Myrskyn armoilla

Lyyli-myrsky iski meihinkin. Tultiin mökille siivoilemaan viikonloppuna, mutta lauantai meni kyllä luonnonvoimia ihmetellessä.

Aamulla aurinko vielä paistoi, tuuli oli kyllä jo kova, mutta ihan siedettävä. Sitten tuuli yltyi ja sähköt menivät. Keitele kuohui vaahtopäisenä kuin isompikin meri, korkeat männyt huojuivat uhkaavasti. Rannassa ei kuullut omaa ääntään, kun tuuli vinkui ja ujelsi. Laiturimme, joka koki kovia jo jäidenlähdön aikaan, näytti hetkittäin jäävän aaltojen alle.

Pelastauduimme sisälle ja tajusin, että puhelimen akku tyhjeni. Hyvästi yhteys ulkomaailmaan! Oltiin kuitenkin toiveikkaita: eiköhän se sähkövika hoidu nopeasti näin päiväsaikaan. Nälkä kurni jo vatsassa ennen kuin tajuttiin (siis mökki on ollut meidän vasta vajaan vuoden, kaikkea ei vielä osata!), että meillähän on kaasugrilli ja siinä liesi. Vettä saatiin vielä sen verran, että sain perunat kiehumaan, sitten veden tulo loppui.

Koko iltapäivä ja ilta kuluivat odotellessa. Käytiin pienellä lenkillä, kun sade lakkasi, muuten oli pysyttävä sisällä. Hiljaisuuden vallitessa lueskeltiin, tehtiin sudokuja, katseltiin ikkunasta ulos. Onneksi kevätillat ovat valoisia, lukeakin näki kymmeneen asti hyvin. Ulkohuussiin oli mentävä, ihan ensimmäistä kertaa täällä. Ei se muutenkaan kovin ahkerassa käytössä liene ollut; huussilukemiset ovat vuodelta 1997.

Jääkaappi tyhjennettiin kylmälaukkuun ulos, jossa oli jääkaappilämpötila. Sisälläkin lämpötila alkoi laskea, ja päivän viimeiset tunnit istuttiin takkatulen ääressä joulukonjakkia siemaillen. Nukkumaan ei tehnyt mieli, halusin kokea sen hetken, kun sähkö tulee.

Pakko oli antaa periksi. Aamulla Mies luki sähköyhtiön viestin, että vika oli saatu korjattua kahden maissa yöllä.

Eihän meillä mitään hätää ollut. Vähän tyhmän toiveikkaita toki oltiin eikä tajuttu esimerkiksi ottaa vettä varastoon silloin, kun sitä vielä tuli. Euroviisut jäi katsomatta, mutta se ei kyllä harmittanut. Itse hämmästyin omaa kännykkäriippuvuuttani. Oli tuskaista, kun ei päässyt lähettämään viestejä meidän jännittävästä kokemuksestamme eikä tarkistamaan netistä, miten maailmalla menee.  Blogipostauskin jäi harmittavasti kesken. Eikä voinut ottaa edes kuvia!



Tämä on viimeinen kuva ennen kuin puhelin sanoi "näkemiin".