittiin sitten kuitenkin mökillä, jossa meitä oli pääsiäispäivänä seitsemän henkeä ihastelemassa keväistä auringonpaistetta.
Olinkohan jo silloin tulossa kipeäksi, kun kaikki hienot hetket jäivät ikuistamatta kameralla. Nyt täytyy vain tyytyä muistoihin.
 |
| Tällaisia tuomisia oli pääsiäiskukolla tänä vuonna. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti